Menestynyt raviohjastaja repi hevosta voimakkaasti ohjista ja hakkasi ajovitsalla – SEYn tekemä tutkintapyyntö eteni syyteharkintaan

Hevoset kurvaavat raviradalla loppusuoralle. Voittotaistelussa hevosta revitään useita kertoja voimakkaasti ohjista, ja hevosen suu värjäytyy verestä punaiseksi. Samassa lähdössä hevosta hakataan ajovitsalla Hippoksen sääntöjen vastaisesti. Ohjastaja kuittaa lähdöstä palkintosumman, vaikka tälle määrätään tapahtuneen perusteella pieni rahasakko ja määräaikainen ajokielto.
Muutamaa päivää myöhemmin sama ohjastaja on taas raviradalla, ja sama toistuu: hän repii ohjastamaansa hevosta hyvin voimakkaasti ohjista. Ohjastaja voittaa lähdöstä huomattavan summan rahaa, ja saa samalla pienen rahasakon kilpailun tuomaristolta kielletystä ajotavasta.
Sama tilanne toistuu seuraavien viikkojen aikana useaan otteeseen. Seurauksena on taas pieniä sakkorangaistuksia ja lyhyitä ajokieltoja – ja koska ohjastaja pääsee palkintosijoille, hän kuittaa myös mukavia palkintosummia.
Kyseinen ohjastaja on yksi Suomen kaikkien aikojen menestyneimmistä raviohjastajista. Eläinten ystävä ei julkaise ohjastajan nimeä, sillä asiaa ei ole vielä käsitelty tuomioistuimessa.
SEY teki tapauksista tutkintapyynnön poliisille, sillä SEYn näkemyksen mukaan ohjastaja on syyllistynyt ainakin viiteen eläinsuojelurikokseen riuhtomalla ohjastamiaan hevosia erittäin voimakkaasti ohjista ja/tai hakkaamalla hevosta ajovitsalla aiheuttaen näille tarpeetonta kärsimystä, kipua ja tuskaa.
Poliisin mukaan ohjastajaa on syytä epäillä rikoksesta
Esitutkinnassa ohjastaja on kiistänyt syyllistyneensä rikokseen. Hän kommentoi tapahtunutta muun muassa seuraavasti:
”En missään nimessä kilpaile aggressiivisella ajotyylillä tai tarkoituksellisesti vahingoita hevosta. Esimerkiksi jääkiekossakin, kun pelaaja taklaa niin hän saa siitä rangaistuksen. Raveissa tuomari näkee, että olen ollut liian aktiivinen niin silloin tulee meikäläiselle rangaistus. Annetaanko tästä nyt minulle tuplarangaistus.”
Poliisi päätyi esitutkinnan tuloksena lopputulemaan, että ohjastajaa on syytä epäillä rikoksesta.
SEYn näkemyksen mukaan poliisin tekemä päätös on käänteentekevä ravihevosten hyvinvoinnin kannalta.
– Poliisin tulkinta on oikea, sillä eläinten hyvinvointisäädöksiä ja rikoslakia sovelletaan myös ravikilpailussa tapahtuvaan eläimen kaltoinkohteluun. Pidän hyvin erikoisena esitutkinnassa esitettyä vertailua raviurheilun ja jääkiekon kesken, SEYn erityisasiantuntija Toni Lahtinen toteaa.
Myös käytetty terminologia herättää SEYssä ihmetystä.
– Hevosen lyöminen ja repiminen ei ole liiallista aktiivisuutta, vaan laissa kiellettyä toimintaa. Liian kovakourainen käsittely sekä tarpeettoman kärsimyksen ja kivun tuottaminen oli kiellettyä jo tuolloin voimassa olleen lain aikana. Vuoden 2024 alussa voimaan tulleesta uudesta laista löytyy vastaavat pykälät, Lahtinen jatkaa.
Rikoshyötyä hevosta pahoinpitelemällä?
Lahtinen huomauttaa, että asiassa tulisi selvittää myös se, onko hevosen omistaja ja ohjastaja saaneet teoilla rikoshyötyä.
– Esimerkiksi eräs ravilähdöistä oli loppuratkaisuiltaan niin tasainen, että teolla on voitu saada tuhansien eurojen rikoshyöty.
SEY:n näkemyksen mukaan ohjastajan toimintaa ei voida pitää hyväksyttävänä myöskään tarkoitussidonnaisuuden tai suhteellisuusperiaatteen valossa.
– Ravikilpailuun osallistuminen ei edellytä ohjastajalta tämän kaltaista toimintaa, eikä eläimen satuttaminen parempien kilpailusijoitusten saavuttamiseksi istu enää nykypäivän moraalikäsityksiin, Lahtinen sanoo.
Tapaus siirtyi poliisilta syyttäjälle jo elokuussa 2024, mutta asian syyteharkinta on edelleen kesken. SEY pitää erittäin valitettavana sitä, että osa rikosepäilyistä on ehtinyt syyteharkinnan aikana jo vanhentumaan, mikäli ne katsottaisiin syyttäjän tai tuomioistuimen toimesta ”vain” eläinsuojelurikoksen lieviksi tekomuodoksi tai eläinsuojelurikkomuksiksi. SEY on ollut asiasta yhteydessä syyteharkintaa suorittavaan syyttäjään ja valtakunnansyyttäjän toimistoon.
– Laki velvoittaa syyttäjiäkin toimimaan asianmukaisesti ja joutuisasti. Mikäli tämä ei ole mahdollista esimerkiksi liian vähäisten resurssien takia, julkisen vallan tulee lisätä syyttäjän resursseja. Kyse on viime kädessä oikeusvaltioperiaatteen toteutumisesta, Lahtinen toteaa.
* Juttua on muokattu 13.3.2025 klo 20:18: tekstiin on lisätty maininta siitä, että myös hevosen omistaja on voinut saada teosta rikoshyötyä. Aiemmin tekstissä käsiteltiin vain ohjastaman mahdollisesti saamaa rikoshyötyä.


