Hiirten ja rottien liimapyydykset aiheuttavat tarpeetonta kipua ja kärsimystä

Liimapyydyksessä hiiret ja rotat liimautuvat alustaan kiinni. Lain mukaan eläimen kiinniottamiseen tai lopettamiseen tarkoitettujen välineiden ja laitteiden, joiden käyttö ilmeisesti aiheuttaa eläimelle tarpeetonta kipua tai tuskaa, markkinointi, maahantuonti, valmistus, myynti, luovutus, käyttö ja hallussapito on kuitenkin kielletty.
Eläinten hyvinvointilain mukaan eläin on myös lopetettava mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti lopetukseen soveltuvalla menetelmällä ja tekniikalla. Näin ei tapahdu, kun hiiri tai rotta jää kiinni liimapyydykseen. Samalla rikotaan myös lain pykälää, jonka mukaan eläimille ei saa aiheuttaa tarpeetonta kipua tai kärsimystä eikä niiden hyvinvointia saa tarpeettomasti vaarantaa.
– Pelkästään liimautuminen ja irti pyristely tuottavat eläimelle sekä kipua että voimakasta stressiä, ja sitä voi kestää pitkään, jos loukku tarkistetaan esimerkiksi vain kerran päivässä. Kiinniliimautunutta eläintä ei voi enää vapauttaa muualle. Jyrsijöiden hävittämiseksi on olemassa muita pyydyksiä ja tehokkaita heti tappavia laitteita, liimapyydykset taas ovat kuolemaa pitkittäviä välineitä, sanoo SEYn toiminnanjohtaja, eläinlääkäri Kati White.
SEY on tehnyt eläinsuojeluilmoituksen Hobby Hallin toiminnasta Ruokavirastolle. Ilmoituksen ohella SEY pyytää Ruokavirastoa puuttumaan Hobby Hallin harjoittamaan hyvinvointilain vastaiseen toimintaan ja ilmoittamaan siitä poliisille.
– Viranomaisen on tärkeää toimia, jos yritykset myyvät laittomia tuotteita, joiden käyttö aiheuttaa eläimille tarpeetonta kärsimystä, White sanoo.
Hobby Hallin lisäksi myös monet muut suomalaisyritykset myyvät edelleen useita hiirten ja rottien tappamiseen tarkoitettuja laitteita, joiden käyttö perustuu vastaaviin periaatteisiin.


