Arvostelu: Eläinharha – eläimet eivät puhu

Eläinharha – Eläimet eivät puhu. Radioessee.
Ohjaus ja käsikirjoitus: Mia Takula ja Ellen Virman
Toimittaja: Mia Takula
Äänisuunnittelu ja sävellys: Ellen Virman
Ihminen jakaa viisi perusaistia monen muun eläimen kanssa. Haju-, maku-, tunto-, näkö- sekä kuuloaisti löytyvät jossain muodossa suurimmalta osalta maapallomme lajistosta. Kunkin aistin herkkyys vaihtelee sekä laji- että yksilötasolla. Kuinka paljon muunlajisten kommunikaatiossa on sellaista, mitä emme omien aistiemme rajoittuneisuuden takia voi ymmärtää? Toisaalta, kuinka paljon olemme edes yrittäneet siitä ymmärtää?
Kamerunilainen historioitsija Achille Mbembe on sanonut, että planeetan puolesta puhuminen ja sen kuuntelu ovat kaksi eri asiaa. Kuuntelu on ensimmäinen askel. Mutta miten planeettaa voi kuunnella? Mbemben mukaan planeetta puhuu jo itsensä puolesta, ja niin tekee myös jokainen maankamaralla asuva olento. Jotta voimme ymmärtää tätä, tulee meidän luopua siitä harhakäsityksestä, että ihmiset olisivat ainoita puhuvia olentoja.
Mbembe nostaa esille myös sen, että jos tarkastellaan asiaa länsimaisen maailman ulkopuolelta, on monessa kulttuurissa tiedetty tämä jo pitkään. Yleistäen voisi sanoa, että länsimaissa muunlajisten kuuntelua vasta harjoitellaan.
Mia Takulan ja Ellen Virmanin radioessee Eläinharha päästää kuulijan kuulemaan muiden lajien edustajia. Esseessä kuullaan myös muunlajisille – kurjille ja härille – sävellettyä musiikkia. Essee hyödyntää hienosti sekä ihmisen että muiden lajien edustajien kieltä. Se upottaa kuulijan kokonaisvaltaiseen äänimaisemaan, joka saa heristämään korviaan kaikille ympäröiville äänille pitkään itse ohjelman kuuntelun jälkeen. Pelkkään kuuloon perustuva formaatti sopii teokselle erittäin hyvin. Esimerkiksi dokumenttielokuvan muodossa äänen merkitys hukkuisi helpommin taka-alalle. On nautinnollista päästä syventymään ääneen, eritoten, kun kyseessä ei ole pelkkä ihmiskielinen puhe.
Säveltäjä Ellen Virmanin mukaan kaikkia eläimiä yhdistää se, että pidämme musiikista, jonka taajuus on lähellä puheen taajuutta, ja jonka tempo on lähellä sydämen sykettä. Kuulija jää pohtimaan eläinkehojemme samanlaisuutta: sitä, miten jokaiselle meistä kantautuu viestejä ulkomaailmasta, ja sitä, miten jokainen meistä lähettää niitä ulospäin.
Eläinharha inspiroi miettimään sitä, miten jokainen meistä voisi suunnata omaa luovaa energiaansa tehdäkseen asioita muunlajisille, tai miten jokainen meistä voisi käyttää omia kykyjään ihmiskeskeisyyden hälventämiseen. Tarkkailemalla toisia opimme heistä.
Tallentaminen on meille ihmisille ominaista. Tarinat siirtyvät eteenpäin erilaisten tallenteiden kautta, ja tällä hetkellä määrä erilaisia tallennusvälineitä on ehkä suurempi kuin koskaan. Muunlajisten tallentaminen voi olla tapa kunnioittaa heitä ja tapa opetella kuuntelemaan heitä. Eläinharha-radioessee tarjoaa tavan virittää kuuloaisti hieman entistä tarkemmaksi ja laajemmaksi, etsimään ja löytämään merkitystä ja viestejä ihmispuheen ulkopuolelta.


