Näkökulma

Syyllistämisestä syyttäminen

12.06.2020 Aura Koivisto 3 min
Kuva: Risto Sauso
12.06.2020 Aura Koivisto 3 min

Kuinka vaientaa kiusallinen keskustelu? Suosittu keino on syyttää toista osapuolta ”syyllistämisestä”. Ihmisiä ei saa syyllistää, koska he eivät ole syyllisiä. Tai jos ovatkin, syyllistäminen on pahasta, koska silloin syylliset vain torjuvat koko asian eivätkä yritäkään muuttaa tapojaan.

Kun viime vuonna nousi kohu vanhustenhoidon laiminlyönneistä, en huomannut, että epäkohtien esille tuomista olisi paheksuttu. Epäkohdistahan on syytä puhua. ”Syyllistämisen” synti liittyykin eläinten ja ylipäänsä luonnon suojeluun. Se on tuttua jo vuosikymmenten takaa, mutta nyt ilmastonmuutoksen myötä syyllistämisen vääryys on jatkuvasti esillä. Huippunsa se tuntuu saavuttavan lihantuotannosta ja lihansyönnistä käytävässä keskustelussa.

Jos ihminen toiminnallaan aiheuttaa vahinkoa luonnolle tai kärsimystä eläimille, miksi ensimmäiseksi tulisi huolehtia siitä, ettei ihmiselle itselleen aiheuteta mielipahaa?

Syyllistämissyytökset ovat omituisia. Jos ihminen toiminnallaan aiheuttaa vahinkoa luonnolle tai kärsimystä eläimille, miksi ensimmäiseksi tulisi huolehtia siitä, ettei ihmiselle itselleen aiheuteta mielipahaa? Eihän kukaan muuta tapojaan, jos häntä suojellaan ikäviltä tosiasioilta. Sitä paitsi harvoin edes kritisoidaan yksittäisen ihmisen toimia, vaan usein ”syyllistäminen” tarkoittaa sitä, että tarjotaan yleisluontoista tietoa. Se voi koskea jotakin ihmisryhmää mutta myös huomattavan suurta joukkoa. Onhan meistä suurimmalla osalla monessa asiassa parantamisen varaa.

Syyllistämisestä moittijat liputtavat ”vapaaehtoisuuden” puolesta. Tämän ajatuksen mukaan eläinten ja luonnon suojelussa onnistutaan parhaiten, jos lakien ja asetusten sijaan ihmisiä kannustetaan vapaaehtoiseen suojeluun.

Onkohan mitään muuta aluetta, jossa halutaan yhtä lailla luottaa ihmisten hyväntahtoisuuteen? Esimerkiksi vapaaehtoinen veronmaksu tai vapaaehtoisuuteen perustuvat liikennesäännöt eivät kuulu minkään puolueen ohjelmaan.

Aina on muita maita, joissa asioita hoidetaan huonommin kuin meillä, joten lähes kaikkea arvostelua voisi pitää epäoikeudenmukaisena.

Eläin- ja luonnonsuojelijoiden esittämä kritiikki torjutaan usein myös yleisluontoisilla heitoilla. Toisto on paras strategia. Kukapa ei olisi välttynyt kuulemasta Suomen esimerkillisyyttä maa- ja metsätalouden saralla: toimintamme on ”vastuullista” ja ”kestävää”, jopa ”maailman huippua”. Itsevarmasti isketty toisto takaa sen, ettei perusteluja edes kysytä. Kun korkea-arvoiset päättäjät ja alan toimijat, siis ”ammattilaiset ja asiantuntijat”, hokevat tällaisia mantroja, monet kuuliaiset kansalaiset uskovat ja jatkavat hokemista sosiaalisessa mediassa.

Syyllistämissyytösten, vapaaehtoisvaatimusten ja mantrojen lisäksi tarjolla on Kiina. Sen avulla kumotaan kaikki arvostelu, oli kyse sitten turkistarhauksesta, lihantuotannosta tai sellunkeitosta.  Jos toiminta loppuu Suomesta, se siirtyy Kiinaan, ja sitten asiat vasta hullusti ovatkin!

”Tällainen perustelu ei ole moraalisesti pätevä”, toteaa Micaela Morero kirjassa Ihmisten eläinkirja. ”Lapsityövoimaakaan ei sallittaisi sillä verukkeella, että Suomessa lapsilla olisi paremmat oltavat kuin Kaakkois-Aasiassa.”

Aina on muita maita, joissa asioita hoidetaan huonommin kuin meillä, joten lähes kaikkea arvostelua voisi pitää epäoikeudenmukaisena. Siitä huolimatta automaattinen loukkaantuminen ja kritiikin täystyrmäys ovat lyhytnäköisiä reaktioita. Erityisen valitettavaa on päättäjien juuttuminen tällaiseen asenteellisuuteen.

Jos ajatellaan suomalaista eläintuotantoa, tulevaisuudessa niin eläinten kuin koko ympäristön hyvinvointi on otettava nykyistä paremmin huomioon – myös meillä Suomessa – ja siksi päättäjien pitäisi olla näissä asioissa ajoissa liikkeellä. Kynsin hampain vanhoista menetelmistä kiinni pitäminen on lopulta karhunpalvelus myös niille eturyhmille ja äänestäjille, joita he uskovat puolustavansa. Mitä kauemmin vitkutellaan, sitä kivuliaammaksi asioiden hoitaminen tulee.

i

Aura Koivisto on kirjailija, joka kirjoituksissaan pohtii muiden lajien elämää ja toivoo, että maailmaa parannettaessa otettaisiin huomioon muutkin eläimet kuin me ihmiset.

Skip to content