Arvostelu: Metsää ja muunlajisia DocPoint-festareilla
Dokumenttielokuva kuvaa perinteisesti asioita ihmisen näkökulmasta. Se ei toki yllätä, kun kyseessä on teos, jonka kaikki tekijät ovat lähtökohtaisesti ihmislajin edustajia. Perinteisesti esimerkiksi luontodokumenteissa keskeisenä on ollut kertojaääni, joka selittää ruudulla näkyvien eläinten, kasvien tai kokonaisten ekosysteemien toimintaa.
Viime vuosina eläimiä ja luontoa käsittelevissä dokumenteissa on ollut havaittavissa näkökulman muutoksia. Entistä useampi dokumentti pyrkii tavoittamaan jotain myös muunlajisten olentojen näkökulmasta. Samalla ihminen pyritään häivyttämään taustalle, vain yhdeksi osaksi ympäröivää maailmaa. Tällaisesta elokuvasta loistava esimerkki on Gunda, jossa ei nähdä tai kuulla ihmisiä lähes lainkaan.
Tammi-helmikuun vaihteessa Helsingissä järjestetyn dokumenttielokuvafestivaali DocPointin tämänvuotisesta ohjelmasta löytyi monta dokumenttia, jossa käsiteltiin tavalla tai toisella muunlajisia, luontoa ja sen vuorovaikutussuhteita sekä ihmisen suhdetta ympäristöön.
Moni dokumenteista tuntuu osuvan karkeasti kahteen kategoriaan – muunlajisten näkökulmaan sekä toisaalta näkökulmaan, jossa luonto tai eläimet toimivat ennemminkin reflektiopintoina ihmisten tunteille ja ongelmille. Tämänkaltainen kuvaus voi luoda toivoakin: ihmiset riitelevät, sotivat ja tuhoavat kaiken ympäriltään, mutta aina on ihmisiä, jotka haluavat nostaa jalustalle jotain muuta kuin oman lajinsa edustajat.
Elokuvat, jotka eivät edusta ihmiskeskeisyyttä, onnistuvat viemään katsojan pois arjesta paikkoihin, joissa katsoja ei ole käynyt. Tällaisessa luontoelokuvassa on tulevaisuus – mahdollisuuksissa antaa kameran sukeltaa maailmoihin, jotka muuten jäisivät tuntemattomiksi, tehdä kokemuksesta vielä intensiivisempi musiikin ja luonnon äänien voimin, häivyttäen puhe ja selitykset kuulumattomiin.
Eläinten ystävä valitsi festivaalien kiinnostavimmat tärpit:
- Delhiläisen lintusairaalan arkeen sijoittuva All that breathes (Shaunak Sen, 2022) seuraa lintusairaalaa pyörittävien veljesten elämää. Elokuva muistuttaa siitä, miten luonnonvaraisten eläinten tilanne on yhtä epätoivoinen kaikkialla maailmassa: luonnoneläimet kärsivät enenevissä määrin ihmisen aiheuttamista haitoista, kuten ilman saastumisesta ja luonnontilojen pienenemisestä. Yksi päähenkilöistä toteaa, että Delhi on suuri vuotava haava, ja heidän sairaalatoimintansa vain pikkuriikkinen laastari, joka haavan päälle on lätkäisty. Sama kuvaus lienee sopivan hyvin moneen muuhunkin kaupunkiin maailmassa.
- Foragers (Jumana Manna, 2022) kuvaa palestiinalaisia, jotka vuosisatojen perinteen mukaan keräävät villinä kasvavia perinneyrttejä. Israelin hallinto on kuitenkin alkanut säätelemään keruuta. Vaikka elokuvan keskiössä on kansojen väliset jännitteet, sen kuvaus ihmisen suhteesta luontoon ja sen antimiin on käsinkosketeltava.
- Kahdelle Venäjän ja Liettuan rajalla sijaitsevalle lintuasemalle sijoittuva Before They Meet (Vytautas Puidokas, 2021) huomauttaa, miten ihmisen määrittämät rajat eivät lintuja pidättele, mutta vaikuttavat suoraan yhteistyömahdollisuuksiin tutkimuksen kentällä.
- Maija Blåfieldin lyhytdokumentti Scenic View (2023), joka saa vannoutuneen Avaran luonnon katsojankin tarkastelemaan luontokuvausta kriittisemmällä silmällä. Blåfield vie luontoelokuvien kulissien taakse ja kuvaa älykkäästi ja hauskasti sitä, miten moni luontodokumentissa ”luonnollisena” esiintyvä asia vaatii taustalle ihmisen tekemiä valmisteluja.
- Emilija Škarnulytėn elokuvat Burial (2022) sekä Aphotic Zone (2022) ihastuttavat meditatiivisella etenemisellään. Ensimmäisessä näytetään eräs kuvaus ydinvoimasta, toisessa meren syvällä sijaitsevaa kerrosta, johon valoa ei pääse lähes lainkaan.
- Waters of Pastazassa (Inês T. Alves, 2022) taas päästään seuraamaan Amazonissa Pastaza-joen varrella elävän alkuperäiskansan lapsien elämää. Lapset leikkivät metsässä ja vedessä, mutta elokuvan edetessä katsoja pääsee huomaamaan, miten teknologia on soluttautunut ihmisten arkeen jo syvällä sademetsässäkin.
- Kotimainen Pimeän vieraat (Perttu Inkilä & Jenni Pystynen, 2023) kuvaa kiiltomatojen kamppailua kumppaninlöydössä, kun keinovalo täyttää maailman.
