Jokaisen Suomen kunnan on järjestettävä irrallaan tavattujen lemmikkieläinten säilytys. Asiasta säädetään eläinsuojelulaissa, joka on ollut voimassa yli 20 vuotta. Laki määrää, että löytöeläintä on säilytettävä 15 vuorokauden ajan.Kunnan on huolehdittava alueellaan irrallaan tavattujen ja talteenotettujen koirien ja kissojen sekä muiden vastaavien pienikokoisten seura- ja harrastuseläinten tilapäisen hoidon järjestämisestä.
Talteenotettua eläintä on säilytettävä vähintään 15 päivän ajan, minkä jälkeen kunnalla on oikeus myydä, muutoin luovuttaa tai lopettaa eläin.
Kunnalla on oikeus periä eläimen omistajalta tai haltijalta korvaus eläimen talteenotosta, hoidosta ja mahdollisesta lopettamisesta aiheutuneista kustannuksista.
(Eläinsuojelulaki 15 §)
Käytännössä suurin osa kunnista ostaa löytöeläinten säilytyksen yksityiseltä yrittäjältä, esimerkiksi eläinhotellilta. Jos omistaja ei 15 vuorokauden täytyttyä hae eläintään pois, löytöeläinyrittäjä voi etsiä eläimelle uuden kodin tai lopettaa sen. Kunta ei 15 vuorokauden jälkeen osallistu kuluihin.
Monelle löytöeläinyrittäjälle eläin on 15 vuorokauden jälkeen pelkkä kulueränä, joten se lopetetaan muitta mutkitta. Onneksi käytännössä kaikkialla eläimiä ei lopeteta heti 15 vuorokauden täyttyessä, vaan yhteistyötä tehdään eläinsuojelijoiden kanssa tai löytöeläinyrittäjä maksaa eläimen pitokulut omasta pussistaan, kunnes uusi omistaja löytyy. Sellaisiakin yrittäjiä on olemassa. Yksi heistä on SEYn eläinsuojeluneuvojanakin toimiva Mira Ekholm-Martikainen, joka toimii löytöeläinyrittäjänä Pirkanmaalla.
Suomessa on kuitenkin monia paikkakuntia, joissa lähes kaikki noutamattomat eläimet lopetetaan. SEYn tekemän selvityksen mukaan löytökissoista peräti joka viides päätyy lopetettavaksi. Viime vuonna Suomen löytöeläintaloissa lopetettiin yli tuhat kissaa. Oma lukunsa ovat niin sanotut populaatiokissat, joita ei tilastoissa näy, koska niitä ei edes huolita löytöeläintaloille ja joiden kohtaloksi koituu yleensä nälkä, kylmä, taudit tai metsästäjä.
Eläinsuojelulaissa mainitaan ainoastaan kunnan velvollisuus säilyttää eläin sekä järjestää tilapäistä hoitoa.
Löytöeläintaloilla ei laatuvaatimuksia
Eläinsuojelulaissa mainitaan siis ainoastaan kunnan velvollisuus säilyttää eläin sekä järjestää tilapäistä hoitoa. Siinä onkin kaikki, mitä hoidosta sanotaan. Minkäänlaisia nimenomaisia kriteereitä löytöeläintaloille tai pätevyysvaatimuksia eläinten säilytykselle ei ole, mutta eläinsuojelulakia on tietysti noudatettava. Tästä on seurauksena, että löytöeläinyrittäjistä löytyy monen tasoista toimijaa, eivätkä läheskään kaikki heistä toimi eläimen paras mielessään.
Löytöeläintaloilla ei myöskään ole minkäänlaista velvoitetta leikkauttaa tai tunnistusmerkitä luovutettuja eläimiä, vaikka se ehkäisisi hylättyjen eläinten, erityisesti kissojen, määrää ja auttaisi palauttamaan karkulaiset nopeasti kotiinsa.
Löytöeläinpykälän niukkuudesta on koitunut monenlaisia muitakin ongelmia. Kukaan ei ole vastuussa löytöeläinten kiinniotosta ja kuljetuksesta löytöeläintaloon, sairaat eläimet eivät välttämättä saa tarvitsemansa eläinlääkärin hoitoa ja omistajat eivät osaa etsiä kadonneita eläimiään löytöeläintaloista, koska löytöeläintalon ei ylipäänsä tiedetä olevan olemassa.
