Äidiksi ja lapseksi
Kun Martina syntyi, se näki ensimmäiseksi partaisen miehen. Hautomakoneessa kuoriutunut hanhilapsi ei silti säikähtänyt, päinvastoin: se kuvitteli miehen omaksi turvalliseksi emokseen, ja niinpä se taapersi uskollisesti tämän perässä. Mies oli Konrad Lorenz, josta myöhemmin tuli Nobel-palkittu eläintieteilijä.
Tämä jokaiselle etologiasta kiinnostuneelle tuttu tarina kertoo leimautumisesta – siitä, kuinka tiettynä aikana eläinlapsen mieleen iskostuu kuva emosta, jonka suojiin se hakeutuu.
Emoon leimautuessaan poikanen saa samalla alustavan käsityksen siitä, miltä sen lajikumppanit näyttävät. Myös sisarusten seura lujittaa oman lajin omaksumista, jonka myötä pariutuminen ja perheen perustaminen aikanaan onnistuvat. Jos jokin menee vikaan, voi syntyä tarina vaikkapa ihmiseen rakastuneesta papukaijasta. Ongelma tiedostettiin, kun uhanalaisia kaliforniankondoreja ryhdyttiin lisäämään konehaudonnan avulla. Poikasten virheellinen leimautuminen ruokkijoihinsa osattiin välttää, kun poikasia ei ruokittu suoraan kädestä, vaan käsinukkien avulla – ja käsinuket askarreltiin kondorinpään näköisiksi!
Jos poikanen leimautuu emoonsa, tapahtuu emollakin vastaavan tyyppinen ilmiö. Ennen kuin hanhen- tai kananpoikanen kuoriutuu, se alkaa piipittää jo munan sisällä. Emo kuulee piipityksen ja vastailee. Suhde alkaa siis jo tässä vaiheessa. Lampuri tietää, miten tärkeitä ovat ensimmäiset hetket synnytyksen jälkeen. Uuhi ja karitsat onkin viisainta eristää omaan karsinaansa, missä ne voivat rauhassa opetella toinen toistensa tuoksut ja äänet. Kun leimautuminen on tapahtunut, äiti ja lapset erottavat toisensa isonkin lauman hulinassa.
Hiljan synnyttäneen uuhen voi saada huolimaan vieraan karitsan, jos karitsaan sekoittaa uuhen oman lapsukaisen hajuja. Sama pätee vaikkapa koiriin. Jopa vieraan lajin edustaja voidaan adoptoida. Korkeasaaressa perheessämme kasvoi tiikerinpentu Martta, jota sen oma äiti ei ryhtynyt hoitamaan – mutta keinoemoksi ja imettäjäksi saatiin rottweiler Kati, jolla oli samaan aikaan myös oma pentu. Hautomakuumeisen kanan alle voi laittaa esimerkiksi ankan munia, ja silti emo hyväksyy aikanaan kuoriutuvat poikaset. Eipä tosin ole kanaemolla helppoa siinä vaiheessa, kun taaperot lähtevät ensimmäiselle uimaretkelleen!
Omaan lajiin sitoutuminen tuntuu olevan milloin joustava, milloin jäykkä ilmiö, joka vaihtelee sekä eläinlajien että yksilöiden välillä. Tiedetään jopa heitteille jätettyjä ihmislapsia, jotka ovat kasvaneet koirien tai lehmien seurassa, jolloin lapsen käytös, liikkuminen ja ”puhe” on omaksuttu näiltä karvaisilta kumppaneilta. Voi vain kuvitella, miten vaikeaa tällaisen lapsiraukan sopeutuminen ihmisten joukkoon on ollut.
Satuinkohan itsekin jonakin merkittävänä hetkenä kohtaamaan jonkun eläimen? Ilmiselvästi olen ainakin osin virheellisesti leimautunut. Tiedän sentään kuuluvani ihmislajiin ja olen naimisissa lajikumppanini kanssa, mutta emonvaistoni ovat suuntautuneet toisaalle. Tästä oli merkkejä jo lapsena: nukkejani kohtelin kaltoin, karvalelujani rakastin. Hoivasin tunnollisesti pesästä pudonneita tervapääskyn poikasia ja lukuisia muitakin eläinlapsia, mutta kohtaamiset oman lajin vauvojen kanssa eivät liikuttaneet.
Hervottoman suurine kaljuine päineen ihmisvauvat tuovat mieleeni ennemmin avaruusoliot kuin nisäkkäiden lapset. Eihän marsilaisia voi ottaa syliin! Vaistomainen vierastamiseni ilmenee hajuaistimuksia myöten. Ihmisvauvojen sanotaan tuoksuvan hyvältä, ja äidit nuuhkivatkin usein keskittyneesti pienokaistensa päälakea. No jaa. Jos minulta kysytään, yksi tämän maailman somimmista tuoksuista on koiranpennun masussa…
Aura Koivisto on kirjailija, joka kirjoituksissaan pohtii muiden lajien elämää ja toivoo, että maailmaa parannettaessa otettaisiin huomioon muutkin eläimet kuin me ihmiset.
