Lapin villi länsi – koiria pidetään pohjoissuomalaisilla huskytiloilla oloissa, jotka täyttävät hädin tuskin lain vaatimukset

Vastaavia huskytiloja, husky-yrittäjien mukaan kenneleitä, on Suomessa eri arvioiden mukaan vähintäänkin satoja. Kaupallisesti toimivat huskysafarit ovat kuitenkin monelle suomalaisturistille melko tuntematon näky: suurin osa näiden tilojen asiakkaista tulee ulkomailta.

Markku haluaa kertoa tarinansa, sillä hän toivoo alalle parempaa säätelyä ja valvontaeläinlääkäreille enemmän mahdollisuuksia toimia. Lisäksi hän toivoo, että koirien oloja ja yleisiä standardeja kehitettäisiin huomattavasti nykyistä paremmiksi.

Arviot huskysafareilla käytettävien rekikoirien määrästä vaihtelevat. Esimerkiksi pelkästään Rovaniemen alueella on noin 35–40 toimijaa, jotka tarjoavat huskysafareita turisteille.

Tarkkoja tietoja koirien lukumäärästä on vaikea saada, sillä kaikkia koiria ei rekisteröidä, ja osa koirista asuu Suomessa vain tilapäisesti tiheimmän turistikauden ajan. Eri arvioiden mukaan rekikoiria on kuitenkin koko Pohjois-Suomessa useita tuhansia. Koirien arvo on matkailualalle suuri, vähintäänkin miljoonia euroja vuosittain.

Ala on paistatellut viime aikoina uutisissa vähemmän mairittelevista syistä: Muun muassa Lapin kansa uutisoi heinäkuun lopussa inarilaisesta RideNorth-nimisestä koiravaljakkoyrityksestä, jossa koiria oli pidetty entisten työntekijöiden mukaan nälässä. Lisäksi koirat eivät olleet saaneet asianmukaista eläinlääkärinhoitoa.

Lapin kansan mukaan RideNorthin yrittäjällä on eläintenpitokielto Norjassa. Norjan tuomio oli kuitenkin kansallinen, joten sillä ei ole ollut vaikutusta yrittäjän toimintaan Suomessa.

Suomessa koiratarhan pitäminen on ilmoituksenvaraista toimintaa, eli esimerkiksi huskykennelin perustamiseen ei tarvita lupaa. Pelkkä ilmoitus aluehallintovirastoon riittää, eikä yrittäjän taustoja tarkasteta sen kummemmin.

Haastattelimme tätä juttua varten useita alan yrittäjiä sekä alalla työskennelleitä henkilöitä. Heistä osa vakuuttaa, että inarilainen tila on valitettava yksittäistapaus, ja että vastaavia ylilyöntejä tapahtuisi harvoin. Markun kertomus toiselta koiratarhalta kertoo kuitenkin muuta. Eikä Inarissa sijaitseva RideNorth vaikuta lopulta olevan muutenkaan ainoa laatuaan: Esimerkiksi Dagens Nyheter uutisoi viime keväänä Ruotsissa Jukkasjärvellä sijaitsevasta huskytarhasta, jonka ongelmat kuulostavat varsin samanlaisilta.

Eläinten ystävä on nähnyt kuvia Markun kuvailemalta, Rovaniemen alueella sijaitsevalta tilalta. Kuvissa näkyy, miten koiran hampaat ovat päässeet hyvin huonoon kuntoon, ja miten lopetettuja koiria sullotaan jätesäkkeihin turistikauden jälkeen. Yhdessä kuvassa koirat ovat juuri tapelleet, ja niiden turkit ovat kauttaaltaan veren peitossa.

– Kaikki koirat eivät suinkaan olleet käsiteltävissä, koska koiria ei sosiaalistettu pentuina eikä muutenkaan juuri mitenkään. Ne viettivät kaiken aikansa ulkohäkissä, lukuun ottamatta sitä aikaa, jonka ne viettivät valjakossa turisteja vetäen. Osa koirista ei ollut tottunut millään lailla ihmisten käsittelyyn, mutta niitä käytettiin silti rekikoirina, Markku kertoo.

SEYlle tulee vuosittain useita ilmoituksia huskysafareita järjestävistä kenneleistä. Ilmoituksissa ollaan useimmiten huolissaan koirien puutteellisista tiloista, vääränlaisesta tai esimerkiksi liian niukasta ruokinnasta sekä koirien väkivaltaisesta kohtelusta – eli juuri sellaisista asioista, joista Inarissa toiminutta RideNorth-yritystä on julkisuudessa syytetty ja joista rovaniemeläisellä tilalla työskennellyt Markku kertoo.

