Eläinsuojeluvalvonnan pimeä puoli: Viranomaisen on usein vaikea havaita lemmikkeihin kohdistuvaa väkivaltaa

Valtonen on ehtinyt nähdä urallaan yhtä jos toista, ja myös eläinsuojeluvalvonnan pimeämpi puoli on tullut tutuksi. Se on myös yksi syy siihen, miksi hän päätyi tutkimaan eläinsuojelurikoksia.

–  Eläimiin kohdistuvien rikosten havaitsemisessa ja niihin liittyvien seuraamusten määräämisessä olisi varsin paljon parannettavaa. Huomasin sen jo aikanaan valvontaeläinlääkärin töitä tehdessä, ja ajatus on vain vahvistunut tämän tutkimuksen myötä, Valtonen sanoo.

Valtonen perehtyi väitöskirjatutkimustaan varten lemmikkieläimiin kohdistuvaan eläinsuojeluvalvontaan pääkaupunkiseudulla sekä lemmikkeihin liittyviin eläinsuojelurikoksiin koko maassa. Tutkimuksessa selvisi muun muassa se, että lemmikkieläimiin kohdistuva väkivalta jää viranomaisilta helposti huomaamatta.

Samaa Valtonen oli tosin uumoillut jo pidemmän aikaa.

–  Hoidon laiminlyönnit havaitaan eläinsuojeluvalvonnassa selvästi herkemmin kuin väkivalta. Lisäksi eläinsuojelurikoksista tuomitut rangaistukset ovat usein lieviä. Entisenä valvontaeläinlääkärinä tämä ei toki tullut minulle suoranaisena yllätyksenä, hän kertoo.

Valtosen mielestä eläinsuojeluvalvonnassa olisi muutenkin paljon parannettavaa.

–  Toki tilanne on nyt paljon parempi kuin vaikkapa 20 vuotta sitten. Nykyisin meiltä löytyy valvontaeläinlääkäreitä, jotka ovat erikoistuneet tekemään nimenomaan eläinsuojeluvalvontaa. Valvontaeläinlääkärien kokemat haasteet ovat kuitenkin hyvin erilaisia kuin muussa eläinlääkärin työssä, Valtonen sanoo.

Suomessa valvontaeläinlääkärit käyttivät eläinten hyvinvointivalvontaan viime vuonna noin 90 henkilötyövuotta. Osalla valvontaeläinlääkäreistä työnkuva ja työskentelyalue on niin suuri, että heidän on käytännössä hyvin vaikea valvoa kunnolla koko toiminta-alueensa eläinsuojelun tilaa.

– Silloin voi olla mahdotonta noudattaa hallintolain vaatimusta eläinsuojeluasioiden ottamisesta käsittelyyn ilman aiheetonta viivytystä. Lisäksi valvontaeläinlääkärin työ on usein vaarallista ja siihen liittyy kaikenlaisia jaksamisen ongelmia. Moni joutuu edelleen tekemään yksin valvontakäyntejä. Se on myös Eläinlääkäriliiton suositusten vastaista.

SEY on pyrkinyt vastaamaan haasteeseen kouluttamalla valvontaeläinlääkäreiden työpareiksi niin sanottuja virka-avustajia. He ovat SEYn kouluttamia eläinsuojeluneuvojia tai vastaavia henkilöitä, jotka pystyvät avustamaan eläinsuojeluviranomaisia tarpeen tullen.

Toistaiseksi viranomaiset eivät kuitenkaan ole oppineet hyödyntämään tätä mahdollisuutta kovinkaan hyvin. Syy johtunee muun muassa byrokratiasta: virka-avustajaa käyttääkseen viranomaisen on tehtävä tietyt toimenpiteet ennen valvontakäyntiä, ja tarve kiireelliselle valvontakäynnille taas tapahtuu usein äkkiarvaamatta.

Valtonen huomauttaa, että esimerkiksi poliisin virka-apua tarvitaan valvontatyössä usein, mutta uhkaavat tilanteet voivat syntyä nopeasti eikä niitä voi tietää etukäteen.

–  Yksin työskentely on valvontaeläinlääkärille lähtökohtaisesti vaarallista. Valvontaeläinlääkäri ei voi tehdä työtään hyvin, jos hän toimii yksin. Esimerkiksi kerrostaloasunnon tarkastaminen kaksinkin voi olla hyvin turvatonta, Valtonen sanoo.

Suomessa virkaeläinlääkäreiden tekemien eläinsuojelutarkastusten ja hallinnollisten toimenpiteiden määrä on kasvanut viimeisten 15 vuoden aikana. Valtonen epäilee, että kasvava määrä tarkastuksia ja hallinnollisia toimenpiteitä ei kuitenkaan tarkoita automaattisesti suurempaa määrää kärsiviä eläimiä.

Syynä voi olla paitsi valvonnan kehittyminen myös esimerkiksi aiempaa matalampi kynnys ilmoittaa ongelmista.

– Eläimiin kohdistuvien rikosten havaitsemisessa, kärsimyksen arvioimisessa ja seuraamusten määräämisessä on edelleen parannettavaa. Rikosten ehkäisy edellyttää, että sekä laiminlyönnin että väkivaltaisen kaltoinkohtelun merkit tunnistetaan nykyistä paremmin, Valtonen sanoo.