Pelkona on se, että maksettavan palkkion pienuuden vuoksi kissojen kuluista tingitään äärimmilleen.
Porin tarjouskilpailu löytöeläinten hoidosta
Äskettäin sosiaalisessa mediassa herätti hämmästystä SEYn eläinsuojeluneuvojan ja Sastamalassa toimivan löytöeläinyrittäjä Mira Ekholm-Martikaisen päivitys Porin kaupungin tarjouskilpailusta. Ekholm-Martikainen kertoo tarjouspyynnön sisällöstä näin:
”Porin kaupungin yhteistoiminta-alue järjesti äskettäin tarjouskilpailun löytöeläinten lakisääteisestä hoidosta.
Tarjouspyynnössä kissojen hoidosta maksettava hinta oli ilmoitettu etukäteen. Tarjoajalle maksetaan kissojen hoidosta 400 €/kk. Päivystysaika on vähintään kahdeksan tuntia arkipäivisin ja neljä tuntia viikonloppuisin, yhteensä vähintään 48 tuntia viikossa. Kissojen noudosta maksetaan erillinen kilometrikorvaus, ja kissojen lopetuksesta maksetaan 25 euroa per kissa, jos yrittäjä lopettaa eläimen itse. Jos kissa viedään kaupungineläinlääkärin vastaanotolle lopetettavaksi, ei yrittäjälle makseta mitään – ei työaikaa eikä kilometrikuluja.
Tämä tarkoittaa, että päivystystä tulee hoitaa noin 2 euron tuntipalkalla. Summaan sisältyvät kaikki kissojen hoidosta koituvat kulut: hoito, noutoon kuluva aika ja muu työaika, kuten eläinlääkärissä käynnit. Samalla 400 eurolla tulee ostaa myös kissojen ruuat ja hiekat, maksaa tilavuokrat ja muut tiloista aiheutuva kulut ja tehdä kaikki muu.
Kissoja arvioidaan tulevan hoidettavaksi vuoden aikana noin 150. Niistä alkuperäiseen kotiinsa haetaan vain pieni prosentti.
Mikäli kissan omistaja löytyy, saa yrittäjä laskuttaa omistajalta kissan noutokilometrit ja 15 euroa per hoidossa pidetty vuorokausi. Jos siis esimerkiksi yrittäjä hakee kissan ajaen autolla tunnin suuntaansa, majoittaa kissan desinfioituun ja pestyyn tilaan, ruokkii ja laittaa kissalle hiekkalaatikon ja ilmoittaa kissasta Facebookissa, saa hän veloittaa 15 € ja kilometrikulut tekemästään työstä, jos kissan omistaja löytyy seuraavana päivänä.
Käsi pystyyn, kuka teistä ryhtyisi työhön, josta maksetaan 400 e kk, ja suurin osa näistä kissoista jää käsiin 15 vuorokauden jälkeen?”
Hoidon taso epäilyttää kuntalaisia
Pelkona on siis se, että maksettavan palkkion pienuuden vuoksi kissojen kuluista tingitään äärimmilleen. Se ei voi olla vaikuttamatta kissojen hyvinvointiin. Pelkona on myös, että hinnoittelu kannustaa yrittäjiä lopettamaan noutamatta jätetyt kissat itse sen sijaan, että ne vietäisiin eläinlääkärin lopetettavaksi. Ekholm-Martikaisen julkaisun kommenttiosiossa heräsikin välittömästi huoli siitä, millä menetelmillä kissat lopetetaan ja miten voi varmistua siitä, että eläin lopetetaan ilman kärsimyksiä.
”On suorastaan hävettävää, että nykyisen kissaongelman vallitessa viedään asiat vieläkin huonommalle tolalle tarjoamalla lakisääteisestä eläinten hoidosta vain pennosia. Ratkaisu vie harvat yrittäjät ahdinkoon ja huonontaa mahdollisuuksia tehdä sitäkään vähää kissojen hyväksi, mihin hyvä tahto ja omat rahat riittäisivät”, Ekholm-Martikainen kommentoi.
Porin kaupungin eläinlääkintäyksikön päällikkö kommentoi, että kyseessä on hankintalain edellyttämä kilpailutus, eikä se pakota millään lailla yrittäjiä ryhtymään löytöeläinten vastaanottajaksi siinä tapauksessa, että tarjouspyynnössä esitetyt korvaukset ovat tarjoajan mielestä liian alhaiset. Mikäli kaupunki ei kilpailutuksen kautta olisi saanut riittävästi tarjoajia sopimuskumppaneiksi, olisi todennäköisesti korotettu korvausmääriä ja järjestetty uusi tarjouskilpailu.
