Näkökulma

Turkistarhaus on siirrettävä historiaan

Turkistarhauksesta on tullut vastuutonta myös sen aiheuttaman vakavan pandemiariskin takia. On vain ajan kysymys, milloin seuraava koronan kaltainen pandemia lähtee leviämään tarhoilta, SEYn viestinnän asiantuntija Annukka Seppävuori kirjoittaa.
20.09.2024 Annukka Seppävuori 2 min
Kuva: Dyrebeskyttelsen Norge og Nettverk for dyrs frihet
Turkistarhauksesta on tullut vastuutonta myös sen aiheuttaman vakavan pandemiariskin takia. On vain ajan kysymys, milloin seuraava koronan kaltainen pandemia lähtee leviämään tarhoilta, SEYn viestinnän asiantuntija Annukka Seppävuori kirjoittaa.
20.09.2024 Annukka Seppävuori 2 min

Eduskunta kävi eilen torstaina Turkistarhaus historiaan – Oikeudenmukainen siirtymä turkistarhattomaan Suomeen -kansalaisaloitteen lähetekeskustelun.

Vuosi sitten kansalaisaloite keräsi eduskuntaan etenemiseen vaadittavat 50 000 allekirjoitusta jo ensimmäisen päivän aikana, ja se suljettiin jo kahden viikon jälkeen 100 000 allekirjoituksen täytyttyä.

Eduskunnassa kuultiin tuttuja argumentteja tarhauksen puolesta ja vastaan, ja jakolinjat puolueiden välillä ovat syvät. Tarhauksen jatkamista perustellaan elinkeinolla ja perinteillä, vastustetaan eläinten hyvinvoinnin, taloudellisten tekijöiden ja pandemiariskin takia. Seuraavaksi aloite siirtyy maa- ja metsätalousvaliokunnan käsittelyyn.

Turkistarhaus ei ole kestävä elinkeino eläinten hyvinvoinnin, talouden tai kansanterveyden näkökulmasta.

SEY pitää turkistarhauksen lakkauttamista vääjäämättömänä kehityksenä, sillä elinkeino ei ole kestävä eläinten hyvinvoinnin, talouden eikä kansanterveyden näkökulmasta.

Eläinten hyvinvointitutkijoiden mukaan turkiseläinten elinoloja ei ole mahdollista järjestää riittävän lajityypillisellä tavalla nykymuotoisessa turkistarhauksessa. Turkisasetuksen uudistamista on lupailtu jo toistakymmentä vuotta, mutta työ ei etene, sillä poliittiset päättäjät eivät halua asettaa uusia velvoitteita alalle, joka rämpii kannattamattomuuden suossa.

Toisaalta asetus olisi muutenkin tuomassa korkeintaan marginaalisia parannuksia turkistarhaeläinten hyvinvointiin, jolloin tarhauskielto on eläinten kannalta ainoa kestävä vaihtoehto.

Turkistarhaus on paitsi epäeettistä eläinten hyvinvoinnin näkökulmasta, myös raskaasti tappiollista toimintaa. Viime vuosina alalle on annettu tukina ja korvauksina yli 80 miljoonaa euroa veronmaksajien rahoja. Nyt turkistarhauksesta on kuitenkin tullut myös vastuutonta sen aiheuttaman vakavan pandemiariskin takia. Minkkitarhoilla on riehunut lintuinfluenssaa, jonka tiedetään tarttuneen myös ihmisiin. On vain ajan kysymys, milloin seuraava koronan kaltainen pandemia lähtee leviämään turkistarhoilta.

EU kaavailee minkin lisäämistä vieraslajiluetteloon, mikä käytännössä lakkauttaisi minkkitarhauksen Euroopassa. Suomi aikoo kuitenkin hakea poikkeuslupaa minkin tarhaamiseen.

Hallittu alasajo luopumiskorvauksineen ja tarhaajien kouluttaminen uusille aloille olisi myös tarhaajien kannalta paras ratkaisu, sillä turkistarhaus tulee joka tapauksessa loppumaan ennen pitkää Suomessakin. Suomi on Euroopan viimeisiä maita, joissa turkistarhaus edelleen sallitaan, kansalaisten vastustuksesta huolimatta.

Skip to content