Sudet silmätikkuina: Metsästäjien mukaan sudet uhkaavat koiraharrastusta

”Susi raateli koiria Tuupovaarassa”. ”Susi vei koiran häkistä Vuosanganvaaralla.”
Kaksi otsikkoa, toinen joulukuulta 2015, toinen elokuulta 2014. Mistä ne kertovat? Siitä, miten ”häirikkösusi” taas iski? Ja miten koirien pito alkaa Itä-Suomessa olla melkein mahdotonta?
Tuupovaaran Öllölässä hirvikoirat olivat pihalla juoksulangassa illalla klo 23, kun isäntä kuuli ensin koirien kovaa haukkua ja sitten, kuultuaan rähinää ja ulinaa, meni pihalle katsomaan. Susi pötki pakoon, mutta oli ehtinyt purra toista koiraa kaulaan.
Joensuun takainen Tuupovaara, samoin kuin Kuhmon Vuosanganvaara, ovat olleet susien asuttamia alueita jo kauan. Jos ihminen tällaisilla seuduilla jättää koiransa pihalle juoksulankaan talvisena myöhäisiltana ja istuu itse tyytyväisenä sisällä, hän on pöljä tai piittaamaton. Tähän mennessä pitäisi olla joka ikisen öllöläläisen kalloon paukutettuna, ettei koiria jätetä pimeän aikaan yksin naruun pihalle.
Entäs sitten nuo pihahäkit, jotka edelleen ovat maaseudulla suosittu tapa metsästyskoirien ympärivuorokautiseen säilömiseen? Vuosangan tapauksessa äimisteltiin, kuinka susi oli onnistunut tunkeutumaan häkkiin ja livahtamaan sieltä koira hampaissa metsään. Niinpä niin. Häkin piti olla sudenpitävä, kas kummaa, ei ollutkaan. Mutta jospa seuraava kestäisi paremmin, kokeillaan ja toivotaan parasta!
Kukaan näistä koiransa häkittäjistä ei näytä ajattelevan sitä, että siinäkin tapauksessa, vaikka häkki olisi sudenpitävä ja liki pomminvarma, koira ei sitä tiedä. Ei pitäisi olla vaikea kuvitella, miltä koirasta tuntuu, kun susi liikuskelee lähettyvillä tai tulee verkkoa raapimaan. Totta vie se on kauhuissaan, oli miten turvallisessa häkissä tahansa.
Jos sitten käy niin ikävästi, että susi vie koiran, lehdissä itketään menetettyä perheenjäsentä. Ai perheenjäsen. Kuka muu perheenjäsen asuu pihalla häkissä?
Kyllä, olen kuullut senkin selvityksen, kuinka koira haluaa olla yötä päivää ulkona, kuinka sille tulee sisällä kuuma. Taatusti joka maalaistalossa on joku viileä huone, eteinen tai muu tila, jossa koira voisi olla. Ja jos tätä karvaista perheenjäsentä ei kodissa kerta kaikkiaan siedetä (ja halutaan unohtaa, miten sosiaalinen eläin koira on), melkein joka maalaistalossa on ulkorakennuksia, jonne koiralle voi laittaa turvalliset tilat.
Sudet vievät koiria myös metsästystilanteessa ja tätä pidetään yhtenä perusteena, miksi maamme susikanta pitäisi nitistää olemattomiin. Tappaminen näyttää olevan aina se paras ja mieluisin ratkaisu. Esimerkiksi metsästyskoirien kaulassa pidettävät kellot ja suojaavat liivit eivät Suomessa juuri kiinnosta. Ruotsissa ne ovat yleisiä. Hiljan uutisissa kerrottiin, kuinka koirien turvaliivejä kehittelevä mäntyharjulaismies harmittelee, kun ei tahdo saada työlleen rahoitusta.
Metsästäjien mukaan sudet uhkaavat jopa koko koiraharrastusta. On vain kovin tarkoitushakuista toitottaa yhdestä uhasta ja unohtaa muut. Omin päin juoksentelevat koirat kohtaavat paljon riskejä. Liikenne ennen kaikkea, mutta myös heikot jäät, eksyminen, uupuminen ja pakkaseen paleltuminen sekä harhalaukaukset ovat koituneet monen koiran kohtaloksi. Luolakoiria jää jumiin ja menehtyy niiden tunkeutuessa esimerkiksi mäyrien pesiin. Metsästettävät eläimet, kuten mäyrät, hirvet ja karhut telovat ja tappavat niitä ahdistelevia koiria itsepuolustukseksi. Ilmeisesti nämä onnettomuudet kuuluvat pelin henkeen eivätkä yhtä lailla harrastusta haittaa.
Syksyllä näin hirvenmetsästäjiä lähes asumattomilla seuduilla Kuhmon perukoilla. En voinut olla ihmettelemättä, miksi sinnekin piti koirien kanssa mennä. Eikö edes salojen hirvikantaa voi jättää susien harvennettavaksi? Kun saalista olisi riittävästi, sudet myös pysyisivät etäällä ihmisasutuksesta.
Tätä kirjoittaessani suden metsästys ei ole vielä alkanut, joten nähtäväksi jää, käykö taas kuten vuosi sitten. Silloinhan ainakin Kuhmossa ja Nurmeksessa susia etsimällä etsittiin juuri saloseuduilta. Miksi mentiin hajottamaan erämaassa eläviä susiperheitä? Eikö pihoissa pyöriviä ”häirikkösusia” ollutkaan, vaikka niistä niin paljon ääntä pidettiin?
Aura Koivisto on kirjailija, joka kirjoituksissaan pohtii muiden lajien elämää ja toivoo, että maailmaa parannettaessa otettaisiin huomioon muutkin eläimet kuin me ihmiset.