Porin järjestämään tarjouskilpailuun vastasi useampi yrittäjä, ja löytöeläinten hoito jaettiin kahden tahon kesken. Toiminta-alue on suuri, mikä vaikeuttaa työtä entisestään. Eläinten pidon tasosta ollaan kuntalaisten keskuudessa huolestuneita, vaikka Pori edellyttääkin löytöeläintalon pitäjältä eläinten kannalta asianmukaisia tiloja.
Kissan arvostus on alhainen, mikä realisoituu löytöeläintoiminnan resursseissa ja löytöeläinten hoidosta maksettavissa hinnoissa.
Arvostusta ja rahaa
Kissan arvostus on alhainen, mikä realisoituu löytöeläintoiminnan resursseissa ja löytöeläinten hoidosta maksettavissa hinnoissa. Laki säätää asiasta vain ylimalkaisesti, ja kunnat menevät siitä, mistä aita on matalin. Esimerkiksi Porin kaupunki ei tarjouspyynnössään edellytä eikä maksa talteen otettujen eläinten rokottamista, madottamista tai terveystarkastusta eikä myöskään maksa sellaisten sairauksien hoitokuluja, jotka eivät vaadi välitöntä hoitoa. Käytäntö on tyypillinen kaikissa Suomen kunnissa.
Porin kunniaksi on mainittava, että sellaisissa tapauksissa, joissa löytöeläinyrittäjä päättää olla lopettamatta noutamatonta eläintä ja sijoittaa sen uuteen kotiin, kaupunki edellyttää, että eläimet tunnistusmerkitään, rokotetaan ja madotetaan ja kissat leikkautetaan uuden omistajan kustannuksella. Tämä osoittaa vastuunkantoa eläimen tulevaisuudesta.
Suurin ongelma on löytöeläinten hoidosta maksettava korvaus. Lakisääteinen löytöeläinten hoito on kuntien prioriteettilistan häntäpäässä, mikä näkyy toimintaan budjetoitavasta summasta. Ja sillä summalla ei voi saada niin korkeatasoista hoitoa kuin eläimet ansaitsisivat voidakseen hyvin.
SEY on laatinut ehdotukset uuteen eläinsuojelulakiin ja täydentäviin asetuksiin löytöeläintoiminnan osalta. Ennen lain valmistumista vastuulliset kunnat voivat ottaa vinkkilistasta vaarin.
1) Kunnallisen löytöeläintoiminnan kilpailutuksessa on otettava kilpailukriteeriksi hinnan lisäksi löytöeläintalon henkilökunnan ammattitaito ja eläinten pito-olosuhteet.
2) Kunnalliselle löytöeläintoimijalle tulee säätää pätevyysvaatimukset, joilla varmistutaan siitä, että eläimet saavat asianmukaista hoitoa.
3) Löytöeläintoimijoiden tulee aktiivisesti tiedottaa toiminnastaan ja edistää kodin löytymistä kaikille eläimille.
4) Eläimet tulee rokottaa, tunnistusmerkitä ja rekisteröidä kansalliseen eläinrekisteriin ennen eläimen luovuttamista.
5) Löytöeläimille on annettava löytöeläinten talteenottopaikoissa välttämättömän eläinlääkärihoidon lisäksi myös muuta eläimen hyvinvointia edistävää ja aina tarvittaessa eläinlääkinnällistä hoitoa.
6) Kissat tulee kastroida tai sterilisoida ennen eläimen luovuttamista löytöeläintalolta. Sterilisaation vaihtoehtona voi olla, että uudelle omistajalle luovutetaan tarvittaessa maksua vastaan palveluseteli kissan leikkauttamiseksi.
7) Löytöeläintoimijalle tulee säätää velvoite varmistua siitä, että eläimen uudella omistajalla on riittävät tiedot ja taidot kyseisen eläinlajin hoitamiseen. Uudelle omistajalle on annettava kirjalliset ko. lajin hoito-ohjeet.
Lista on pitkä ja vaatii kunnilta paljon. Ilman kunnon panostusta (lue=rahaa) Suomessa vellovalle kissakriisille ei kuitenkaan näy loppua.
Maria Lindqvist on SEYn viestintäpäällikkö.