SEYn toiminnanjohtaja, eläinlääkäri Kati White huomauttaa, että usein huskytilojen suurimmat ongelmat liittyvät siihen, että lain minimivaatimuksia sovelletaan liian heikosti.

– Lainsäädännön mukaan täysikasvuista koiraa on ulkoilutettava päivittäin riittävän usein, ja erityistä huomiota on kiinnitettävä koiran liikunnantarpeen tyydyttämiseen. On selvää, että jos käytäntöä sovelletaan niin, ettei koira pääse ulos tarhasta, sen liikunnantarve ei tyydyty, White sanoo.

Myös useat tätä juttua varten haastatellut henkilöt kertovat huskybisneksen epäkohdista.

– Kyllä esimerkiksi tappeluita tapahtuu, se on valitettava tosiasia. Tappelutilanteet ovat usein vältettävissä, jos henkilökunta on perehdytetty tehtäviinsä hyvin. Työntekijöiden tehtävänä on pitää huoli esimerkiksi siitä, ettei sellaisia koiria, jotka eivät voi sietää toisiaan, päästetä lähekkäin, sanoo yli 20 vuoden ajan rekikoirien ja huskysafarien parissa toiminut Antti Kotajärvi.

Kotajärvi on toiminut aiemmin itsekin safariyrittäjänä. Viime vuodet hän on edistänyt rekikoirien asioita perustamansa Rakki ja räpellys -nimisen yhdistyksen kautta. Kotajärven mukaan yhdistyksen tavoitteena on edistää huskyjen oloja ja koirien hyvinvointia kouluttamalla ja valistamalla alan yrittäjiä, työntekijöitä sekä esimerkiksi eläinlääkäreitä.

– Epäkohtia löytyy edelleen, mutta pahimmat ylilyönnit ovat onneksi jääneet parinkymmenen vuoden taakse. Alalla on käynnissä eräänlainen murros, kun nuoremman polven yrittäjät ovat perustaneet huskysafareita tarjoavia yrityksiä. Heillä on usein kiinnostusta ja intoa toimia moderneimmilla tavoilla, Kotajärvi sanoo.

Kotajärvi lienee myös oikea henkilö kertomaan, millainen tyypillinen huskykennel on. Tarkkaa vastausta kysymykseen on tosin vaikea saada: erilaisia toimijoita kun on satojen koirien kenneleistä muutamia koiria omistaviin yksinyrittäjiin.

– Kun koiria alkaa olla useita satoja, kaikenlainen organisointi on entistä tärkeämpää. Näin voidaan pitää huoli siitä, että jokaista koiraa kohden on riittävästi työntekijöitä, ja että koirien työmäärä on sopiva.

Kotajärvi ja muut tätä juttua varten haastatellut yrittäjät vakuuttavat, että alalla on halua muuttaa toimintaa entistä eläinystävällisempään suuntaan. Se, millaisin keinoin ja missä mittakaavassa, vaikuttaa vaihtelevan.

– Monessa paikassa husky on tuotantoeläin ja etupäässä rahantekoväline. Kiireisin työsesonki kestää nelisen kuukautta, ja lopun aikaa koirat eivät juuri pääse liikkumaan. Mutta alalta löytyy kyllä myös esimerkkejä, joissa koiria hoidetaan oikeasti todella hyvin ja joissa koirilla on sekä laadukkaat häkit, lämmitetyt ja eristetyt kopit, virikkeitä sekä esimerkiksi juoksenteluaitauksia, kertoo Sanna*, joka on työskennellyt itse vuosien ajan Pohjois-Suomessa sijaitsevissa huskykenneleissä.

Nykyisin hän toimii alalla itsenäisesti ja hyvin pienimuotoisesti. Hänen mukaansa alan suurimmat haasteet liittyvät siihen, ettei huskysafareita tarjoavan tilan pitämiseen tarvita mitään koulutusta.

– Kuka vaan voi hankkia 300 koiraa. Toinen iso ongelma on se, että safariyrittäjien koirat ovat usein alaskanhuskyja. Niiden karvan laatu ei välttämättä sovi pohjoisiin oloihin, hän sanoo.

