Eläinsuojeluyhdistysten yhteistyö tähtää kissapopulaatioiden kitkemiseen
Kissapopulaatioissa elävien kissojen kohtalo on karu. Kissalaumat ovat usein sisäsiittoisia, ja kissoilla on erilaisia tauteja ja loisia. Kissoilla on usein myös synnynnäisiä sydänvikoja ja epämuodostumia.
Rokottamattomat, huonoa ravintoa syövät kissat ovat alttiita tartuntataudeille. Talven tullessa kissojen ravinnonsaanti on haastavaa, ja ne altistuvat muun muassa paleltumille.
SEYn jäsenyhdistyksen Eläinsuojeluyhdistysten Kummien Toivottuna syntynyt -hanke tähtää kissojen arvostuksen nousuun ja siihen, että jokaisella kissalla olisi oikeus syntyä toivottuna. Hankkeen tavoitteena on myös se, että ihmiset leikkauttaisivat kissansa ja kissapopulaatiot olisivat jonakin päivänä historiaa. Kummit tekee hankkeessa yhteistyötä kolmen muun eläinsuojeluyhdistyksen kanssa. Yksi yhteistyökumppaneista on Rekku Rescue.
Kummit ja Rekku Rescue ovat työskennelleet jo pitkään parantaakseen kissojen tilannetta. Yhdistykset ovat tehneet ennaltaehkäisevää työtä järjestämällä muun muassa kissojen leikkaus- ja sirutuskampanjoita. Yhdistykset ovat osallistuneet myös olemassa olevien kissapopulaatioiden hoitoon.
Ajatus hankkeesta syntyi eläinlääkäriopiskelijoiden huolesta
Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan opiskelijat keräsivät tänä vuonna kalenterillaan Kummeille yli 9 000 euron arvoisen lahjoituksen. Eläinlääkäriopiskelijat kertoivat olevansa huolestuneita ei-haluttujen kissanpentujen tilanteesta, josta hankkeen nimi Toivottuna syntynyt juontaa juurensa.
Eläinsuojeluyhdistysten Kummeille kissojen asiat ovat olleet tärkeitä siitä asti, kun yhdistys perustettiin vuonna 2009.
– Olemme järjestäneet vuosittain kissojen leikkaus- ja sirutustapahtumia sekä antaneet lahjoituksia kissapopulaatioita purkaville ja hoitaville eläinsuojeluyhdistyksille, kertoo Kummien tiedottaja Myra Magnusson.
Apua kissakriisiin
Suomessa hylätään vuosittain arviolta 20 000 kissaa. Leikkaamattomat, oman onnensa nojaan jätetyt kissat lisääntyvät tehokkaasti, ja ilman ihmisen väliintuloa syntyy villiintyneitä kissalaumoja eli kissapopulaatioita.
Magnussonin mukaan Toivottuna syntynyt -hankkeen tavoitteena on osallistua Suomen kissakriisin hoitoon ja ehkäisyyn sekä tuoda asialle näkyvyyttä. Tähän mennessä hankkeen tapahtumissa on leikattu 70 kissaa.
– Yhteismäärä ei ehkä kuulosta paljolta, mutta kissa on tehokas lisääntyjä, ja kissapopulaatio saa usein alkunsa vain kahdesta leikkaamattomasta kissasta. On laskettu, että yksi leikkaamaton kissapari voi tuottaa kahdeksassa vuodessa jopa 780 000 jälkeläistä, Magnusson sanoo.
Magnussonin mukaan on tärkeää, että kissojen asiaa pidetään esillä ja siitä puhutaan, jotta ihmiset muistaisivat leikata omat kissansa. Hän painottaa, ettei yhdistys tee kissapopulaatiotyötä yksin. Moni muu eläinsuojeluyhdistys tekee koko ajan kovasti töitä kissapopulaatioiden parissa.
– Toivottuna syntynyt -hankkeessa olemme tehneet yhteistyötä Rekku Rescuen, Hartolan seudun eläinsuojeluyhdistyksen ja Kouvolan seudun eläinsuojeluyhdistyksen kanssa.
Kummit etsii edelleen toimijoita, joiden kanssa toteuttaa alueellisia leikkauskampanjoita. Hankkeelle ei ole määritelty päättymispäivää.
– Jatkamme sitä niin kauan kuin rahaa on. Ja työ kissojen eteen jatkuu varmasti myös hankkeen jälkeen, Magnusson sanoo.
Hanke vaatii voimavaroja
Eläinsuojeluyhdistysten Kummit toimii pääsääntöisesti pääkaupunkiseudulla, mutta erilaisten yhteistöiden myötä se vaikuttaa laajemmin myös muilla alueilla.
