Eläinkilpailut: Kunnianhimoa vai ilonpitoa?
Tärkeintä on Suomen kilpailukyvyn säilyttäminen – näin ainakin poliitikot meille posmittavat. Kilpaileminen tulee vastaan kaikkialla. Onko mitään työtä, toimintaa tai harrastusta jossa ihminen ei kilpailisi? Vähintään leikkimielinen kilpailu on joka asiasta väännettävä.
Leikkimielisyyden säilyttäminen näyttää tosin olevan vaikeaa. Näennäisestä harmittomuudestaan huolimatta kisat ja visat ovat usein totista kamppailua, jossa ohimosuonet pullottavat, sydämet tykyttävät ja tunteet vaihtelevat voitonhuumasta ahdistavaan häpeään.
Olkoon sitten, jos aikuiset haluavat moiseen osallistua, mutta entä lapset, joiden päätöksenteko ei voi olla itsenäistä? Joskus mietin, olisiko maailma piirun verran parempi, jos alaikäisten kilpailuttaminen kerta kaikkiaan kiellettäisiin? Jos lapsia ja nuoria ei kasvatettaisi kilpailukiihkon ja voitonvimman hengessä?
Entä sitten eläimet? Niiltä ei kysytä sitäkään vähää. Lemmikki- ja harraste-eläimet, erityisesti hevoset ja koirat, ovat monenlaisten kilpailujen treenattuja päätähtiä.
Kaikki ei ole vain hauskalla tavalla jännittävää. Vaikka eläinlääkäri olisi paikalla tarkastuttamassa kilpailijoiden kuntoa, loukkaantumiset ovat aina mahdollisia. Vuosia jatkuva valmennus ja äärimmilleen viedyt suoritukset rasittavat eläimen fysiikkaa niin, että ajan myötä kremppoja alkaa tulla. Etenkin hevosmaailmassa tämä tiedetään. On selvää, että nivelet joutuvat koville, kun painava eläin ihminen lisälastinaan hyppää huiman korkeita esteitä. Tai että ruoansulatusongelmia voi syntyä, jos luontainen ravinto olisi etupäässä heinänkortta, mutta treenejä ja kilpailuja jaksaakseen täytyykin syödä rutkasti energiapitoista väkirehua.
Koira- ja kissanäyttelyt ovat nimestään huolimatta eläinten kauneuskilpailuja, ja niiden suurimpana ongelmana voidaan pitää jalostuksen viemistä epäterveisiin muotoihin. Tuomareiden oikkujen ja makumieltymysten vuoksi etenkin koirarotujen ulkonäköä on muokattu piittaamatta eläinten fyysisestä tai henkisestä terveydestä. Näistä murheista jo puhutaan, mutta yllättävän nihkeästi rotuyhdistykset käytännön toimiin tarttuvat, ja puhdasrotuisuus näyttää olevan tärkeämpää kuin koirien hyvinvointi. Siitä kisasta leikkimielisyys on kaukana.
On myös hyvä muistaa, etteivät kaikki menesty. Päinvastoin, huippujen lisäksi kilpailun maailmassa syntyy lukuisa joukko niitä, jotka eivät pärjää. Mitä niille tapahtuu? Parhaassa tapauksessa eläimet saavat joltakin harrastajalta rakastavan kodin, huonoimmassa tapauksessa joutuvat kiertoon, kenties elämään vuosia kurjissa oloissa. Tai sitten kilpailukyvytön vain lopetetaan, siis tapetaan. Etenkin siellä missä raha liikkuu ja kilpaeläinten kasvattaminen on ammattimaista, heikkotasoisten kanssa ei jäädä tunteilemaan.
Eläinkilpailuissa on tietysti hyvätkin puolensa. Nykyään monet koirat ja hevoset kärsivät enemmän tekemisen puutteesta kuin liiasta treenaamisesta, ja kun kilpaileminen vaikuttaa olevan ihmisille elämän suola, se myös innostaa hauskaan yhdessäoloon ja läheiseen suhteeseen oman eläimen kanssa. Hevonen on iso ja kallis eläin, joten on ymmärrettävää, että sen kasvatuksessa myös taloudelliset asiat merkitsevät. On kiittäminen raviurheilua siitä, että suomenhevoskanta säilyi elinvoimaisena silloinkin, kun hevosharrastus oli maassamme vähäistä.
Koirapuolelta muistuu mieleeni eräs sattumoisin näkemäni agilitykisa, jossa sekä koirat että niiden omistajat osoittivat sellaista riemua ja intoa, ettei menoa voinut nauramatta katsoa. Kukapa sellaista hauskuutta menisi kieltämään!
Eläinkilpailujen kieltämiseen tuskin koskaan lähdetään, mutta kehottaisin silti kaikkia pohdiskelemaan omaa suhdettaan kisaamiseen. Aina ei ole pakko osallistua eikä olla yleisönä. Ylenpalttinen totisuus ja hermopaine ovat arveluttavia merkkejä. Eläin ei saisi muuttua pelkäksi välikappaleeksi ihmisen kunnianhimon prässissä; sillä pitää olla mahdollisuus myös omaan, eläimelliseen elämään.
Aura Koivisto on kirjailija, joka kirjoituksissaan pohtii muiden lajien elämää ja toivoo, että maailmaa parannettaessa otettaisiin huomioon muutkin eläimet kuin me ihmiset.