Alaskanhusky ei ole Kennelliton hyväksymä virallinen koirarotu, vaan rotu, joka on syntynyt, kun siperianhuskyja on risteytetty esimerkiksi greyhoundeihin ja muihin nopeasti juokseviin vinttikoirarotuihin. Alaskanhuskyissä on sukulinjoja, joita jotkut harrastajat pitävät ”oikeina” alaskalaisina. Yleisesti ottaen lähes mitä tahansa valjakkokoirana käytettävää risteytystä sanotaan kuitenkin alaskanhuskyksi.

Koiria hoitavat työntekijät taas ovat usein ulkomailta tulevia, tai heillä on muuten puutteellinen tietotaito koirista.

– He eivät välttämättä osaa katsoa, milloin koira palelee ja milloin se tarvitsisi lämmitettyjä tiloja, Sanna kertoo.

Silti myös Sannan mukaan ala on kehittynyt viime vuosina. Esimerkiksi ruoan laatu on parantunut.

– Aiemmin koirille saatettiin syöttää turkisketuille tarkoitettuja rehuja. Lisäksi koiria saatettiin pitää kesäisin tosi laihoina, koska ajateltiin, että ne eivät tarvitse juuri ruokaa. Riutuvan näköisiä koiria pidettiin tavallisina. Myös esimerkiksi valjaat ovat nykyisin aiempaa parempia ja koirille sopivampia, ja alustoihin, joilla koirat liikkuvat, on usein panostettu, hän sanoo.

Huskykennelin koosta ei sen sijaan voi Sannan tai Antti Kotajärven mukaan vetää johtopäätöksiä siihen, miten hyvin koiria tarhoilla pidetään.

– Iso kennel voi toimia todella järjestelmällisesti ja hyvin, ja pienessä kennelissä voi tapahtua kaikenlaisia ylilyöntejä. Mutta sama pätee myös toisinpäin, Sanna huomauttaa.

Koirat elävät huskysafareita tarjoavissa huskykenneleissä joko ulkohäkeissä tai ketjuissa. Lain mukaan ulkohäkin minimikoko vaihtelee koiran koon ja koiramäärän mukaan. Laki määrittelee, että esimerkiksi kahden vähintään 20 kiloa painavan koiran ulkohäkin tulee olla minimissään 14 neliön kokoinen.

Lisäksi laissa sanotaan, että koiraa saa pitää muuten kuin tilapäisesti ulkona yhteen paikkaan kytkettynä vain asuttuna olevan rakennuksen välittömässä läheisyydessä. Tällaisella koiralla on oltava liikkumatilaa vähintään 40 neliömetriä. Lain mukaan on myös pidettävä huoli siitä, ettei koiran kytkin pääse kiertymään puun, tolpan tai muun vastaavan esteen ympärille.

Se, pidetäänkö koiria ulkohäkeissä tai ketjuissa ja kumpi näistä on lopulta parempi vaihtoehto, vaikuttaa riippuvan siitä, keneltä asiasta kysyy. Ketjulla vältetään yleensä esimerkiksi tappelutilanteet ja vahinkoastumiset.

Antti Kotajärven mukaan yksinomaan ketjuissa koiria pitävät kennelit ovat nykyisin vähemmistössä.

– Ketjuissa pidettävien koirien kanssa on oltavat tarkkana, että ketjut ovat hyvässä kunnossa ja että ketjut eivät esimerkiksi pääse kaatamaan vesikuppeja. Tarhoja (ulkohäkkejä) käyttävissä kenneleissä taas haasteena on usein se, että koirat tottuvat olemaan yksinomaan tarhoissa, eikä niitä tule juuri käsiteltyä. Koirasta voi tulla paljon arempi, kun sen tarhaan ei välttämättä mennä muutoin kuin silloin kun tarha siivotaan ja oven raosta työnnetään ruokakuppi sisään, Kotajärvi huomauttaa.

– Etenkin silloin, kun koiria pidetään ketjuissa, olisi tärkeää, että kennelalue olisi kokonaan aidattu. Jos alueelle pääsee esimerkiksi metsästysaikana juoksemaan vieraita koiria, jälki voi olla pahaa. Siinä ovat sekä kennelin koirat että vieraat koirat vaarassa, varsinkin, jos kennelissä sattuu olemaan useita kiimaisia koiria, Kotajärvi lisää.

