Uteliaisuus on valttia eläinsuojeluneuvojan työssä
Eläinsuojeluneuvojan työ perustuu tieteelliseen tietoon eläinlajien käyttäytymisestä ja tarpeista. Vapaaehtoistyössä ei voi arvailla oikeita vastauksia.
Tieteelliseen tietoon eläinlajien käyttäytymisestä ja tarpeista. Vapaaehtoistyössä ei voi arvailla oikeita vastauksia.
– Tässä tehtävässä ei pidä olettaa mitään eikä mutuun voi luottaa. Minun täytyy selvittää, mistä on kyse. Jokainen eläinsuojeluilmoitus täytyy käsitellä tapauskohtaisesti, kertoo SEYn vapaaehtoisena eläinsuojeluneuvojana pääkaupunkiseudulla toimiva Roosa Halonen.
Halosen mukaan etenkin luonnonvaraisten eläinten käytöstä voi olla vaikea tulkita, jos eläinlaji ei ole ennalta tuttu.
– Hädänalaiselta vaikuttava eläin ei välttämättä ole avun tarpeessa, tai toisin päin. Itse olen oppinut tässä tehtävässä paljon tekemällä ja konkretian kautta. Uteliaisuus on valtava voimavara. Kysymyksiä pitää jaksaa kysyä ja tietoa täytyy jaksaa etsiä, hän sanoo.
Jos kysymykseen ei löydy vastausta, apu löytyy usein vapaaehtoisten eläinsuojeluneuvojien verkoston kautta.
Fretti muuttui minkiksi
Parhaillaan Halosta työllistävät etenkin korona-aikaan hankitut lemmikit.
– Nyt näkyy selvästi, että kolme-neljä-vuotiaita koiria vaihtaa paljon kotia. Lisäksi kaneihin liittyviä pitovaikeuksia on paljon. Ihmiset luulevat usein, että kani olisi jotenkin helppo lemmikki. Todellisuudessa kanin hoitoon pitää perehtyä aivan yhtä lailla kuin kissan tai koirankin. Mikään eläin ei sovellu elämään vain häkissä, muistuttaa Halonen.
Vuodessa yhteydenottoja on kertynyt kolmisensataa. Tehtävien kirjo on suuri. Joskus paikan päällä odottaa täysin eri eläinlaji, jota Halonen oli kuvitellut menevänsä katsomaan.
– Menin kerran ilmoituksen perusteella auttamaan frettiä kiipelistä, mutta löysinkin paikalta minkin. Eteen on sattunut myös karannutta papukaijaa, populaatiokissaa, hapettomassa vedessä elävää kultakalaa, kapisia supikoiria ja vaikka mitä. Joskus tilanne onnistutaan ratkaisemaan muutaman minuutin puhelun aikana, Halonen kertoo.
Myös vuodenkierto näkyy vapaaehtoistyössä. Talvi on usein kevättä ja kesää rauhallisempaa aikaa.
– Keväällä tulee ilmoituksia rusakonpoikasista, sen jälkeen linnunpoikasista. Syksyllä huomaa, että kesän aikana on syntynyt paljon kissoja luontoon. Kanikriisi on ympärivuotinen, kertoo Halonen.
Myötätuntouupumus vaanii auttajaa
Halonen on toiminut SEY Suomen eläinsuojelun vapaaehtoisena eläinsuojeluneuvojana muutaman vuoden ajan. Innostus eläinsuojelutyöhön lähti rakkaudesta eläimiin.
– Minulla on halu auttaa ja koen, että minulla on iso velvollisuus antaa takaisin eläimille, kun niitä on paljon otettu, kuvailee Halonen ja viittaa siihen, kuinka ihminen ottaa elintilaa eläimiltä, kun kaupungistuminen ajaa eläimet ahtaalle.
– Kokonaisuudessaan eläinsuojelutyö on osa isompaa keskustelua ihmisen ja luonnon suhteesta, biodiversiteetin ylläpidosta, Halonen tuumaa.
Kokonaisvaltaisessa ja vaativassa vapaaehtoistyössä omien rajojen tunnistaminen on oleellista. Matkan varrella voi joutua tasapainoilemaan auttajan roolin ja muun elämän välillä. Halonen muistuttaa, että neuvojan on tärkeä muistaa tarkkailla omaa jaksamistaan.
– Myötätuntouupumus voi iskeä. Uskon, että meitä eläinsuojelutyötä tekeviä yhdistää voimakas empatiakyky. On hyvä muistaa, että tätä työtä ei tehdä yksin, Halonen sanoo.
Eläimen hädänalaisuuden taustalla on usein kyse ihmisen elämäntilanteesta. Eläinten kaltoinkohteluun puuttumista saattavat estää inhimilliset tekijät, joita ei välttämättä osata tunnistaa.
– Voi olla, että ihminen haluaisi auttaa, mutta ei uskalla. Joku voi tuntea häpeää tai pelätä tekevänsä virheitä. Toisinaan toki silkka laiskuus estää puuttumasta, mutta toisaalta myös sosiaalinen paine vaikeuttaa esimerkiksi eläinsuojeluilmoituksen tekemistä. Kun näitä ymmärtää, on helpompi avata suunsa. Tässä työssä tärkeintä on uskaltaa auttaa, kannustaa Halonen.
