Kerää roskat talteen: Tienvarteen heitetty juomatölkki saattaa aiheuttaa eläimelle tuskallisen kuoleman
Roskaaminen aiheuttaa eläimille täysin turhan loukkaantumis- ja sairastumisriskin. Siimat, narut ja muovinpalat, kuten sixpack-paketin muovikiinnikkeet, voivat päätyä eläinten raajojen tai esimerkiksi kuonon tai nokan ympärille.
– Pahimmillaan luontoon jätetty roska aiheuttaa haavan, eläimen tukehtumisen tai kuolion. Lopputulemana on se, että eläin joko menehtyy tai kituu pitkään ennen menehtymistä, sanoo SEYn luonnonvaraisten eläinten asiantuntija, biologi Sonja Blom.
Näin voi käydä, jos roskia päätyy luontoon:
Juomatölkki
Tölkin haju saattaa houkutella eläimen joko työntämään päänsä, kuononsa tai nokkansa tölkin sisään. Pienemmät eläimet voivat mennä tölkin sisään. Eläin voi joko satuttaa itsensä tölkin terävään reunaan, tai pahimmassa tapauksessa eläimen raaja tai sen pää voi jäädä tölkkiin jumiin.
Juomatölkit ovat vaarallisia myös hyönteisille. Hyönteiset saattavat mennä tölkkiin tuoksun houkuttelemana, ja jos tölkissä on vielä nestettä, ne voivat hukkua tai tarrautua pohjaan kiinni.
Alumiinitölkit ovat luonnolle muutenkin haitallisia: alumiinitölkeistä voi liueta alumiinia luontoon.
Karkkipaperit ja muut muovikääreet
Mitä pidempään muovikääre on luonnossa, sitä haitallisempi siitä yleensä tulee eläimille: luontoon jäädessään muovikääre alkaa nimittäin muistuttaa luonnossa esiintyviä, ravintona käytettäviä kasveja tai muita eliöitä.
Esimerkiksi pieni veteen päätyvä muoviroska alkaa vähitellen kerätä päälleen orgaanista biofilmiä. Tällöin roska voi alkaa tuoksua levältä. Meressä elävät eläimet ja linnut luulevat tällaista roskaa syötäväksi: ne voivat syödä roskan itse tai ruokkia sillä poikasiaan.
Muovin syöminen voi aiheuttaa hyvin kivuliaita tukoksia ruoansulatukseen ja lopulta tuskallisen kuoleman. Lisäksi ympäristöön päätynyt muovi muuttuu vähitellen mikromuoviksi.
Pikaruoka-aterian käärepaperit
Eläimet luulevat helposti hampurilaisaterioiden ja muiden pikaruoka-aterioiden käärepapereita ravinnoksi. Vaikka paperin syöminen ei sinänsä olisi vaarallista, käärepapereissa on usein pinnoitteena muovia, joka taas on syötynä erittäin haitallista.
Käärepapereiden seassa on usein jäänteitä pikaruoasta. Pahimmillaan väärä ruokavalio voi aiheuttaa eläimille kehityshäiriöitä.
Lasinsirut
Lasinsirut aiheuttavat eläimille haavoja ja muita vammoja. Jos maassa on sekaisin sekä ruoantähteitä että lasinsiruja, lasinsirut voivat päätyä eläimen elimistöön ja aiheuttaa tuskallisen kuoleman.
Siimat ja kalastustarvikkeet
Luontoon jääneet siimat ja kalastustarvikkeet aiheuttavat eläimille ison riskin: eläimet voivat sotkeutua niihin, satuttaa itsensä tai jopa kuolla esimerkiksi kuristumalla siimaan tai joutumalla hylättyyn kalastusvälineeseen, kuten katiskaan.
SEY on mukana YLEn luotsaamissa siivoustalkoissa, joiden tavoitteena on kerätä miljoona pussillista roskia kevään aikana. Kaksi kuukautta kestävissä, Miljoona roskapussia -nimeä kantavissa siivoustalkoissa on mukana 135 kuntaa tai kaupunkia ja iso joukko järjestöjä ja yhteisöjä.
Kampanjaan voi osallistua jokainen huolimatta siitä, onko oma asuinpaikkakunta kampanjan kumppanina. Kerätyt roskapussit merkitään reaaliaikaisesti päivittyvään laskuriin sen paikkakunnan kohdalle, mistä roskapussit on kerätty.
Ylen verkkolaskuri seuraa kerättyjen roskapussien määrää reaaliaikaisesti.
Merkitse keräämäsi roskapussit laskuriin täällä.