Toivon uusi elämä

Kouvolalainen Sanna Suomalainen tapasi Toivon ensimmäisen kerran Kouvolan eläinsuojeluyhdistyksen eläintalolla uudenvuodenpäivänä 2025.

Pohjois-Karjalasta Kymenlaaksoon kuljetettu koira oli varsin surkea näky: puolivuotiaaksi arvioitu, laumanvartijasekoitukselta vaikuttava Toivo painoi vain 17 kiloa, sen päälaki, selkä ja korvanlehdet olivat karvattomat, korvat korvapunkin täplittämät ja keho täynnä uudempia ja vanhempia puremahaavoja. Toivon toinen korvanlehtikin repsotti repaleisena.

Eläintalolta Toivon matka jatkui erääseen toiseen kotihoitopaikkaan, josta se siirtyi pari viikkoa myöhemmin Suomalaisen luokse. Repalekorvan piti alun perin tulla vain käymään Suomalaisille, kunnes koiralle löytyisi vakituinen kotihoitopaikka, mutta toisin kävi.

Viime kesänä Toivon kotihoitopaikasta tuli koiran loppuelämän koti.

– Toivo alkoi tulla niin hyvin toimeen omien koirieni kanssa, että päätin Toivon jäävän meille vähän pidemmäksi aikaa, eli lopullisesti, Suomalainen muistelee.

Ensimmäiset kotihoitoviikot Toivo oli hyvin arka ja väsynyt. Suomalainen sisusti koiralle makuuhuoneeseen paikan, jossa se sai toipua rauhassa koiraportin takana. Ulkoiluja ja ruokailuhetkiä lukuun ottamatta Toivon päivät kuluivat lähinnä nukkuen.

– Tullessaan Toivo pelkäsi ihan kaikkea. Jos otti esimerkiksi puhelimen käteen, koira pelkäsi sitä, alkoi haukkua ja vetäytyä pois tilanteesta. Toivosta oli tosi vaikea ottaa puhelimella silloin kuvia, Suomalainen kertoo.

Toivon rentoutuminen vaati aikaa. Suomalaisen mukaan koira tottui oman kodin elämään muutamassa kuukaudessa, mutta kaikki ulkopuolinen, uusi ja jännä, sai Toivon vetäytymään vielä sen jälkeenkin suojamuurin taakse. Myös autossa matkustamista koira pelkäsi yli kaiken.

– Alussa Toivo piti nostaa autoon, jolloin sen pupillit suurenivat. Koira pelkäsi kyydissä olemista ihan hirveästi.

Pahasti alipainoinen Toivo sai aluksi penturuokaa, raakaruokaa, herkkuja sekä runsasenergistä vitamiini-, mineraali- ja hivenainegeeliä. Lisäksi Suomalainen antoi koiralle sinkkiä ja ravintoöljyjä, joita se saa edelleen.

– Toivolla oli varmasti vitamiininpuutoksia, sillä se näytti silloin tullessaan vähän sellaiselta pälvikaljuiselta papalta, Suomalainen naurahtaa.

Toivon kuntoutumisessa hän eteni pikkuhiljaa ja koiran ehdoilla. Esimerkiksi valjaat, panta ja hihnassa kävely olivat Toivolle täysin uusia juttuja. Ulkona Toivo ei aluksi myöskään ymmärtänyt, että tarpeet voi tehdä myös sinne.

– Se oli vähän niin kuin pentukoiran kanssa: totuttelua ja opettelua elämään. Jos näytti siltä, että Toivoa pelotti liikaa, peräännyttiin ja lähdettiin tilanteesta, Suomalainen lisää.

Hoitotoimenpiteisiin Toivo on suhtautunut alusta asti alistuvasti. Suomalaisen mukaan koiran silmistä huomaa, että esimerkiksi kynsien leikkaus tai pesuun joutuminen on koirasta pelottavaa, mutta silti se ei pane vastaan tai ole vihainen.

– Enemmän se on ehkä lamaantumista Toivon kohdalla. Se on selkeästi ollut edellisessä elämässään muiden koirien armoilla, pahnanpohjimmaisena, mutta missään vaiheessa Toivo ei ole ollut aggressiivinen ketään kohtaan.

Kuntoutumisen myötä Toivosta on kuoriutunut rento ja kiiltäväturkkinen, yli 40-kiloinen koirakaveri, joka tunkee usein kainaloon hakemaan rapsutuksia. Suomalainen epäilee, että Toivossa on laumanvartijan ohella ripaus vahtikoiraa, sillä niin tomerasti aidatulla pihalla viihtyvä koira ilmoittaa perheelleen jokaisesta ohikulkijasta.

Pihalla Toivo leikkii myös mielellään Suomalaisen kahden muun koiran, valkoisenpaimenkoiran ja broholminkoiran sekoituksen Elsin sekä kääpiömäyräkoira Maxin, kanssa.

– Kolmikko on aika tasavertainen, mutta Max on ehkä pomo. Alussa Toivo haki Elsistä tukea, mutta nykyisin Toivo on alkanut aika itsenäiseksi. Leikit kääpiömäyräkoirankin kanssa menevät tosi hyvin, vaikka kokoeroa on paljon, Suomalainen kuvailee.

Erityisen ihastunut Toivo on kotipihalla kasvavaan omenapuuhun.

– Toivo tykkää heitellä maahan pudonneita omenia ja ottaa niitä kiinni. Palloleluista koira ei niinkään välitä, mutta omenat ovat jostain syystä se juttu, Suomalainen paljastaa.

Ulkoisesti Toivon menneisyydestä muistuttaa enää revennyt korvanlehti. Ilman sitä sekä välillä pintaan puskevia pelkoja koirasta ei Suomalaisen mielestä huomaa, että se on lähtöisin huonoista oloista.

– Pelon voi laukaista, jos ihmisellä on kädessään jokin epämääräinen astalo tai vaikka rikkalapio, mutta meidän perheeseemme Toivo on sopeutunut tosi hyvin.

Nimensä Toivo sai matkustaessaan aamuyöllä Nurmeksesta Kouvolan eläintalolle. Suomalainen kertoo, että koska koiran olemuksessa oli silloin ollut nähtävissä kaikki se raakuus ja julmuus, jota Toivo oli siihenastisen elämänsä aikana kohdannut, koiria kuljettamassa ollut eläinsuojeluyhdistyksen aktiivi oli halunnut antaa koiralle heti jotain hyvää. Siksi hän oli nimennyt repalekorvan Toivoksi.

Nimenvaihdokselle ei ole ollut tarvetta.

– Nimen taustalla on ajatus: Toivo paremmasta huomisesta. Toivoa on, vaikka lähtökohdat ovat huonot. Tässäkin sen näkee, sillä Toivo on kuntoutunut hyvin, ja elämä voittaa, Suomalainen toteaa.