Yhteiselo susien kanssa onnistuu Italiassa, koska ne hyväksytään osaksi arkea

Susinaaras liikkui neljän poikasensa kanssa, mutta laumanvartijakoirat pitivät ne etäällä. D´Annessa painottaa, että hyvät laumanvartijakoirat ovat paras keino torjua susien ja karhujen hyökkäyksiä.

– Työskentelen yhteistyössä sekä koirien että vuohien kanssa ja takaan omalta osaltani niiden turvallisuuden. Yksi koira pystyy tekemään 75 prosenttia työstään merkkaamalla reviiriä pissaamalla. Sudet yleensä välttävät niitä alueita, D´Annessa sanoo.

D´Annessa liikkuu laumansa kanssa vaikeakulkuisessa maastossa jyrkillä rinteillä ja kallioilla niittyjen lisäksi. Hänellä on kymmenen laumanvartijakoiraa, joista kahdeksan on rodultaan Abruzzese maremmanoja ja kaksi Cane toccatoreja. D’annessa tuntee koirien perimän tarkasti ja hän on itse kouluttanut ne.

Alussa D’Annessalla oli vain viisi koiraa.

– Menetin yhden koiran sudelle ja olin ensin todella vihainen. Halusin tappaa sen. Mutta sitten ymmärsin, että susi toimi vaistojensa mukaan, ja olin itse tehnyt virheen. Lisäksi koira oli nuori ja kokematon, D´Annessa myöntää.

D´Annessa opiskeli lisää laumanvartijakoirista sekä siitä, miten voi suojella eläimiään tehokkaammin. Hän muun muassa teetti koirille leveät ja painavat metalliset kaulapannat piikeillä. Ne estävät susia puremasta koiria kaulaan. Osalla vuohista kilisee kaulassa myös paimenkello.

– Pitää ymmärtää, miten vuohet liikkuvat ja syövät ja miten ne toimivat kellojen kanssa. Pitää valita tarkkaan vuohet, joille kellot laitetaan kaulaan, koska vuohet työskentelevät yhdessä, D´Annessa avaa.

D´Annessan mukaan paimen vaikuttaa laumansa turvallisuuteen myös sillä, että aluetta kierretään oikeanlaisella rotaatiolla. Kun paimen siirtää lauman tiettyyn paikkaan, koirat merkkaavat aluetta kahden kuukauden ajan, ja sudet ymmärtävät, että kyseistä aluetta ei kannata lähestyä.

– Ensi viikolla susi voi tappaa vuohen tai koiran, ja haluan silloin ymmärtää, mitä tapahtui ja mitä minun pitää tehdä paremmin jatkossa. En enää syytä sutta siitä. Tämä luonto on minulle erittäin tärkeä ja kunnioitan sitä, D´Annessa kertoo.

Kansainvälisesti tunnettu luontokuvaaja Staffan Widstrand on tallentanut kameralla villieläimiä ja luontoa vuosikymmeniä ympäri maailmaa. Widstrand on nähnyt niiden elämää todella läheltä, todistanut uuden elämän syntyä, kuolemaa, saalistusta, leikkiä ja tapetuksi tulemista ihmisen käden kautta.

– Yhteiselo susien ja kaikkien villieläinten kanssa on mahdollista missä tahansa, jos ihminen vain suostuu sopeutumaan niihin. Se on niin yksinkertaista. Kyse on asenteesta, Widstrand sanoo painokkaasti.

Hän jatkaa, että suuriin petoihin liittyy paljon kysymyksiä. Osa niistä on todellisia ongelmia, jotka pitää ratkaista. Joskus tarvitaan sähköaitoja, laumanvartijakoiria, karhun kestäviä jäteastioita ja muita turvatoimia.

– Osa ongelmista on vain ihmisten mielissä, ja niihin pitää suhtautua eri tavoin. Olen ollut Italian lisäksi monissa paikoissa ympäri maailmaa, joissa sekä sudet että karhut ovat yleisiä, ja ihmiset ovat sinut niiden kanssa, Widstrand kertoo.

Widstrand toteaa, että susi voi yksinään tappaa hirven ja periaatteessa myös ihmisen. Ne eivät kuitenkaan ole samanlaisia kuin jääkarhut tai leijonat, jotka voivat hyökätä ihmisen päälle.

– On mielenkiintoista, että sudet eivät näytä haluavan hyökätä ihmisen päälle tai tappaa meitä. Voi siis sanoa täysin turvallisesti, että villit sudet eivät ole yhtään sen vaarallisempia ihmiselle kuin muutkaan suuret eläimet. Toki ne ovat samalla tavalla yksilöitä kuin ihmisetkin, ja niiden kanssa pitää olla varovainen samoin kuin kaikkien suurten villieläinten kanssa, Widstrand muistuttaa.

Italialaisten suhtautuminen susiin on saanut myös muut pohjoismaiset luonnonsuojelijat pohtimaan ihmisen suhdetta petoihin. Pitkän linjan luonnonsuojelija Magnus Orrebrant toimi aiemmin Ruotsin petoeläinyhdistyksen puheenjohtajana.

Hän perusti kuusi kuukautta sitten Vilda Djurens Skydd -yhdistyksen, joka työskentelee laajemmin kaikkien villieläinten suojelun parissa. Orrebrant haluaa puhua eläinten oikeudesta elää villinä ja vapaana. Niillä on tunteita ja oikeus täyttää oma roolinsa luonnossa.

– Italiassa susia ja muita villieläimiä kunnioitetaan eri tavalla kuin esimerkiksi Ruotsissa. Siksi yhteiselo niiden kanssa onnistuu siellä paremmin, Orrebrant avaa.

Hän puhuu myös kulttuurisesta erosta. Orrebrantin mielestä Pohjoismaissa halutaan kontrolloida luontoa ja säädellä villieläinten määrää. Ikään kuin luonto ei osaisi itse hoitaa sitä.

– Italiassa ollaan vapaampia eikä koeta maailmanloppuna sitä, että kaikkea luonnossa ei voida kontrolloida. Sutta ei voi hallita, ja ongelmia voi syntyä helposti, jos sillä on lauma, Orrebrant sanoo.

Sekä Orrebrant että Widstrand kritisoivat sitä, että Pohjoismaissa villieläimiä kohdellaan tiukasti valvottavina ja rajoitettavina yksikköinä.

– Erityisesti petoeläinten kohdalla keskitytään saavuttamaan vähimmäismäärä yksilöitä. Miksi ei tavoiteltaisi enimmäismäärää, eli niin monta villieläintä kuin luonto sallii? Rajoittaisimme niitä vain silloin ja siellä, missä ilmeisiä ongelmia tai haasteita ilmenee, Widstrand ehdottaa.

Orrebrant jatkaa, että eläinten käsittely ja puhuminen niistä vain numeroina pitäisi lopettaa.

– Se on erittäin epäkunnioittavaa luontoa kohtaan. Miksi susilaumaa ei kunnioiteta perheenä, jolla on tunnesiteitä ja oikeus täyttää oma roolinsa luonnossa, Orrebrant pohtii.

Orrebrantin mukaan ihmisten olisi tärkeä ymmärtää myös omien tekojensa seuraukset suurpetojen kanssa ja kantaa vastuu niistä aiheutuneista haitoista.

– Syy laitetaan yleensä villipedon, kuten suden niskaan, vaikka ihmisten pitäisi osata ennaltaehkäistä, varoa ja ymmärtää niiden käyttäytymistä paremmin, Orrebrant toivoo.