Työmaalla harhaileva tarhakettu sai avun SEYn eläinsuojeluneuvojien ansiosta

Kuva: Suvi Ojala
Artikkelit
09.01.2024 Pi Mäkilä 5 min
Kalajoella harhaillut sinikettu päätyi SEYn vapaaehtoisten eläinsuojeluneuvojien hoitoon. Pian se pääsee muiden turkistarhoilta karkuun päässeiden kettujen seuraan Eläinsuojelukeskus Tuulispäähän.
09.01.2024 Pi Mäkilä 5 min

Lunta tupruttaa vaakatasossa, mutta se ei näytä hopeanharmaata kettua häiritsevän. Nuppunen-lempinimen saanut sinikettu tarkkailee pirkanmaalaista maalaismaisemaa pesäkopin päälle levitetyn lampaantaljan päältä. Kun vierailijat lähestyvät, se hyppää alas ja pujahtaa piiloon aitauksen pohjalle sijoitettuun putkiloon. Pian ketun pää ilmestyy näkyviin, ja se katselee vierailijoita kiinnostuneena.

– Kettu on todella utelias. Se on kaikin puolin hyvin koiramainen, leikkisä ja kiinnostunut ihmisistä, kuvailee SEYn eläinsuojeluneuvoja Minna Hölttä.

Valkeakoskella asuva Hölttä on hoitanut kettua haastatteluhetkellä vajaan parin viikon ajan. Sitä ennen kettu ehti viettää useita kuukausia SEYn eläinsuojeluneuvojan Minna Pellisen hoivissa. Kettu päätyi Pelliselle hoitoon ja kuntoutumaan, kun sen oltiin nähty harhailevan yksin Kalajoella sijaitsevalla työmaalla.

Kettu oli löydettäessä nälkäinen ja se yski paljon. Loishäätöjen ansiosta yskä saatiin kuitenkin lopulta kuriin.

Ketulle löytyi pian loppuelämän koti Somerolla sijaitsevasta Eläinsuojelukeskus Tuulispäästä. Tuulispäässä asuu parhaillaan useita muitakin turkistarhoilta karanneita kettuja, ja eläinsuojelukeskuksella on vankka kokemus tarhoilta karanneiden kettujen hoidosta.

Nuori Kalajoelta löydetty sinikettu kuvattuna SEYn eläinsuojeluneuvojan Minna Pellisen hoidossa.

Sinikettu päätyi SEYn eläinsuojeluneuvojien hoiviin, kun se harhaili kalajokelaisella työmaalla etsiskellen ruokaa. Löydettäessä kettu oli huonokuntoinen ja sillä oli paha yskä. Kuva: Minna Pellinen

– Matka Somerolle olisi ollut ketulle kuitenkin liian raskas sellaisenaan, joten kettu päätyi väliaikaisesti tänne Valkeakoskelle odottelemaan kuljetusta, Minna Hölttä selventää.

Karkuun pääseminen oli onnenpotku

Minna Pellisen mukaan kettu on joko karannut turkistarhalta tai syntynyt luontoon jollekin toiselle turkistarhalle karanneelle ketulle.

Kettu oli löydettäessä pieni, ja Pellinen epäilee sen syntyneen aiemmin kesällä.

Jos kettu olisi jäänyt turkistarhalle, se olisi parhaillaan niin sanotussa nahkomiskunnossa.

Nahkominen tarkoittaa sitä, että kettu olisi päätynyt turkikseksi – kenties takin somisteeksi tai turkin osaksi. Ketulla kävikin tuuri: karkaaminen ja eläinsuojeluneuvojien hoiviin päätyminen osoittautui sille onnenpotkuksi.

– Turkistarhalla tällaisen ketun elämä ei ole kummoinen. Se elää koko elämänsä pienessä, ritiläpohjaisessa häkissä ilman virikkeitä. Se on varmasti vähän ihmeissään siitä, millainen vapaus sille onkaan koittanut, vaikka se asustaakin nyt aitauksessa, Minna Hölttä huomauttaa.

Ketulla kävi tuuri, sillä jos se olisi jatkanut elämäänsä turkistarhalla, se olisi kenties jo nahkottu turkikseksi. Suomessa kasvatetaan ja tapetaan joka vuosi noin kaksi miljoonaa turkiseläintä. Eläinten olosuhteet turkistarhoilla poikkeavat ratkaisevasti niistä, joissa lajit ovat sopeutuneet elämään. Video: Suvi Ojala

Seurallinen ja utelias eläin

Nuppunen on Höltän mukaan varsin persoonallinen eläin. Haastavista lähtökohdista huolimatta se on hyvin kiinnostunut ympäristöstään. Lisäksi kettu on varsin kesy. Vaikka se jännittää uusia ihmisiä, se on kotiutunut Höltän pihapiiriin ja antaa Höltän jo koskea itseään.

Nuppusella on myös poikkeuksellinen ruokailutyyli.

– Kettu ei suostu syömään yksin ilman ihmistä. Olen ottanut siksi tavaksi, että istuskelen ja odottelen tässä vieressä, kunnes se on saanut syötyä. Ruoan täytyy myös olla pehmeää. Voi olla, että se on syönyt pennusta saakka pehmeää rehua, eikä se osaa syödä mitään kovaa. Tai sitten syy löytyy hampaista, mutta sitä emme vielä tiedä.

Kun Hölttä seisoo vieressä, kettu hotkaisee ruoat suuhunsa tottuneesti kuin mikä tahansa kotikoira. Lopuksi se päästää tottuneen röyhtäisyn.

"Villit ketut hakeutuvat nopeasti katokseen tai puiden alle, jos keli on huono. Nuppunen istuu pesäkopin päällä ja odottaa, että joku tulisi pitämään sille seuraa."

– Yksin ollessaan se vaikuttaa apaattiselta ja laitostuneelta. Onkin todella hienoa, että sillä on pian seuranaan lajitovereita, ja se pääsee liikkumaan isolla alueella omaan tahtiinsa. Sille koittaa ihan uusi elämä, Hölttä iloitsee.

Höltällä on pitkä kokemus luonnonvaraisten eläinten hoidosta. Kettuja on asunut siksi pihapiirissä sijaitsevissa aitauksissa monesti aiemminkin. Villeihin kettuihin verrattuna tarhakettu onkin käytökseltään hieman poikkeuksellinen.

– Kuten muutkin ketut, se on utelias ja nopea oppimaan. Samalla se on selvästi ihmisten perään, toisin kuin ketut yleensä. Se ei myöskään osaa tai halua mennä suojaan sateelta tai huonolta säältä. Villit ketut hakeutuvat nopeasti katokseen tai puiden alle, jos keli on huono. Nuppunen istuu pesäkopin päällä ja odottaa, että joku tulisi pitämään sille seuraa, Hölttä kertoo.

Turkiseläimeksi jalostettu sinikettu Nuppu katsoo SEYn eläinsuojeluneuvojaa Minna Hölttää koppinsa vierestä talvisessa maisemassa.

Kalajoelta löytyneen, Nuppunen-lempinimen saaneen ketun jalat ovat aavistuksen vääntyneet. Vääntyneet jalat ovat tyypillisiä turkisketuille, sillä sinikettujen jalostuksessa on kiinnitetty huomiota lähinnä turkin kokoon ja laatuun, ei niinkään jalkaterveyteen. Kuva: Suvi Ojala

Skip to content