Eläimet ja kaupunkirakentaminen

Vuosia sitten, toimiessani Helsingin pelastuslaitoksen eläinten pelastusyksikössä operatiivisissa tehtävissä, kiinnitin huomiota usein samanlaisina toistuviin eläinten pelastustehtäviin eri puolilla kaupunkia. Kyseessä oli eläinten kiinnijääminen urheilukenttien verkkoihin. Verkkojen tarkoituksena oli estää pallojen lentäminen esimerkiksi kaduille tai talojen pihoille.
Mietin pitkään, mikä aiheutti eläinten sotkeutumisen verkkoon. Verkon silmäkoko oli niin suuri, ettei siihen voinut kovin helposti jäädä kiinni. Kävin mielessäni läpi pelastustilanteita ja etsin yhteistä tekijää ilmiölle. Aikani asiaa pohdittuani tulin tulokseen, että syynä oli löysä ja osittain rikkoutunut verkko. Mikä sitten aiheutti verkon rikkoutumisen ja siitä seuraavan verkon löystymisen? Eivät ainakaan jalkapallot, joiden vääriin paikkoihin lentämistä verkoilla pyrittiin estämään.
Eräänä iltana näin todennäköisen syyn verkkojen rikkoutumiseen ja löystymiseen: verkon silmäkoko oli juuri sellainen, että se houkutteli tietyn ikäisiä lapsia kiipeilemään verkkoa pitkin. Verkkoja ei ollut tarkoitettu kiipeilyyn, joten ajan kanssa ne rikkoutuivat ja löystyivät aiheuttaen eläimille selvän vaaran.
Otin asiassa yhteyttä Helsingin kaupungin liikuntavirastoon, jossa ongelmaan oli jo havahduttu, mutta lähinnä siksi, että verkkojen korjaaminen aiheutti lisääntyviä kustannuksia. Liikuntavirastossa oli jo päädytty samaan ratkaisuun, jota olin ehdottamassa. Verkot korvattiin alaosastaan noin kahden metrin korkeudelle jäykällä teräsaitaelementeillä. Siitä ylöspäin oleva verkko pysyykin sitten pääosin ehjänä ja riittävän kireänä, etteivät eläimet siihen sotkeudu. Tällä pienellä rakenteellisella muutoksella vähennettiin eläinten kärsimysten lisäksi myös kustannuksia.
Olen esittänyt muitakin vastaavanlaisia muutoksia, mutta niihin ei jostain syystä olla vielä valmiita. Yksi ehdotukseni on, että suuriin lasikatteisiin tiloihin velvoitettaisiin asentamaan sähköisesti avattavat savunpoistoluukut. Kun esimerkiksi korttelin kokoinen sisäpiha-alue katetaan lasikatteella, jotta sinne voitaisiin perustaa ravintoloiden terasseja tai muita toimintoja säältä suojaan, ei savunpoistoluukkuja velvoiteta rakentamaan.
Savunpoistoluukkujen ensisijainen tarkoitus on poistaa tulipalon yhteydessä savukaasut, mutta niiden kautta olisi myös mahdollista poistaa tilaan eksyvät linnut. Lintujen aiheuttaman haitan (hygienia) terassin asiakkaille luulisi jo riittävän tämän toteuttamiseksi, mutta en ole juuri havainnut savunpoistoluukkuja käytettävän. Lintujen poistaminen kyseisistä tiloista muuten on vähintäänkin haasteellista eikä se pelastuslaitokselta oikein onnistu, vaikka heidän puoleensa asiassa usein käännytäänkin.
Toinenkin ehdotukseni liittyy laseihin. Lasipintaisten rakennusten buumi aiheuttaa jatkuvasti suuria määriä kärsimyksiä linnuille, jotka syystä tai toisesta lentävät niitä päin. Ratkaisuksi ei mielestäni riitä, että rakennuksen yövartija kiertää rakennuksen aamuyön hiljaisina tunteina ja kerää raadot pois rakennuksen ympäriltä, kuten toimitaan eräässä Helsingin keskustan lasikuutiossa. Näihin rakennuksiin pitäisi asettaa ehdoksi heijastuksen esto niihin laseihin tai vähintäänkin ”haukankuvat” lasiruutuihin – vaikkei se olekaan yhtä tyylikästä.
Näiden ongelmien ratkaisuja odotellessa seuraan, kuinka kanahaukan pesinnän käy kotini lähimetsässä, jonka kaupunki on päättänyt ”uudistaa”.
Vesa Nurminen on Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen eläkkeellä oleva ylipalomies ja eläinpelastusvastaava.