Troolikalastus aiheuttaa kalalle merkittävää kärsimystä

Se, millaisen tapahtumaketjun seurauksena Hangon kilohailit ylipäätään päätyivät kuolleina rantaan, on iso kysymysmerkki. Kalat ovat voineet päätyä trooliverkon repeämisen myötä vahingossa takaisin mereen, tai ne on voitu kipata sinne ihan tarkoituksella.

Vaikka ei-toivotun saaliin poisheittäminen onkin ollut laitonta EU:ssa jo kymmenisen vuotta, eivät jäsenvaltiot ole onnistuneet estämään sitä lainsäädännön edellyttämässä mittakaavassa. 

Kalansaaliin määrän ja laadun ilmoittaminen viranomaisille on kalastajan vastuulla. Niinpä kertaalleen pyydetyt ja sen jälkeen vaivihkaa laidan yli heitetyt kalat jäävät vuotuisten saalistilastojen ja -kiintiöiden ulkopuolelle. Kiinni jäämisen riski on toiminnan laittomasta luonteesta huolimatta pieni, sillä lain noudattamista ei tunnuta juurikaan valvottavan.

Mikäli tarpeettomiksi koetut kalat on dumpattu tarkoituksella kalastusaluksen kannelta mereen, on kilohailien massakuolemaan johtanut pitkäkestoinen kärsimys ollut kaikilla mahdollisilla mittapuilla arvioituna täysin turhaa.

Troolaus on kalan kannalta kiistatta yksi stressaavimmista kalastusmuodoista. Kohtelu, jota kala saa troolauksen yhteydessä osakseen ei tulisi kyseeseen minkään muun selkärankaisen eläinlajin kohdalla. 

Trooliverkkoon joutuminen on kalalle äärimmäisen raskas, uuvuttava ja stressaava kokemus. Trooliverkossa kala painautuu tiukasti sekä verkkoa että toisia kaloja vasten kärsien voimakkaasta tilanahtaudesta. Trooliverkkoon joutumisen tiedetään voivan aiheuttaa kalalle paniikki- ja pakoreaktion, sekä muun muassa kivuliaita luusto-, evä-, iho- ja suomuvaurioita.

Trooliverkon puristus voi myös estää kalaa liikuttamasta kiduksiaan, jolloin hengittämisestä tulee mahdotonta. Lisäksi trooliverkon tiukka ote saattaa häiritä kalan elimistön verenkiertoa ja johtaa sisäelinten pettämiseen. Troolauksessa onkin monin paikoin erittäin korkea kalakuolleisuus, eli kaloja kuolee pyyntitapahtuman aikana paljon. Pienikokoisimmat yksilöt vaikuttaisivat olevan erityisen herkkiä trooliverkon tappaville vaikutuksille.

Troolausmankelin läpi hengissä selviäminen ei ole herkkua sekään. Troolaus voi kestää tunteja ja aiheuttaa verkossa viruvalle kalalle pitkittynyttä kärsimystä. Lopulta kalat siirretään troolinperästä kalastusalukselle joko pumppaamalla ne verkkoon kiinnitettyä isoa putkea pitkin aluksen kannelle tai kelaamalla ja nostamalla verkko kaloineen päivineen veneeseen.

Siirtäminen stressaa kalaa, ja voi aiheuttaa lisää kivuliaita ja vakava-asteisia vaurioita kalan mahdollisesti jo valmiiksi vaurioituneeseen suomupeitteeseen. Päätyessään trooliverkosta kalastusaluksen kannelle kala onkin menettänyt pahimmillaan käytännössä koko herkän ja suojaavan suomupeitteensä.

Trooliverkon puristuksissa irronneet suomut leviävät mereen. Ne jäävät kalastusaluksen ympärille kimaltelemaan ja muistuttamaan niistä kaloista, jotka ovat kohdanneet loppunsa trooliverkon armottomassa syleilyssä.

Kriittisen tarkastelun kestävää kuolemaa edeltävää tainnutusmenetelmää ei tällä hetkellä taida olla käytössä yhdelläkään kilohailin kaltaisten pienikokoisten kalojen massapyyntiin keskittyneellä kaupallisella kalastusaluksella maailmassa. Olemassa olevien tainnutusmenetelmien soveltuvuutta pienikokoisten kalojen tehopyyntiin on viime vuosien aikana kuitenkin kartoitettu jonkin verran.

Toimivaa käytännön sovellusta saamme valitettavasti vielä odottaa, mutta toivottavasti emme kauaa. Humaanien tainnutusmenetelmien puute on kalan hyvinvoinnin kannalta nimittäin sen kokoluokan ongelma, että sen ratkaisemiseksi tarvitaan pikaisia toimenpiteitä.

Tehopyydetty kala voidaan kyllä kipata elävänä jäävettä, jääpaloja, jäämursketta tai vedensekaista sohjoa sisältävään säiliöön lähinnä lihan laadun ja turvallisuuden parantamiseksi. Jäähdyttämistä käytetään joissain maissa myös ruoaksi kasvatettavien kalojen tainnuttamiseen. Jäähdytettäessä kalan taintuminen vie lyhimmilläänkin minuutteja, tilanteesta riippuen huomattavasti kauemminkin.

Kohmettunut kala voi menettää liikkumiskykynsä, eikä siten kykene ilmaisemaan kipuaan ja stressiään. Kohmettuneen kalan tajunnan tason silmämääräinen arviointi onkin vaikeaa, ellei käytännössä jopa mahdotonta.

Kotoperäinen viileisiin vesiin tottunut kala ei välttämättä muutenkaan kuole kylmyyteen noin vain, joskin äkillinen siirto Itämeren leppoisista kesälämpötiloista jäätävään kylmyyteen voi olla sillekin aikamoinen sokki.

Talvella Itämeren ja jäähdytyssäiliön välinen lämpötilaero sen sijaan on pienimmillään lähes olematon. Niinpä lienee näiltäkin osin oletettavaa, että viileästä vesistöstä jäähdytyssäiliöön kipattu kala kuolee hypotermian sijaan hapenpuutteeseen, ja saattaa pysyä loppuun asti tajuissaan. Mahdollinen iholle ja kiduksille kiteytyvä tai kalan herkkää ihoa naarmuttava jää tuo tukehtuvan kalan viimeisiin hetkiin oman kivuliaan lisämausteensa.

Pitkän kivun- ja stressintäyteisen kärsimysnäytelmän päätteeksi kuolema vihdoin tulee ja armahtaa.

Sari Toivola on SEYn AD ja viestinnän asiantuntija.