Suurimmilla Pohjois-Suomessa toimivilla huskytiloilla on useita satoja koiria. Esimerkiksi neljällä eri paikkakunnalla toimivalla Lapland Husky Safaris -nimisellä yrityksellä on yhteensä noin 700 koiraa. Yrityksen Rovaniemellä, Luostolla ja Muoniossa asuvat koirat elävät tarhoissa, Saariselällä osa koirista on vielä ketjuissa. Tarhoja on tarkoitus rakentaa ensi vuonna lisää.

Lapland Husky Safaris Oy kuuluu samaan konserniin Lapland Safariksen ja Lapland Hotelsin kanssa. Yrityksen koiratoimenjohtaja Anne Airola vastaa haastattelupyyntöön ensin sähköpostitse ja myöhemmin puhelimitse.

Airola on toiminut alalla yli 20 vuotta. Hän on myös Suomen Koiravaljakkoyrittäjien yhdistyksen hallituksen jäsen sekä sihteeri. Airolan mukaan koirien hyvinvointi on edellytyksenä koko safaritoiminnalle.

– Koiralauma on elävä kokonaisuus ja voisi sanoa, että sen sisäinen kemia vaihtelee koko ajan. Esimerkiksi narttukoirien juoksut voivat välillä sekoittaa poikien päät ja silloin voi kuohahtaa. Koirien paikkoja vaihdellaan tarpeen mukaan niin, että jokaisella on sopiva asuinkumppani, Airola kertoo sähköpostitse.

Haastatteluhetkellä Rovaniemen toimipisteessä asuu hieman alle 270 koiraa. Kokoaikaisia työntekijöitä on ollut kesäaikaan viisi, talvella enemmän.

– Jokaisella työntekijällä on vastuullaan noin 50 koiraa. Koirat tarkastetaan aamulla samalla kun tarhat siivotaan, ja sitten vielä uudemman kerran, kun ne ruokitaan ja juotetaan. Ne saavat kyllä yksilöllistä hoitoa, Airola vakuuttaa.

Lapland Husky Safaris on yksi tiloista, joiden toiminnasta SEY on saanut huolestuneita yhteydenottoja. Väitteet koirien puutteellisesta hoidosta tai siitä, ettei eläinlääkäriä kutsuttaisi aina paikalle tarvittaessa, hän kuittaa huhupuheina.

– Meillä on tarkka kirjanpito jokaisesta koirasta, kirjaamme exceliin kaikista koirista tapaturmat, lääkitykset ja sen milloin koira työskentelee. Teemme yhteistyötä tutun eläinlääkärin kanssa. Jos epäilemme, tarvitseeko esimerkiksi haava eläinlääkärin hoitoa, otamme koirasta kuvan ja eläinlääkäri pystyy kertomaan kuvan perusteella, tarvitaanko tämän palveluita, Airola sanoo.

Hän myöntää, että kesäisin koirat viettävät aikansa pääosin noin 12–16 neliön kokoisissa ulkohäkeissä.

– Koiria aletaan treenata kolmisen kuukautta ennen turistikauden alkua, eli varsinainen toimeton jakso on kuitenkin melko lyhyt. Kesällä koirat pääsevät juoksemaan viikoittain noin 50 x 50 metrin kokoisessa juoksuaitauksessa. Työntekijät vievät koirat aitaukseen koiraryhmä kerrallaan, hän selventää.

Kun asiakas tulee koiravaljakkoajelulle, vastassa on usein varsinaisten valjakkokoirien lisäksi vähintäänkin muutamia pörröisiä, sinisilmäisiä pentuja. Eläinten ystävä -lehdelle tulleiden vihjeiden mukaan pentuja teetettäisiin safareita tarjoavissa yrityksissä usein etupäässä turisteja varten. Juttua varten haastatellut yrittäjät ja alalla pitkään työskennelleet henkilöt kuitenkin kiistävät väitteen.

– Kasvatamme koiria pääosin omiin tarkoituksiin, eli tuleviksi rekikoiriksi. Ja koska meillä on neljä kenneliä, teemme paljon sitä, että esimerkiksi Luostolla asuva narttu astutetaan Rovaniemellä, ja jaamme pennut sitten puoliksi eri tarhoille. Koiria myydään vain harvoin ulkopuolelle. Vain sellaiset koirat, joista ei ole rekikoiriksi, myydään tai annetaan pois, Airola kertoo.

Airolan mukaan Lapland Husky Safariksen koirista noin parikymmentä prosenttia on siperianhuskyja, loput alaskanhuskyja. Yrityksen omistamat siperianhuskyt on rekisteröity Kennelliittoon. Alaskanhuskyista pieni osa on rekisteröity Ruokaviraston pakolliseen Koirarekisteriin.

