Maailma ilman eläinkokeita on vielä kaukaista utopiaa
Tiedemaailma on kehittynyt viime vuosina ja vuosikymmeninä niin isoin harppauksin, että välillä on näyttänyt siltä, että eläinkokeet voisivat jäädä historiaan. Näin ei ole kuitenkaan tapahtunut. Pelkästään Suomessa eläinkokeisiin käytetään vuosittain yli 90 000 koe-eläintä. Yli puolet näistä eläimistä on hiiriä. Seuraavaksi eniten kokeita tehdään kaloilla sekä rotilla ja muilla jyrsijöillä.
Käytännössä laboratorioissa elää huomattavasti suurempi määrä eläimiä. Näitä eläimiä käytetään koe-eläinkantojen ylläpitoon varsinaisten tutkimuseläinten saamiseksi, tai näiltä eläimiltä kerätään kudosnäytteitä lopetuksen jälkeen.
Eläkkeellä oleva koe-eläinbiologi, filosofi ja tietokirjailija Paula Hirsjärvi on toiminut pitkään eri rooleissa koe-eläinten käytön parissa. Hän, jos joku tietää, miltä koe-eläinmaailmassa näyttää, mitä laboratorioissa todella tapahtuu ja millainen koe-eläimen elämä käytännössä on.
Hirsjärvi on pyrkinyt edistämään koe-eläinten hyvinvointia käytännössä 1980-luvulta alkaen. Sinä aikana eläinten hyvinvoinnissa on tapahtunut harppauksia eteenpäin. Silti keskustelu koe-eläinten käytön vähentämisestä on jämähtänyt hänen mielestään paikoilleen.
Hirsjärven mukaan aiemmin riitti, että eläimet voivat fyysisesti hyvin. Nykyisin ymmärretään, että eläimet tarvitsevat muutakin. Olojen parantuminen näkyy käytännössä siinä, miten eläimiä kohdellaan ja millaisissa oloissa niitä pidetään.
– Aluksi, vuosikymmeniä sitten, olin laboratorioissa se outo tyyppi, joka rapsuttelee rottia ja puhuu niiden hyvinvoinnista. On ollut ilahduttavaa huomata, että nykyisin muutkin tekevät tätä. Viime vuosina on vihdoin ymmärretty myös isommassa mittakaavassa se, että eläimet kannattaa totuttaa käsittelyyn, ja ettei rottia pidä nostaa hännästä eikä pistää niin, että eläin huutaa kivusta. Asiat ovat siis muuttuneet, mutta tuskallisen hitaasti, Hirsjärvi kertoo.
Jokainen koe-eläin on yksilö, joka kaipaisi lajityypillistä tekemistä
Hirsjärvelle koe-eläimet ovat aina olleet yksilöitä, joista pidetään hyvää huolta – mielellään myös sen jälkeen, kun koe on suoritettu. Tavallisesti koe-eläimet lopetetaan kokeiden jälkeen.
– Minä olen ottanut omat koe-eläimeni kotiin eläkkeelle aina, kun se vain on ollut mahdollista. Aiemmin tätäkin pidettiin hyvin outona, eikä koe-eläiminä pidettyjä eläimiä edelleenkään anneta lemmikeiksi harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta. Pidän ajatusta vähän erikoisena, Hirsjärvi sanoo.
Hänen mukaansa suurin osa koe-eläimistä pystyisi viettämään varsin hyvän loppuelämän lemmikkinä.
– Luulisi, että se olisi hyvää mainosta myös tutkimuksia tekeville yliopistoille. Itse asiassa tieteellisiin tai opetustarkoituksiin käytettävien eläinten suojelun neuvottelukunta laatikin vuonna 2017 ohjeistuksen koe-eläinten luovuttamisesta lemmikeiksi, Hirsjärvi huomauttaa.
Harva entinen koe-eläin on kuitenkaan päätynyt tämän jälkeen lemmikiksi. SEYn tietojen mukaan vain tänä vuonna Helsingin yliopistolle vahingossa päätyneet Dunkin Hartley -kannan marsut ovat päässeet etsimään uusia koteja. Näistä marsuista kolme on päätynyt Paula Hirsjärven kotiin.
