Tarua ja vainoa – susien tilanne on yhä vaikea
Lokakuun mustaa yötä halkoo kova ääni, joka herättää minut sikeästä unesta. Valveen rajamailla häilyessäni luulen lentokoneen tippuvan taivaalta. Herätessäni täysin tajuan susien ulvovan. He ovat lähellä, ja Snappertunan kalliot vielä voimistavat ääntä.
Susivanhemmat ovat äänessä telttani oikealla puolella. Kuusi jo varsin isoksi venähtänyttä pentua vastaa vasemmalta. Olen hukkien keskellä. Keskustelu kestää noin vartin. Ajankohta ja juttutuokion vuorovaikutteisuus viittaavat siihen, että vanhemmat ovat saaneet saalista ja kutsuvat lapsia syömään. Hurjaa vauhtia kasvavilla lapsilla on varmasti sudennälkä.
Ulvonnan kuuleminen susien keskellä on huikea kokemus. Hukat tuskin tietävät minun olevan teltassa heidän välissään, sillä olen ollut jo puoli yötä hiljaa.
Aamulla susien puolesta kokemani onnen hetki vaihtuu suruun. Saan tiedon, että riistakeskus on myöntänyt luvan suden tappamiseksi tästä laumasta. Ehtojen vastaisesti sillä ammutaan lisääntyvä uros. Kokematon naaras jää pentujen kanssa yksin.
Susilauma on yleensä perhe, joka koostuu vanhemmista ja heidän eri-ikäisistä pennuistaan, joista suurin osa lähtee etsimään omaa elinaluetta ja puolisoa noin yksivuotiaana. Jos jompikumpi vanhemmista kuolee, lauma yleensä hajoaa. Niin käy täälläkin.
Susista liikkuu paljon taruja. Esimerkiksi Punahilkka-sadun tapaan pari vuotta sitten Pohjanmaalla väitettiin hukan väijyneen mummolaan matkalla olleita lapsia. Monien viesti tuntuu olevan, että sudet saisivat elää, jos he käyttäytyisivät ”niin kuin ennen”.
Unohdetaan, että susi on historiassakin vieraillut ”ihmisen mailla” – muutoin meillä ei olisi parasta ystäväämme koiraa. Lisäksi ihminen on muokannut maaston omiin tarpeisiinsa, minkä seurauksena luonnoneläimet ovat joko kadonneet tai sopeutuneet.
Hukkia on Suomessa Luonnonvarakeskuksen uusimman arvion mukaan noin 300 – eli yli sata vähemmän kuin saimaannorppia. Susi on Suomessa erittäin uhanalainen eläin, jonka merkitys monimuotoisuudelle on niin suuri, että kyseessä on avainlaji. Sudet muun muassa auttavat pitämään kauriskantaa kurissa.
Hukkien positiivinen vaikutus ulottuu aina kasvillisuuteen asti.Susien yleisin kuolinsyy on salametsästys. Lisäksi heitä tapetaan poikkeus- ja poliisiluvilla. Hukkia myös ammuttiin kannanhoidollisella metsästyksellä vuosina 2015–2016. Kokeilun tarkoitus oli lisätä suden siedettävyyttä ja vähentää salametsästystä.
Kuumana käyvää uutisointia saati somekeskusteluja seuraava huomaa, että on käynyt päinvastoin: susiviha on roihahtanut maassamme.Susi on EU:ssa vahvasti suojeltu laji. Suomi sai kannanhoidollisesta metsästyksestään langettavan päätöksen EU:n tuomioistuimelta. Silti maa- ja metsätalousministeriön työryhmä valmistelee parhaillaan uutta susien kannanhoidollista metsästystä, joka alkaisi tulevana talvena. Työryhmän tarkoituksena vaikuttaa olevan löytää laista ja direktiiveistä aukkoja, jotka mahdollistaisivat hukkien tappamisen ilman seuraamuksia.
Susi on sopeutuvainen, älykäs eläin, jonka poikastuotto on hyvä kuten koiraeläimillä yleensä. Viime vuonna susikanta pääsi vihdoin hieman merkittävämmin kasvamaan. Silti meillä on yhä matkaa monen muun maan tilanteeseen, jossa susi nähdään tärkeänä luonnoneläimenä, johon osataan suhtautua kiihkottomasti.
Maailmassa on käynnissä kuudes sukupuuttoaalto. Lajikato on ilmastokriisiin verrattava uhka myös ihmisille. Meillä ei ole varaa menettää sutta eikä myöskään kaventaa hukkien geeniperimää verottamalla kantaa. Susilla on myös itseisarvoinen oikeus elää.
Mia Takula on tietokirjailija ja dokumentaristi, jonka Pro Animalialla palkittu tietokirja Susien mailla ilmestyi syksyllä 2020. Takula vietti susireviireillä teltan kanssa kaikkina vuodenaikoina yli 300 päivää ja 150 yötä.