– Siinä on vähän hankaluuksia, kun meillä on niin paljon koiria. Toistaiseksi vain henkilö, jolla on yhtiön nimenkirjoitusoikeus, voi rekisteröidä koirat Koirarekisteriin, ja meillä oikeus on vain yhdellä henkilöllä. Tässä on vielä hieman selvitettävää, jotta saamme koirat rekisteröityä, Airola myöntää.

Koirien rekisteröimättä jättämistä pidetään usein yhtenä pentutehtailun merkkinä. Airola kuitenkin kiistää jyrkästi, että kyse olisi pentutehtailusta. Samaa vakuuttavat muut tätä juttua varten haastatellut huskysafareita järjestävät yrittäjät.

Rovaniemen, Ranuan, Ylitornion, Pellon ja Kolarin alueella valvontaeläinlääkärinä toimiva Pälvi Palojärvi kertoo, ettei huskykenneleistä yleensä tehdä eläinsuojeluilmoituksia pentutehtailuun liittyen.

– Muuten pentutehtailusta ilmoitetaan huomattavasti useammin. Jos huskytilojen koirien pennuttamista haluttaisiin tarkkailla aiempaa tarkemmin, se vaatisi nykyistä useammin tapahtuvia valvontakäyntejä, Palojärvi sanoo.

Palojärvi toimii omalla toiminta-alueellaan muutaman muun valvontaeläinlääkärin kanssa. Hän huomauttaa, että resurssit lainmukaisen valvonnan toteuttamiseen ovat silti niukat.

Aluehallintovirasto vaatii, että kaikkiin kenneleihin tehtäisiin vuosittainen tarkastus valvontaeläinlääkärin toimesta kerran vuodessa. Palojärven mukaan tämänhetkiset resurssit riittävät siihen, että käyntejä voidaan tehdä käytännössä joka toinen vuosi.

– Jos kenneleissä ilmenee puutteita, käymme paikalla nopeammalla aikataululla.

Palojärvi myöntää, ettei huskyalan valvonta ole helppo tehtävä.

– Jos peilataan lainsäädäntöön, laajoja ongelmia ei ole. Mutta pitopaikkojen ja toimijoiden välillä voi olla joissain asioissa haasteita. Vaikka jokin asia ei olisi laitonta, se saattaa silti olla asia, johon eläinlääkärinä olisi hyvä puuttua, hän sanoo.

– Monesta asiasta on säädetty varsin löyhästi. Laki esimerkiksi sanelee, että koirankoppien tulee olla tarvittaessa lämpöeristettyjä. Mutta missä menee raja, milloin lämpöeristystä tarkalleen tarvitaan? Tätä laki ei määrittele. Alaskanhuskyjen turkki voi olla hyvin monenlainen. Paikallinen aluehallintovirasto tekee parhaillaan linjausta tästä lämpöeristysasiasta, Palojärvi jatkaa.

Lainsäädännössä todetaan myös, että koiran tulee saada riittävästi liikuntaa, ja toisaalta, ettei koiraa saa rasittaa liikaa. Palojärven mukaan tällaisen valvominen on lähes mahdotonta.

– Valvonta perustuu käytännössä alan toimijoiden haastatteluihin. Onneksi moni kirjaa päiväkirjamaisesti koirien liikkumisen, mutta jos joku haluaisi valehdella tässä asiassa, se olisi helppoa.

Eläinsuojeluvalvontaa kritisoidaan ajoittain myös siitä, että valvontaeläinlääkärit ilmoittavat tulostaan yleensä etukäteen.

– Tämä liittyy säännöllisen valvonnan käynteihin. Olemme lähteneet siitä, että on tärkeää, että toimija on paikalla kertomassa toiminnasta. Jos paikassa on oikeasti isoja hyvinvointiongelmia, niitä ei ihan hetkessä kuitenkaan siivota piiloon, Palojärvi pohtii.

Koska lain asettamat minimivaatimukset ovat niin väljät, osa huskysafareita tarjoavista yrittäjistä panostaa nimenomaan siihen, että koirien olot olisivat keskimääräistä huomattavasti paremmat. Eläinten hyvinvointiin panostaminen voi toimia tällöin myös kilpailuetuna.