Myös koe-eläin ansaitsee arvokkaan lopun
Koe-eläinten lopettamista heti kokeiden päätyttyä perustellaan useimmiten sillä, että eläimistä kerätään kudosnäytteitä, joten ne täytyy lopettaa kokeen päätteeksi. Hirsjärven mukaan on myös esitetty, että laboratorioissa koko ikänsä eläneet eläimet eivät koskaan sopeudu lemmikeiksi.
– Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Koerotta oppii heti kiipeämään riippumattoon nukkumaan, vaikka se olisi elänyt koko elämänsä hyvin pienessä häkissä, jossa ei mahdu kiipeämään eikä se olisi eläessään nähnyt riippumattoa. Samaten rotta oppii heti erottamaan, mikä ruoka on herkkua, ja mikä taas samaa pellettiä, jota se on syönyt koko ikänsä. Näistä eläimistä tulee aivan tavallisia lemmikkejä, joilla on jokaisella oma persoonansa, Hirsjärvi huomauttaa.
Hän toivoo, että kaikki entiset koe-eläimet ansaitsisivat hyvän loppuelämän – tai edes arvokkaan ja kivuttoman kuoleman. Yleensä eläimet lopetetaan kokeiden suorittamisen jälkeen hiilidioksidilla.
Hiilidioksidi on halpa ja kätevä tapa lopettaa eläin, mutta eläimelle sen käyttö on äärimmäisen epämiellyttävää. Korvaavia lopetusmenetelmiä tutkitaan, mutta hiilidioksidin käyttö on niin vakiintunutta, että siitä tuskin ollaan luopumassa lähiaikoina.
– Hiilidioksidi kirvelee limakalvoilla ja saa aikaan tukehtumisen tunteen. Hiilidioksidi syrjäyttää hapen elimistöstä ja saa aikaan tukehtumisen tunteen ja sen myötä paniikin.
Keskustelu eläinkokeiden vähentämisestä ja korvaamisesta on minimaalista
Sinä aikana, kun koe-eläinlaboratorioissa elävien eläinten lajityypillisten käyttäytymistarpeiden mahdollistaminen on parantunut hitaasti, koe-eläinten käytön vähentämiseen tähtäävä keskustelu on edennyt sitäkin hitaammin.
EU hyväksyi jo vuonna 2010 koe-eläindirektiivin, jonka tavoitteena on yhdenmukaistaa jäsenmaiden lainsäädäntöä ja parantaa koe-eläinten hyvinvointia. Direktiiviin esilausekkeisiin kirjattiin tuolloin tavoite siitä, että elävillä eläimillä tieteellisiin tarkoituksiin ja opetustarkoituksiin tehtävät toimenpiteet korvattaisiin kokonaisuudessaan heti, kun se on tieteellisesti mahdollista.
Tahtotila eläinkokeiden lopettamiseen siis on löytynyt jo tovin – ainakin paperilla. Suomessa eläinkokeiden lopettamisesta ei ole kuitenkaan kirjattu näin tarkasti.
Edistysaskeleita on kuitenkin tapahtunut. Tampereen yliopistolla toimiva, äskettäin toimintansa aloittanut Suomen 3R-keskus Fin3R on tästä hyvä esimerkki. Sen tehtävänä on edistää eläinkokeiden osalta kolmen R:n periaatetta: korvaaminen (replacement), vähentäminen (reduction) ja parantaminen (refinement).
Lisäksi Tampereen yliopistossa toimii FHAIVE-niminen vaihtoehtomenetelmien keskus, joka kehittää muun muassa tietokonemallinnusta, soluviljelyä ja 3D-tulostamista. Tätä ennen FHAIVEN edeltäjä, professori Tuula Heinosen johtama FICAM teki tärkeää työtä eläinkokeita korvaavien kudosviljelymenetelmien kehittämiseksi ja validoimiseksi vuodesta 2008 saakka.
Hirsjärvi pitää sekä direktiivin että 3R-keskuksen olemassaoloa hyvänä asiana.