Valtonen huomauttaa, että nykyisin lemmikkieläimiä koskeva eläinsuojeluvalvonta perustuu eläinsuojeluilmoituksiin, ja ilmoituksissa korostuvat tietyt eläinlajit.

– Eli joku huolestuu ja kokee aiheelliseksi tehdä ilmoituksen, ja yleensä ilmoitus tehdään koirasta tai naudasta. Tällöin yhdenvertaisuus ei toteudu mitenkään eläinten kohdalla. Moni eläin, jonka pitäisi päätyä valvonnan piiriin, ei koskaan sinne päädy. Ja toisaalta se, mitä eläimelle sitten tapahtuu kun siitä on tehty eläinsuojeluilmoitus ja viranomaiset ovat päässeet paikalle? Sekin riippuu osin siitä, mikä laji on kyseessä.

Vaikka moni eläin kärsii, vain suhteellisen pieni osa tapauksista etenee poliisitutkintaan tai syyteharkintaan. Lisäksi suomalaisista eläinsuojelurikosten tekijöistä tiedetään edelleen vähän. Myös tätä Valtonen pyrki selvittämään väitöskirjatutkimuksessaan.

–  Näiden rikosten takana on hyvin monenlainen joukko ihmisiä. Taustalla on usein sosiaalisia ongelmia. Etenkin eläinten keräilyyn syyllistyneet henkilöt ovat usein vanhempia naishenkilöitä, joilla eläinmäärä on päässyt kasvamaan hallitsemattomasti. He eivät ole varsinaisesti tyypillisiä rikollisia, joita esimerkiksi poliisi olisi tottunut kohtaamaan.

Valtosen väitöskirjatutkimuksesta selviää myös, että virkaeläinlääkäreille tehdyissä ilmoituksissa kuvataan tavallisimmin puutteita eläinten perushoidossa, kuten eläinten pitopaikassa ja niiden ruokinnassa. Väkivaltaepäilyjä taas pystytään harvoin todentamaan.

– Valvonnassa ja rikosprosessissa on siksi tärkeää erottaa pitkäkestoinen laiminlyönti ja väkivaltainen kaltoinkohtelu toisistaan. Pitkäkestoisessa laiminlyönnissä eläintenpito voi olla aluksi aivan asianmukaista, ja sitten vuosien varrella erilaisista syistä johtuen tilanne eskaloituu, sanoo Valtonen.

Valtonen ajattelee, että periaatteessa kenen tahansa eläintenpito voi johtaa lopulta tilanteeseen, jossa eläimet kärsivät.

–  Toisaalta ihmisellä on vapaa tahto ja ihmiseltä täytyy voida vaatia lainsäädännön noudattamista ja avun pyytämistä silloin, kun tilanne on niin paha, ettei eläimistä ei enää pysty pitämään huolta. Lisäksi jo psykiatrian tutkimusten perusteella tiedetään, että osalle ihmisistä syntyy patologinen tarve keräillä eläimiä, osa taas toimii tahallaan sadistisesti, Valtonen huomauttaa.

Eläinsuojelurikoksista määrätyt rangaistukset ovat usein lieviä. Lisäksi Valtosen tutkimusaineistossa eläintenpitokielto määrättiin vain noin puolelle tuomituista.

Siksi Valtonen pitää hallituksen ehdotusta eläintenpitokiellon käytön lisäämisestä ja kiellon vähimmäiskeston pidentämisestä hyvänä. Lain olisi tarkoitus tulla voimaan keväällä 2027.

– Eläintenpitokiellolla pitäisi olla ehdottomasti jonkinlainen vähimmäiskestoaika. Eikä sen todellakaan pitäisi olla niin harvinainen, mitä se on ollut aiemmin. Toki kiellon valvominen on sitten oma juttunsa. Siihenkin pitää olla resursseja, hän sanoo.

Valvontaeläinlääkärin voi olla vaikea osoittaa, kuka todella huolehtii eläimen hyvinvoinnista. Eläimet voivat olla jonkin toisen henkilön omistuksessa, vaikka todellisuudessa niitä hoitaakin eläintenpitokiellon saanut henkilö.

– Ja kun puhutaan vaikka väkivallasta, niin pienikin hetki eläimen kanssa kahden voi johtaa väkivallan toistumiseen. Tähän pätevät samankaltaiset asiat kuin lähisuhdeväkivallassakin. Lähisuhdeväkivaltaa voi kohdata, vaikka ei asuisikaan yhdessä väkivaltaisen henkilön kanssa, Valtonen huomauttaa.

Hän toivoo, että valvontaa ja lain toteutumista tutkittaisiin ylipäätään enemmän. Sille olisi tarvetta etenkin nyt, kun pari vuotta sitten voimaan tullut eläinten hyvinvointilaki on ehtinyt olla hetken voimassa.

– Valvonnan hallintomenettelyä olisi kiinnostavaa tarkastella, eli sitä, miten esimerkiksi kehotuksia ja neuvoja annetaan. Olisi tärkeää tietää, onko uusi eläinten hyvinvointilaki lopulta parantanut eläinten hyvinvointia ja edesauttanut eläinsuojelurikosten torjumista, Valtonen sanoo.

Elli Valtosen uutuusromaani Vieraslaji julkaistiin 6.10.2026.