Ivalossa Happy Huskies -nimistä pientä kenneliä pyörittävä Pauliina Mäki kertoo, että hänelle koirat ovat ennen kaikkea perheenjäseniä ja työkavereita, joille on tärkeää tarjota mahdollisimman lajityypilliset elinolot, oli kyseessä sitten tiuha sesonkikausi tai hiljainen kesäpäivä.

Mäellä on yhteensä 18 koiraa. Hän kertoo avoimesti arjestaan huskyjen kanssa myös sosiaalisessa mediassa. Asiakkailleen Mäki tarjoaa sekä perinteisiä rekikoira-ajeluja että monenlaista muuta toimintaa huskyjen kanssa.

– Pyrin toimimaan mahdollisimman koiralähtöisesti. Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että safarin jälkeen koirat pääsevät juoksuaitaukseen, jossa ne saavat olla vapaana. Ruokimme koirat aitaukseen yhdessä asiakkaiden kanssa, jos he haluavat osallistua ruokintaan. Lisäksi koirilla on aina safarien välissä riittävästi lepoaikaa, Mäki kertoo.

Hän huomauttaa, että koirien virikkeistäminen etenkin kesäkaudella aiheuttaa yrittäjälle itselleen jatkuvaa stressiä.

– Vaikka olen koirien kanssa lähes koko ajan, en ole aina varma, tarjoanko niille silti riittävästi virikkeitä kesän aikana, hän sanoo.

Mäki on pyörittänyt omaa yritystään muutaman vuoden ajan. Tätä ennen hän ehti hankkia kokemusta huskysafaritoiminnasta työskentelemällä itse parissa eri huskykennelissä. Lisäksi Mäki on hakenut oppia vierailemalla useilla huskysafaritoimintaa pyörittävillä tiloilla.

Inarissa paljastuneen RideNorth-yrityksen tapaus tuli hänelle yllätyksenä, sillä Mäki ei ollut aiemmin kuullut kyseisestä huskykennelistä. Koska Mäki sattuu asumaan samalla suunnalla, hän päätti soittaa itse inarilaisyrittäjälle ja kysyä tilan toiminnasta.

– Kerroin, että minulla on huskykennel, enkä viitannut mitenkään siihen, että olisin lukenut siitä kirjoitettuja uutisia. Yrittäjä toivotti tervetulleeksi minut paikan päälle. Ajoin pihaan, sillä halusin nähdä mistä tapauksessa on kyse, mutta omistajaa ei näkynyt missään. Soitin hänelle, ja minut käskettiin heti pois paikalta, Mäki kertoo.

Mäki ehti nähdä, että kyseisen yrityksen pihassa oli edelleen useita koiria.

– Näky oli tosi surullinen. Koirat olivat siellä ilmeisesti keskenään, keskellä metsää. En tiedä milloin niitä oli hoidettu ja oliko niillä esimerkiksi vettä. Ihmettelen, että ne olivat vielä siellä, senkin jälkeen, kun tiedetään, millaisella hoidolla ne ovat olleet, Mäki ihmettelee.

Vaikka kyseinen tila ei ollut Mäelle ennalta tuttu, hän ei usko tapauksen olevan suinkaan ainoa laatuaan.

– Harvoin tilanne menee ehkä ihan niin pahaksi. Mutta olen kyllä nähnyt paljon sellaisia asioita, joita en itse allekirjoita. Alalla on esimerkiksi toimijoita, joiden koirat ovat koko kesän ketjuissa, eivätkä ne pääse lainkaan juoksemaan vapaana. En usko, että jos koiria on satoja ja työntekijöitä kourallinen, koirille ehdittäisiin antaa virikkeitä, saati, että niiden kanssa ehdittäisiin touhuamaan enemmän, Mäki huomauttaa.

Mäki on pohtinut myös sitä, onko safarikoirana toimiminen aroille ja herkille koirille sopiva paikka.

– Jos koira pelkää ihmisiä ja se joutuu olemaan satojen ihmisten kanssa tekemisissä päivän aikana, työ on sille varmasti tosi raskasta.

Hän huomauttaa, ettei safarioppailla ole läheskään aina riittävästi kokemusta ja ymmärrystä koirista, jotta he osaisivat huolehtia tällaisista asioista.

– Koirat ovat monelle toimijalle lähinnä työkaluja. Jos niitä on vaikka 200, kyseessä on 200 eri persoonaa, joilla jokaisella on omat tarpeensa ja mielipiteensä, Mäki pohtii.