– Toivon, että Suomessa päästäisiin nyt vihdoin keskustelemaan oikeasti korvaamisesta, vähentämisestä ja parantamisesta. Näistä parantaminen on ollut helppo jättää tärkeimmäksi. Usein ajatellaan, että eläinkokeita tehdään joka tapauksessa, joten lähinnä koe-eläinten oloja ja eläimille tehtäviä toimenpiteitä tulee parantaa. Eläinkokeiden korvaaminen muilla tutkimusmenetelmillä vaatisi vähintään yhtä suuren huomion, hän huomauttaa.
Hirsjärven mukaan tähän voitaisiin päästä, jos muiden kuin eläinkokeellisten tutkimusmenetelmien rahoitusta parannettaisiin huomattavasti nykyisestä. Lisäksi Hirsjärvi toivoo, että tiedonkulkua lisättäisiin ja että opiskelijoille tarjottaisiin jo opiskeluaikana koe-eläinkurssin lisäksi kurssi, joka käsittelisi eläinkokeettomia menetelmiä.
– Myös eläinkokeiden etiikasta tulisi keskustella huomattavasti nykyistä enemmän. Koe-eläinten käyttöön liittyviä eettisiä kysymyksiä käsittelevä kurssi olisi ehdottoman tärkeä lisä jo opiskeluaikana. Lisäksi tutkijat tarvitsisivat täydennyskoulutusta eettisiin kysymyksiin liittyen, Hirsjärvi pohtii.
Hirsjärvi on elämänsä aikana istunut vuosia muun muassa vapaaehtoisissa laitoskohtaisissa eläinkoetoimikunnissa, eläinkokeiden valtakunnallisessa hankelupalautakunnassa, tieteellisiin ja opetustarkoituksiin käytettävien eläinten neuvottelukunnassa (TOKES), seura- ja harrastuseläinten neuvottelukunnassa sekä eläinkokeiden vaihtoehtoja ja 3R:n periaatteita edistävässä Fincopassa (Finnish National Consensus Platform for Alternatives.
Vuosien varrella hän on ehtinyt tutustua myös lukuisiin kansainvälisiin koe-eläinalan konferensseihin.
– Myös muualla maailmassa on keskitytty puhumaan lähinnä koe-eläinten olojen parantamisesta. Sielläkin eettinen keskustelu usein loistaa poissaolollaan.
Biologista eetikoksi
Hirsjärvi ajautui itse opiskelemaan etiikkaa solubiologian maisteriopintojen ja eläinkokeiden innoittamana.
– Eläinrakkaana ihmisenä aloin pohtia, voitaisiinko näitä asioita tehdä paremmin. Muistan edelleen ensimmäisen eläinkurssini, jossa eläimiä lopetettiin kudosten ottamista varten. Opiskelijoiden täytyi harjoitella lopettamista siten, että rottaa nostettiin hännästä, sitä pyöritettiin ilmassa ja paiskattiin pöydänkulmaan. Tutkimusassistentti nauroi vieressä. Meille opetettiin myös, että tutkijan täytyy tottua tekemään mitä vaan. Jouduin tuolloin valitsemaan, kohtaanko tämän maailman vai juoksenko sitä pakoon, hän muistelee.
Hirsjärvi päätti jäädä. Koe-eläinalalla työskennellessään hän huomasi, että hyvinvointikysymysten lisäksi koe-eläinpuolella ei juuri puhuttu eettisistä kysymyksistä.
– Olin aiemmin opiskellut kielitieteitä, ja minulla sattui olemaan vanha opinto-oikeus voimassa. Onnistuin siirtämään sen filosofian puolelle. Tein gradun eläinkoelupahakemusten eettisistä arviointijärjestelmistä ja eläinkokeiden oikeutuksesta erilaisten oikeus- ja utilitarististen teorioiden näkökulmasta. Ennen gradun valmistumista pääsin kirjoittamaan työryhmän vetäjänä Koe-eläinetiikkaa-kirjaa (Yliopistopaino 2005) sekä vetämään myös pari eläinkokeiden etiikka -kurssia filosofian ja muiden alojen opiskelijoille, hän kertoo.
Hirsjärvi oli jo tätä ennen kirjoittanut kaksi eläinkokeita käsittelevää tietokirjaa. Viimeisin kirja on Marianna Norringin ja Laura Uotilan kanssa toimitettu kirja Eläinkokeet Suomessa (Into 2019).