– Rahoitamme esimerkiksi leikkaustapahtumia muualla Suomessa. Leikkaustapahtumia järjestävät paikallisten eläinsuojeluyhdistysten vapaaehtoiset, Magnusson kertoo.
Magnussonin mukaan hanke on aina rajallinen aikataulultaan tai rahoitukseltaan, ja sillä on oma projekti- ja viestintäsuunnitelmansa.
– Toivottuna syntynyt -hankkeeseen on esimerkiksi varattu tietty rahasumma. Joskus hanke on sen verran tuloksellinen, että siitä tulee pysyvä tapa toimia, Magnusson sanoo.
Magnussonin mukaan moni vapaaehtoisten varassa toimiva eläinsuojeluyhdistys joutuu pohtimaan voimavarojaan ja sitä, mitä käytössä olevilla voimavaroilla on mahdollista tehdä. Hankkeen suunnitteluun, viestintään ja mainontaan sekä varsinaisiin toimenpiteisiin, kuten leikkaustapahtuman organisointiin ja tapahtumassa mukana olemiseen, kuluu paljon aikaa.
– Tällainen hanke on kuitenkin hyvä mahdollisuus tehdä esimerkiksi yhdenmukaista viestintää, jolloin media kiinnostuu siitä herkemmin. Median avulla asialle saa myös suuren yleisön huomion, mikä osaltaan tukee esimerkiksi juuri kissaongelman ratkaisemista, Magnusson sanoo.
Yhteistyö kannattaa
Eläinsuojeluyhdistysten Kummit on tehnyt Rekku Rescuen ja muutaman muun eläinsuojeluyhdistyksen kanssa jo pidempään yhteistyötä.
– Rekku Rescue tekee todella hyvää ja vaikuttavaa työtä, joten olimme tosi iloisia, että tämä yhteistyö käynnistyi, Magnusson sanoo.
Magnussonin mukaan yhteistyön tekeminen on aina mukavaa ja opettavaista, koska jokaisella yhdistyksellä on omat erityispiirteensä ja tapansa toimia.
– Tällainen paketoitu kokonaisuus, kuten Toivottuna syntynyt -hanke, helpottaa viestintää sekä tekee asiasisällöstä myös ulkopuolisille helpommin hahmotettavaa, Magnusson sanoo.
Magnussonin mukaan yhdistykset ovat saaneet kissojen asialle lisää näkyvyyttä.
– Tärkeää olisi kuitenkin vaikuttaa asiaan niin, että jonain päivänä vastaavia hankkeita ei enää tarvittaisi, Magnusson sanoo.
Magnussonin mukaan yhteistyötä voidaan tehdä myös pienemmässä mittakaavassa.
– Tykätään ja jaetaan toisten hyviä somepostauksia, järjestetään yhdessä tapahtuma, lahjoitetaan toiselle yhdistykselle ruokia tai tarvikkeita, joita ei itse tarvita, ja niin edelleen, Magnusson sanoo.
Magnussonin mukaan eläinten asia on kaikille eläinsuojeluyhdistyksille yhteinen. Siksi voimat kannattaa yhdistää hyvän asian puolesta.
Kissapopulaatioita löytyy ympäri maata
Rekku Rescuen tiedottajan Sadri Wirzeniuksen mukaan kissapopulaatioita on joka puolella maata, mutta viime vuosina erityisesti kissaongelma on korostunut varsinkin Pirkanmaalla.
– Olemme selvittäneet Pohjois-Pirkanmaalla sijaitsevaa suurta populaatiota jo kaksi vuotta yhteistyössä alueen valvontaeläinlääkärin kanssa. Sastamala valikoitui maatiaiskissojen leikkauspäivän paikaksi keskeisen sijaintinsa sekä paikkakunnalta löytyvän, sopivat tilat maksutta tarjoavan yhteistyökumppanin vuoksi, Wirzenius kertoo.
Mitä jokainen voi tehdä kissapopulaatioiden ehkäisemiseksi?
– Ensinnäkin toivomme, että jokainen kissanomistaja leikkaisi omat kissansa. Jos saat tietoosi kissapopulaation tai pihaan ilmestyy koditon kissa, ilmoita siitä alueesi valvontaeläinlääkärille, eläinsuojeluneuvojalle tai -yhdistykselle. Käy tykkäämässä eläinsuojeluyhdistysten some-kanavista ja jaa tietoa esimerkiksi leikkauskampanjoista, joissa kissan voi leikkauttaa ja siruttaa edullisesti, Magnusson vinkkaa.