Myös koirien olot saattavat olla Mäen mukaan puutteelliset.

– Olen nähnyt koirankoppeja, joista paistaa aurinko läpi, hän sanoo.

Hän huomauttaa, että huskyalan toimijan tulisi ajatella ensisijaisesti omien koiriensa hyvinvointia.

– Moni innostuu tästä alasta, koska turisteja ja tulijoita on niin paljon, ja rahaa tuntuu tulevan talvikaudella kuin kultakaivoksesta. Mutta jos rahaa kerran riittää, miksi koirille ei voida esimerkiksi tarjota lämmitettyjä vesikuppeja, joista ne voisivat juoda sulaa vettä ympäri vuoden, hän kysyy.

Laki sallii tällä hetkellä rekikoirille poikkeuksen nimenomaan juomaveden suhteen. Lain mukaan silloin, kun maa on jäässä, rekikoirille ei tarvitse tarjota jatkuvasti juomavettä.

– Tällä alalla on paljon sellaista, että toimitaan jollain tietyllä tavalla, koska niin on aina tehty. Tietoisuus kuitenkin onneksi lisääntyy, ja paremmin toimivia yrityksiä on koko ajan enemmän. Esimerkiksi nykyaikaisista koulutusmetodeista löytyy kyllä hyvin tietoa, jos sitä vaan jaksaa etsiä, Mäki sanoo.

Saman vahvistaa Rovaniemen alueella toimivan Bearhill Huskyn yrittäjä Valentijn Beets. Hollantilaistaustainen Beets perusti huskysafareita tarjoavan yrityksensä vuonna 2003. Tätä ennen Beets ehti toimia alalla muutamien vuosien ajan.

Beetsin mukaan motivaatio tehdä asiat keskimääräistä paremmalla tasolla oli yksi syy siihen, miksi hän päätyi alun perin perustamaan oman yrityksen.

– Tavoitteena oli tehdä paras huskykennel Suomessa. Emme kilpaile rahalla, vaan eläinten hyvinvoinnilla, hän sanoo.

Hän huomauttaa, että koirien hyvinvointiin voidaan panostaa yrityksissä yleensä silloin, jos myös työntekijöiden hyvinvointi on hyvällä tolalla. Myös järjestelmällisyyttä tarvitaan.

– Meillä kaikki toiminta on tarkkaan suunniteltua. Esimerkiksi kaikki koirat, joita ei käytetä jalostukseen, kastroidaan kahden vuoden iässä. Tällöin vahinkoastumisia ei tapahdu. Koirien tarhat ovat kooltaan 24 neliömetrin kokoisia, ja kaikki kopit ovat lämpöeristettyjä. Lain mukaan tarhat voisivat olla pienempiä, mutta toisaalta lain minimivaatimukset eivät ole kummoiset.

Bearhill Huskyllä on parhaillaan noin sata koiraa. Beets kertoo toivovansa, että koiria voisi olla jatkossa hieman vähemmän.

– Tällöin koirista olisi helpompi pitää hyvää huolta.

Kesäaikaan yrityksessä työskentelee Beetsin lisäksi kymmenisen henkilöä. Talvisin toimintaa täydentävät muun muassa alihankkijat.

– Olen sekä omien työntekijöiden että alihankkijoiden kanssa hyvin tarkka siitä, että kaikki koirat tulevat hoidettua hyvin. Meille ei esimerkiksi pääse alihankkijaksi, jos ei sitoudu tiettyihin ehtoihin ja näytä, että kirjanpito treeneistä on kunnossa ja koirat rekisteröity ja rokotettu. Lisäksi vaadin nähdä eläinlääkärin todistukset koirilta. Ikävä kyllä kaikki eivät tällaista alihankkijoiltaan vaadi, hän sanoo.

Beetsin yrityksen verkkosivuja korostavat useat vastuullisen matkailun sertifikaatit. Hän kertoo, että nimenomaan vastuullinen ja eettinen matkailu on keskiössä yrityksen kaikessa toiminnassa.

– Sertifikaatit eivät ole kuitenkaan aukottomia, eikä niitä aina suinkaan valvota, hän huomauttaa.

Eläinten ystävän tietojen mukaan myös useat huskysafareita tarjoavat yritykset, joiden toiminnassa on eläinten hyvinvointiin liittyviä ongelmia, mainostavat verkkosivuillaan pitävänsä huolta vastuullisuusasioista. Monesti verkkosivuilla koreilee erinäisiä vastuullisen matkailun sertifikaattien logoja.