– Kirjalliselle työlle on ollut tarvetta, sillä eläinten käytön eettisistä kysymyksistä puhuminen ei ole vuosien varrella lisääntynyt.
Eläinkokeilta evätään harvoin lupa
Erityisesti Hirsjärveä on aina kiinnostanut eläinkoelupahakemuksia käsittelevän hankelupalautakunnan toiminta etiikan näkökulmasta. Hankelupalautakunta koostuu 16 jäsenestä, joista neljä edustaa tieteellisen tutkimuksen asiantuntemusta, neljä eläinten hoidon ja toimenpiteiden tuntemusta, neljä eläinlääketiedettä ja neljä eläinsuojelun tai etiikan asiantuntemusta.
– Kiinnostavaa on, että kolme neljäsosaa lautakunnan jäsenistä saa leipänsä eläinkokeista. Tältä pohjalta on ymmärrettävää, että keskustelu keskittyy 3R-keinoista juuri parantamiseen, ja että eettisistä kysymyksistä ei juurikaan keskustella. Hakemuksia ei myöskään hylätä kuin äärimmäisen harvoin. Tilanne on sama muuallakin Euroopassa, hän kertoo.
EU:n eläinkoedirektiivi edellyttää, että jokaisesta eläinkoelupahakemuksesta eli hankehakemuksesta tehdään hyöty-haitta-arviointi, jossa punnitaan eläinkokeesta saatavaa hyötyä ja eläimille koituvaa kärsimystä. Hirsjärvi toivoo, että nykyisessä keskustelussa pohdittaisiin eläinkokeisiin liittyviä hyödyn ja haitan käsitteitä.
– Ne ovat arvokysymyksiä. Ennen jokaisen eläinkokeen tekemistä täytyy pohtia, onko tutkimus todella välttämätön, ja tarvitaanko sen tekemiseen nimenomaan eläinkokeita. Emme voi lähteä siitä, että sallimme varmuuden vuoksi kaikki eläinkokein tehtävät tutkimukset sillä perusteella, että joku tiedonmurunen voisi jäädä saamatta, jos juuri tämä tutkimus jäisi tekemättä, Hirsjärvi sanoo.
Mikä oikeuttaa eläinkokeiden tekemisen?
EU-direktiivi luettelee ne alueet, joiden tutkimiseksi on sallittua käyttää koe-eläimiä. Tällaisia ovat esimerkiksi ihmisen tai eläimen sairauden parantamiseen tähtäävä tutkimus ja yhdisteiden turvallisuuden testaus. Direktiivin mukaan tutkimusalueita ei voida asettaa tärkeysjärjestykseen.
– Mutta ajatellaanko ihan oikeasti, että jos tutkitaan esimerkiksi rokotteiden turvallisuutta ja toisaalla ravinnon väriä parantavan yhdisteen turvallisuutta, nämä kaksi tutkimusta olisivat yhtä arvokkaita? Onko kummassakin oikeutettua käyttää eläimiä? Meidän tulisi sekä yhteiskuntana että tiedeyhteisön sisällä keskustella siitä, mikä on oikeasti niin tärkeää, että se oikeuttaa tekemään eläinkokeen, Hirsjärvi sanoo.
Hän huomauttaa, että olemme jo yhteiskuntana kieltäneet kokeet ihmisillä epäeettisyyteen vedoten.
– Ehkä meidän olisi pian aika tehdä sama eläinkokeiden kohdalla, tai ainakin rajoittaa kokeita huomauttavasti nykyistä enemmän. Ennen kaikkea meidän tulisi keskustella siitä, minkälainen tutkimus on niin olennaisen tärkeää, että se oikeuttaa eläinten käytön. Eläinkokeiden määrää yksittäisissä tutkimuksissa on kyllä saatu vähenemään, mutta varsinaista tehtyjen eläinkokeiden määrää ei ole saatu pienemmäksi.
Lisäksi siitä, mitä pidetään haittana, tulisi Hirsjärven mukaan voida keskustella. EU-direktiivin mukaan haittana pidetään toimenpiteitä, joita eläimille tehdään itse tutkimuksessa. Pitäisikö esimerkiksi koe-eläimen elämä virikkeettömässä ympäristössä lukea haitaksi?
