Onko eettisesti tuotettua kalaa olemassa?
Ylen tutkivan journalismin viikko-ohjelma MOT:n maanantaina 7.11. julkaisema juttu Norjassa kasvatetun lohen ympäristöhaitoista ja lohien terveysongelmista on herättänyt ansaitusti paljon keskustelua.
On hyvin tärkeää, että kalankasvatuksen eläimille aiheuttama kärsimys nousee vihdoin tarkasteluun myös Suomen valtamedioissa. Näihin päiviin saakka kalankasvatuksen osalta huomio on ollut liki pelkästään alan meriekosysteemeihin aikaansaamassa rehevöitymisessä ja muissa ympäristöhaitoissa. Eläinten hyvinvointinäkökulma on julkisessa keskustelussa puuttunut tyystin.
Mielikuvaa kalojen vähempiarvoisuudesta muihin tuotantoeläimiin nähden pidetään vahvasti yllä kielenkäytöllä. Englanninkielinen sana aquaculture ja suomen kielessä vesiviljely rinnastavat kalat viljeltäviin kasveihin tuntevien ja kognitiivisesti kyvykkäiden eläinten sijaan.
Muista tuotantoeläimistä poiketen kasvatettujen kalojen tuotantomäärät sekä muun muassa niiden kasvatustiheys (kg/ m³) ilmoitetaan yhä kilogrammoina yksilömäärien sijaan. Tämä kuvastaa, kuinka vahvasti jo kielenkäytöllä ylläpidetään ajatusta kalojen primitiivisyydestä ja toiseudesta. Samalla tullaan ohjanneeksi huomiota pois muun muassa niiden heikoista kasvatusoloista.
Etäiseksi tuotantomassaksi miellettyjen kalojen kasvatuksessa kokemilta hyvinvointiongelmilta on ollut pitkään helppo sulkea silmät, vallankin, kun keskustelu on pyörinyt ympäristövaikutusten ympärillä. Alalle kehitetään jatkuvasti uusia innovaatioita, joilla pyritään minimoimaan negatiivisia ympäristövaikutuksia.
Hyvä esimerkki tästä on kiertovesiviljely, jossa pitkälle kehitetyn teknologian ansiosta voidaan kierrättää kasvatuslaitoksen vettä yhä uudelleen. Kiertovesiviljelyn tekniikka säästää vuodessa huomattavia määriä vettä ja ehkäisee läpivirtauslaitoksiin nähden myös ravinnepitoisen veden laskemista meriin.
Kalojen kannalta kiertovesikasvatuksen yleistyminen tulee kuitenkin pikemminkin heikentämään niiden hyvinvointia. Kiertovesilaitoksissa kalojen kasvatustiheys nousee perinteisiin läpivirtaussysteemeihin nähden huomattavasti, ja kalatautien torjunta on entistä vaikeampaa. Steriileissä oloissa kalojen elämän virikkeistäminen on myös äärimmäisen hankalaa.
Norjaan nähden Suomen konteksti on monin tavoin erilainen. Norjan tuotannon mittakaava on Suomeen nähden valtava. Suomen vuotuinen kalankasvatuksen tuotanto vastaa vain muutamaa promillea Norjan tuotannosta. Lisäksi meillä kasvatetusta kalasta jopa 90 prosenttia on kirjolohta.
Kirjolohi kuuluu lohikaloihin, mutta kyse on toisesta lajista. Parvikalana kirjolohi on luontaisesti sopeutuvaisempi kalankasvatukseen pääosin yksin eläviin lohiin verrattuna. Kirjolohi pystyy mukautumaan tehokkaasti erilaisiin olosuhteisiin ja elämään sekä makeassa että suolaisessa vedessä. Kirjolohet sietävät moniin muihin kaloihin verrattuna myös paremmin käsittelyä, mikä osaltaan selittää sen suosiota tuotantokalana.
Suomi on onnistunut pienentämään kalankasvatuksen mereen päätyvää kokonaiskuormitusta ja rehevöittävää vaikutusta viime vuosikymmeninä huomattavasti. Kalaterveystilanne on niin ikään kiistatta Norjaan verrattuna parempi, eikä esimerkiksi Norjan kaltaista meritäiongelmaa ole Suomessa ollenkaan. Suomessa kasvatetut kalat rokotetaan, ja antibioottien käyttöä pyritään välttämään. Monien virustautien leviämistä on onnistuttu torjumaan.
Ongelmiakin kuitenkin on. Vesihometartunnat ovat lisääntyneet. Tämä sieni-infektio leviää sekä luonnossa että kasvatettujen kalojen keskuudessa usein kalan ihon rikkoutumisen seurauksena ja johtaa pitkälle edetessään kalan kuolemaan. Sille altistumista lisäävät kasvatusoloissa etenkin stressi sekä heikentynyt vastustuskyky ja sitä tavataan paljon poikastuotantoon käytettävillä emokaloilla.
Kaloilla on Suomessa monien muiden maiden tapaan tavattu myös kasvavassa määrin selkärangan kehityshäiriöitä. Häiriöiden taustalla voi olla monia tekijöitä, kuten C-vitamiinin puutos tai sopimattomat lämpötilat haudontavaiheessa. Selkärangan kehityshäiriöiden tiedetään olevan tavanomaista yleisempiä varsinkin mätimunien lämpö- tai painekäsittelyllä aikaansaaduilla triploideilla eli kaloilla, joilla on kolme kromosomistoa diploidien tavanomaisen kahden kromosomiston sijaan.
Kun katsoo brutaaleja kuvia ja videoita Norjan vuonoilla kärsivistä miljoonista lohista saattaa syntyä virheellinen mielikuva, että Suomessa kalankasvatus olisi jotenkin merkittävästi eettisempää. Kalojen kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa ilmenevät puutteet ovat kuitenkin universaaleja.
