Älä tumppaa maahan – roskaaminen vahingoittaa eläimiä monin eri tavoin
Roskaaminen aiheuttaa vuosittain lukuisille eläimille sekä näkyviä että näkymättömiä haittoja.
Muun muassa muoviroskista liukenee maahaan erilaisia aineita, jotka voivat vaikuttaa mikrobikantoihin ja pieneliöihin.
– Esimerkiksi maahan tumpattu tupakantumppi on monella tapaa eläimille hyvin haitallinen. Se sisältää muovia, ja samalla se vapauttaa sekä mikromuoveja että kemikaaleja vesistöihin. Kun linnut ja muut eläimet syövät joko suoraan näitä roskia tai hyönteisiä tai muita pieneliöitä, joissa on näitä aineita, haitalliset aineet vaikuttavat koko luonnon kiertokulkuun, sanoo SEYn luonnonvaraisten eläinten asiantuntija, biologi Sonja Blom.
Lisäksi roskaaminen aiheuttaa eläimille näkyviä ja tuskallisia ongelmia. Siimat, narut ja muovinpalat, kuten sixpack-paketin muovikiinnikkeet, voivat päätyä eläinten raajojen tai esimerkiksi kuonon tai nokan ympärille.
– Pahimmillaan luontoon jätetty roska aiheuttaa haavan, eläimen tukehtumisen tai kuolion. Lopputulemana on se, että eläin joko menehtyy tai kituu pitkään ennen menehtymistä, Blom sanoo.
Usein eläimet myös päätyvät syömään roskia.
– On varsin tavallista, että vedessä elävät linnut ja nisäkkäät luulevat vedessä kelluvaa muovia ruoaksi. Muovin pinnalle syntyy vedessä mikrobien muodostama biofilmi, jossa alkaa kasvaa esimerkiksi erilaisia leviä. Eläin ei osaa tunnistaa, että levän alla piilee muovia, Blom kertoo.
Roska voi vaikuttaa ruoalta
Pahimmillaan veteen kulkeutuneet roskat toimivat kasvualustoina erilaisille vieraslajeille ja taudinaiheuttajille.
– Vedessä muoviroskat voivat kulkeutua pitkiäkin matkoja, Blom sanoo.
Toisinaan eläimet ruokkivat roskilla myös poikasiaan.
– Roska voi tuoksua eläimestä houkuttelevalta, tai se voi muuten vain erehtyä luulemaan roskaa ruoaksi. Jos lintu ruokkii poikastaan esimerkiksi tupakantumpilla, voi sillä olla kohtalokkaita seurauksia poikaselle, Blom sanoo.
Miten sitten kuuluu toimia, jos luonnossa elävä eläin vaikuttaa kärsivän roskaamisesta?
Blom huomauttaa, että jo laki velvoittaa auttamaan avun tarpeessa olevaa luonnonvaraista eläintä.
Apua ongelmatilanteisiin kannattaa hakea esimerkiksi SEYn Luonnoneläimet-sivustolta, joka ohjeistaa, miten erilaisissa ongelmatilanteissa tulee toimia.
– Sivustolta löytyy kattavasti ohjeita erilaisten ongelmatilanteiden varalle. Ensiksi on aina hyvä selvittää, mikä eläinlaji on kyseessä, ja mitä tilanteessa on tapahtunut. Jos ei ole varma, miten tilanteessa tulee toimia, kannattaa olla yhteydessä luonnonvaraisten eläinten asiantuntijaan.
SEY on mukana YLEn luotsaamissa siivoustalkoissa, joiden tavoitteena on kerätä miljoona pussillista roskia kevään aikana. Kaksi kuukautta kestävissä, Miljoona roskapussia -nimeä kantavissa siivoustalkoissa, on mukana 135 kuntaa tai kaupunkia ja iso joukko järjestöjä ja yhteisöjä.
Kampanjaan voi osallistua jokainen huolimatta siitä, onko oma asuinpaikkakunta kampanjan kumppanina. Kerätyt roskapussit merkitään reaaliaikaisesti päivittyvään laskuriin sen paikkakunnan kohdalle, mistä roskapussit on kerätty.
Tutustu kampanjaan ja kirjaa keräämäsi roskapussit ylös täällä.