– Vaikka eläinten oloja on parannettu, koe-eläimiä pidetään edelleen oloissa, joissa ne eivät mitenkään pääse toteuttamaan lajityypillisiä käyttäytymistarpeitaan. Esimerkiksi eläinkoedirektiivin mukaisessa standardikokoisessa häkissä elävä laboratoriorotta ei mahdu kurottautumaan suoraksi kahdelle jalalle, saati kiipeilemään.
Syy tähän löytyy usein rahasta: korkeammat ja tilavammat häkit maksavat enemmän, joten niihin ei välttämättä löydy rahaa.
– Meidän täytyisi yhteiskunnassa ja tiedeyhteisössä keskustella, löytyisikö edes tällaisiin parannuksiin lisärahoitusta. Etiikassa ja myös hyvinvointitutkimuksessa hyvinvoinnin edellytyksenä pidetään sitä, että yksilöllä on mahdollisuus vaikuttaa ympäristöönsä ja tehdä valintoja. Koe-eläimillä tätä ei ole, Hirsjärvi sanoo.
Yhteiskunnallinen keskustelu puuttuu
Hirsjärvi pitää mielenkiintoisena sitä, että koe-eläinten kohdalla hyvinvoinnin käsite näyttää tarkoittavan jotain muuta kuin sitä, mitä se esimerkiksi lemmikkieläimen kohdalla tarkoittaa.
– Jos lemmikkirottia pidettäisiin samanlaisissa oloissa kuin koerottia, tämä olisi eläinsuojelulainsäädännön pohjalta rangaistava teko. Kuitenkin kyse on saman lajin yksilöistä, joilla on samanlaiset tarpeet.
Hirsjärvi painottaa, että yhteiskunnallinen keskustelu eläinkokeista ja koe-eläinten asemasta tuntuu puuttuvan yhä lähes kokonaan. Hirsjärvi vertaa koe-eläimistä käytävää keskustelua esimerkiksi turkiseläinten ja tuotantoeläinten hyvinvoinnista käytävään keskusteluun. Tuotantoeläimet ja turkiseläimet kyllä näkyvät julkisessa keskustelussa.
Turkistarhauksen kieltämistä vaaditaan nykyisin näkyvästi, ja tuotantoeläinten hyvinvointia pohditaan julkisuudessa paljon. Koe-eläimistä ei voida sanoa samaa.
– Meillä on kyllä koe-eläimiin liittyvä lainsäädäntö ja EU-direktiivi, mutta se, että joku toiminta on laillista, ei takaa, että se on olisi eettisesti hyväksyttävää.
FM (solubiologia, koe-eläintiede), VTM (käytännöllinen filosofia/etiikka), tietokirjailija ja eläkeläinen
2000–2022 Juliana von Wendtin säätiön hallituksen jäsen/puheenjohtaja
2003–2022 Fincopan (Finnish National Consensus Platform for Alternatives) hallituksen jäsen/puheenjohtaja
2006–2023 Eläinkoelupahakemuksia eli hankehakemuksia käsittelevän Hankelupalautakunnan jäsen
2011–2023 Seura- ja harrastuseläinten hyvinvoinnin neuvottelukunnan jäsen
2018–2023 Tieteellisiin tai opetustarkoituksiin käytettävien eläinten suojelun neuvottelukunnan (TOKES) jäsen
Motto: ”Ainoastaan sydämellä näkee hyvin” (Antoine de Saint-Exupéry: Pikku Prinssi)
”Emme voi rakastaa ihmisiä rakastamatta eläimiä ja kaikkia eläviä olentoja” ”Jokaisella eläimellä on oikeus elää itsensä tähden” (Z. Topelius)
Jutussa on käytetty lähteenä myös Etelä-Suomen aluehallintoviraston tilastoja, Ylen Eläinkokeiden piti olla historiaa, mutta silti Suomessa käytetään yli 90 000 koe-eläintä vuodessa – selvitimme, miksi -verkkojuttua sekä Paula Hirsjärven, Marianna Norringin ja Laura Uotilan Eläinkokeet Suomessa -kirjaa (Into Kustannus, 2019).