Kalankasvatuksessa kalojen hyvinvoinnista puhuttaessa käsitellään yleisesti vain niiden terveyttä. Klassinen eläintuotannon fraasi kuuluukin: ”vain hyvinvoiva eläin on tuottava eläin”. Totuus on kuitenkin toinen. Jotta kalojen hyvinvoinnista voitaisiin aidosti puhua, kalankasvatuksessa tulisi kiinnittää huomattavasti nykyistä enemmän huomioita kalojen elämänlaadullisiin tekijöihin.
Kirjolohet ovat älykkäitä, ympäristöstään kiinnostuneita petokaloja, jotka kaipaavat virikkeitä. Mikäli vesi virtaa kasvatuslaitoksissa aina samaan suuntaan, ravinnon saanti tapahtuu päivästä toiseen samalla tavalla. Ja kun kalat joutuvat kasvamaan luontaista elintilaansa huomattavasti ahtaammin vailla mahdollisuutta piiloutua ja hakeutua viilentymään veden alempiin kerroksiin, ei kalojen tosiasiallisesta hyvinvoinnista voida puhua. Ei, vaikka kalat saavuttaisivat tavoitellun painon halutussa ajassa ja olisivat riittävän terveitä teurastettaviksi ja toimitettaviksi markettien kalatiskeille.
Suomessa valtaosa kirjolohista tainnutetaan yhä hiilidioksidilla, mikä kiellettiin Norjassa vuonna 2007. Hiilidioksiditainnutus tapahtuu hitaasti ja kala ehtii kärsiä hapen puutteesta jopa minuutteja ennen tajuntansa menettämistä. Onneksi kalojen tainnuttaminen sähköllä tai vedessä tapahtuvalla koneellisella iskutainnutuksella ovat yleistymässä.
Yhtä lailla Suomessakin kalat altistuvat kasvatuksen aikana muun muassa mädin ja maidin lypsyn, tiivistämisen, lajittelun, rokotusten ja paastottamisen aikana stressille. Stressiä kaloille aiheuttavat myös esimerkiksi veden laadussa tapahtuvat muutokset, ruokintatilanteisiin väistämättä kuuluva kamppailu sekä eläminen vailla mahdollisuutta toteuttaa lajityypillisiä käyttäytymistarpeitaan.
Kalojen stressi on niiden kokonaishyvinvoinnin kannalta avainasemassa. Etenkin pitkäkestoinen stressi heikentää kalojen vastustuskykyä altistaen niitä sairauksille ja on monessa tapauksessa merkittävä tekijä kalojen ennenaikaisen kuoleman taustalla.
Kalastettu villikala on eläinten hyvinvoinnin kannalta aina kasvatettua kalaa parempi vaihtoehto. Kun kalan kulutus alati kasvaa, villikalalla ei pystytä kuitenkaan kestävästi vastaamaan kasvavaan kysyntään, vaan nykyisellä kulutuksella kalan kasvattaminen ruoaksi on välttämätöntä. Liikakalastus on jo nyt globaalisti suuri ongelma, ja monet villit kalakannat ovat sukupuuton partaalla. Liikakalastuksella on kauaskantoisia vaikutuksia. Tästä hyvä esimerkki on Itämeren turskakanta, joka ei ole vieläkään toipunut kymmenien vuosien takaisesta liikakalastuksesta ennalleen.
Kaupallisen kalastuksen kestävyyttä ja eettisyyttä koettelee se, että valtaosa saaliista jää hyödyntämättä ravintona. Suomen kaupallisesta kalansaaliista 90 prosenttia on silakkaa, joka ei kuitenkaan kelpaa kuluttajille. Saaliista vain muutama prosentti hyödynnetään Suomessa ihmisravintona samalla, kun valtaosa päätyy epäeettisen turkisteollisuuden käyttöön turkiseläinten rehuksi tai muun muassa kalankasvatukseen kalajauhoksi.
Kalojen hyvinvoinnin kannalta ongelma on puolestaan se, että koko vuotuinen sadan miljoonan kilon silakkasaalis jää kokonaan tainnuttamatta. Suurina kertamäärinä kalastettavat lajit kuten silakka, kilohaili ja muikku eivät kuulu tainnutusvelvoitteen piiriin, sillä tainnutuksen katsotaan olevan huomattavien saalismäärien kohdalla kohtuuttoman vaikeaa. Nämä pienet parvikalat siis kuolevat ilman tainnutusta hitaasti tukehtumalla.
Tehokkain tapa parantaa kalojen hyvinvointia olisi yksinkertaisesti vähentää kalan kulutusta korvaamalla sitä kasviproteiinilla. Mikäli kalansaalis pienenisi ja kalankasvatus olisi vähemmän intensiivistä, myös kalan markkinahinnat nousisivat. Tällöin pienemmän mittakaavan tuotannossa voitaisiin kiinnittää enemmän huomiota kalayksilöiden hyvinvointiin.
Suomessa kasvatettu ja kalastettu kala on muun muassa hiilijalanjäljen tai ravinnekuormituksen kannalta norjalaista kohtalotoveriaan parempi vaihtoehto. Totuus kuitenkin on, että kalojen hyvinvoinnin toteutumiseen on meillä Suomessakin lupaavista kehityspoluista huolimatta vielä pitkä matka. Vastuullisesta ja eettisestä markkinasta voidaan täysimääräisesti puhua vasta silloin, kun myös eläinten hyvinvointi on sisällytetty osaksi kokonaisuutta ja vastuullisuustoimia.
Tommi Lapio on SEYn eläinsuojeluasiantuntija.
