Eläinsuojelutekoja 02.01.2026 Toimitus 2 min

Tavoitteena parempi maailma eläimille – SEY toimii eläinten puolesta myös vuonna 2026

SEY Suomen eläinsuojelu jatkaa myös tänä vuonna pitkäjänteistä ja asiantuntevaa työskentelyä eläinten hyväksi.
Hylätyn, huonossa kunnossa löytyneen seniorikoiran tarina päättyi onnellisesti, kun SEYn jäsenyhdistyksen hoidossa ollut Doni-koira sai lopulta uuden kodin. Kuva: Suvi Ojala.
SEY Suomen eläinsuojelu jatkaa myös tänä vuonna pitkäjänteistä ja asiantuntevaa työskentelyä eläinten hyväksi.
Eläinsuojelutekoja
02.01.2026 | Toimitus | 2 min

1 Tavoittelemme nykyistä parempaa eläinpolitiikkaa

SEY seuraa tiiviisti Suomen ja EU:n eläinpoliittista päätöksentekoa ja vaikuttaa päätöksentekoon sen eri vaiheissa. Teemme aloitteita, lausuntoja, vetoomuksia ja kannanottoja. Lisäksi teemme yhteistyötä eri organisaatioiden, yhdistysten ja henkilöiden kanssa. SEY osallistuu ja jatkaa vaikuttamistyötä muun muassa tuotantoeläinten, seura- ja harrastuseläinten ja tieteellisiin ja opetustarkoituksiin käytettävien eläinten hyvinvoinnin neuvottelukunnissa sekä lukuisissa eri työryhmissä. 

Eläimiä koskevia valtioneuvoston asetuksia uudistetaan parhaillaan. SEY vaikuttaa aktiivisesti ja ennakoiden tulevien asetusten sisältöön, jotta asetuksista tulee eläinten hyvinvoinnin kannalta mahdollisimman hyviä. Vuonna 2026 käsittelyssä ovat näillä näkymin ainakin nautojen suojelua koskeva asetus sekä eläinten jalostusta koskeva asetus. 

2 Uusia EU-lakeja ja turkistarhauksen kohtalonkysymykset 

Myös EU:n eläinlainsäädäntöä uudistetaan parhaillaan: muun muassa kissojen ja koirien hyvinvointia ja jäljitettävyyttä koskeva asetus valmistunee. Myös eläinkuljetuksiin liittyvän asetuksen käsittely jatkuu. EU-komissiolta odotetaan ensimmäisiä ehdotuksia eläinlainsäädännön uudistamiseksi vuoden 2026 aikana.  

Teemme myös kansainvälistä yhteistyötä muun muassa muiden maiden eläinsuojelujärjestöjen sekä kattojärjestömme Eurogroup for Animalsin kanssa. Kansainvälisen yhteistyön painopisteenä ovat EU-eläinlakiuudistus ja siihen liittyvät kokonaisuudet kuten häkkikasvatuskiellon toteuttaminen ja turkistarhauskielto sekä pyrkimys ulottaa eläinlakipaketin uudistamisen koskemaan kaikkia eläinlajeja. SEY vaikuttaa sen puolesta, että lainsäädännöstä tulee mahdollisimman hyvin eläinten hyvinvointia edistävä. 

EU-komissio julkistaa johtopäätöksensä turkistarhauksen jatkamismahdollisuuksista kevään 2026 aikana. EU-komission odotetaan esittävän joko turkistarhauksen kieltoa tai lainsäädännön kehittämistä turkiseläinten hyvinvoinnin edistämiseksi. SEY pyrkii aktiivisesti vaikuttamaan siihen, että turkistarhauksesta luovuttaisiin EU-tasolla.

3 Autamme Ukrainasta saapuneita eläimiä  

Jatkamme Ukrainasta saapuneiden eläinten hyvinvoinnin tukemista tarvittaessa vastaanottokeskusten kautta. Lisäksi jatkamme keskusteluja ministeriöiden kanssa, jotta eläimet huomioitaisiin kriisivalmiudessa. 

4 Eläinten viikolla olemme hyönteisten puolella

Eläinten viikolla kampanjoimme hyönteisten puolesta. Tuotamme lapsille ja nuorille suunnattua oppimateriaalia, jota tilataan tuhansiin luokkiin ja päiväkoteihin ympäri Suomen. 

5 Autamme tuhansia eläimiä ympäri Suomea

Autamme jäsenyhdistyksiämme vapaaehtoisten hankinnassa ja kouluttamisessa. SEYn 38 jäsenyhdistyksen muodostama verkosto mahdollistaa monipuolisen eläinsuojelutyön toteutumisen kautta maan. Jäsenyhdistyksemme hoitavat vuosittain tuhansia kissoja sekä satoja koiria ja muita eläimiä. Myös luonnonvaraisia eläimiä on hoidossa vuosittain yli 2 000. 

Jatkamme työtä apua tarvitsevien luonnonvaraisten eläinten auttamiseksi: kokoamme tietoa, teemme viestintää, annamme eläinsuojeluneuvoja ja käytännön apua sekä rahoitamme eläinten hoitoa. Lisäksi teemme vaikuttamistyötä eläinten hyvinvoinnin huomioimiseksi muun muassa rakentamisen ja viheralueiden hoidon yhteydessä.  

6 Työskentelemme koe-eläinten käytön vähentämiseksi

Jatkamme myös työtä koe-eläinten käytön vähentämiseksi ja eläinten hyvinvoinnin parantamiseksi. Kotiutamme mahdollisuuksien mukaan eläimiä, joita annetaan tutkimuslaitoksista kotiutettavaksi. 

7 Edistämme kalojen hyvinvointia

Edistämme myös kalojen hyvinvoinnin kehittämistä tuotanto-olosuhteissa. Kalojen hyvinvointiohjelman politiikkasuositusten osalta vaikutamme vuonna 2026 siihen, että kehitysehdotukset otetaan käyttöön niin, että ne käytännössäkin edistäisivät kalojen hyvinvointia. Lisäksi SEY seuraa hyönteisten käyttöä tuotannossa eläinten hyvinvoinnin näkökulmasta ja ottaa tarvittaessa kantaa. 

8 Tarkastelemme viranomaistoimintaa

Jatkamme viranomaistoimintaa koskevaa työtä, jossa tarkastellaan poliisi- ja eläinlääkärikoulutuksen kehitystä eläinsuojeluasioissa. 

9 Jaamme Vuoden eläinsuojeluteko -palkinnon 

Jaamme Vuoden Eläinsuojeluteko -palkinnon henkilölle tai taholle, jotka ovat omalla toiminnallaan edistäneet merkittävästi eläinten hyvinvointia.  

10 Toteutamme suositun Tassunauha-keräyksen

Toteutamme jälleen loppuvuodesta suositun Tassunauha-keräyksen yhteistyössä Musti ja Mirri -ketjun kanssa. 

Skip to content