Oulun yliopiston tutkija, vastuullista matkailua tutkinut professori José-Carlos García-Rosell painottaa, että matkailijan on usein vaikea tunnistaa aidosti vastuullisia matkailualan toimijoita niistä, jotka toimivat löyhempien pelisääntöjen mukaan.

García-Rosell on ollut mukana kehittämässä eläinten hyvinvoinnin kriteeristöä. Kriteeristö on nykyisin osa Green activities -sertifikaattia, joka on ohjelmapalveluyritysten tarpeisiin räätälöity vastuullisuusohjelma ja -sertifikaatti. Sen saadakseen yrityksen on läpäistävä tietyt kriteerit ja säännöllisesti tehtävät auditointikäynnit.

– Aiemmin Green activities -sertifikaatti käsitti vain ympäristö- ja yhteiskuntavastuun asioita. Nykyään siinä huomioidaan myös rekikoirien ja porojen hyvinvointi, García-Rosell selventää.

Vain murto-osa huskysafareita tarjoavista yrityksistä kantaa kyseistä sertifikaattia. Yksi näistä on tähänkin juttuun haastateltu Bearhill Husky.

– Mikään sertifikaatti ei ole kuitenkaan aukoton, mutta se on yksi keino erottautua joukosta. Koiratarhatoiminta on kuitenkin tärkeä matkailupalvelualalle pohjoisessa. Jotta ala muuttuisi aiempaa vastuullisemmaksi, viranomaisten ja matkailualan alueorganisaatioiden pitäisi ottaa nykyistä paremmin vastuuta sen kehittämisestä, García-Rosell sanoo.

Samaa toivoo Rovaniemen eläinsuojeluyhdistyksen hallituksen jäsen Natalie Chapman. Chapman on itsekin rekikoirayrittäjä ja -harrastaja. Myös hän on työskennellyt pitkään myös huskysafareita tarjoavissa kenneleissä.

– Kun mietitään, paljonko huskyt tuovat verorahoja, on ihmeellistä, ettei meillä ole riittävästi viranomaisia, jotka valvovat alaa, hän sanoo.

Chapmanin mukaan Inarissa toimineen RideNorth-yrityksen kaltaiset toimijat haittaavat yleisesti ottaen koko alan toimintaa. Hänkään ei kuitenkaan pidä Inarin tapausta yksittäistapauksena.

– Esimerkiksi etelämpänä oli paikka, jonka toiminta kuulosti hyvin samanlaiselta. Koirien olot olivat kamalat. Kyseinen yritys on nyt onneksi lopettanut toimintansa.

Myös Chapman huomauttaa, että huskykenneleiden valvontaan tulisi ylipäätään kiinnittää nykyistä paremmin huomiota.

– Alalla on yleistä, että talvikaudeksi paikalle tulee alihankkijoita muualta, esimerkiksi Norjasta. Norjassa eläinsuojelulaki on kuitenkin aivan erilainen kuin Suomessa. Ketjut voivat ilmeisesti olla lyhyempiä ja säänsuojaksikin riittää käsittääkseni kevyempi asumus. Muualta tullut yrittäjä ei välttämättä edes tiedä rikkovansa Suomen puolella lakia, jos hänelle ei kerrota, mitä laki sanoo tällä puolella rajaa, hän sanoo.

Eläinten ystävän tietojen mukaan inarilaisella RideNorth-yrityksellä on mitä luultavimmin edelleen hallussaan koiria. Myös muiden tilojen, joista eläinsuojeluilmoituksia on tehty viime aikoina, toiminta jatkunee aiempaan tyyliin, mukaan lukien huskytarha, josta Markku kertoo tämän artikkelin alussa.

SEY jatkaa asian tutkimista.

– Alalle tarvittaisiin kipeästi nykyistä paremmin toimiva hyvinvointisertifikaatti, luotettavaa ulkopuolista auditointia ja tiukkaa omavalvontaa, SEYn toiminnanjohtaja Kati White sanoo.

*Markun ja Sannan nimet on muutettu. Heidän henkilöllisyytensä on Eläinten ystävä -lehden tiedossa.

* Juttua on korjattu: 21.8. klo 10.36. Happy Huskiesin nimi korjattu oikein kuvatekstiin.
* Juttua on korjattu 22.8. klo 17.48. Alaskanhuskyn määritelmään on lisätty tekstiä.