Kirja-arvostelu: Vieras eläin ja muita uusia luontokappaleita

Vieras eläin ja muita uusia luontokappaleita
Riikka Kaihovaara. Atena 2022.
Kirjailija ja dokumentaristi Riikka Kaihovaara kuvaa uudessa teoksessaan Vieras eläin ja muita uusia luontokappaleita (2022) taidokkaasti sitä, miten me ihmiset rajoittunein aisteinemme ja tunteinemme pyrimme ymmärtämään ja tulkitsemaan ympärillemme levittäytyvää maailmaa ja sen täyttäviä yksilöitä. Kaihovaaran sanat onnistuvat osumaan juuri niihin kipukohtiin, joita me kaikki kannamme mukanamme. Ne pakottavat katsomaan sokeisiin pisteisiin, ehkä vain tajutaksemme sen, että emme kykene näkemään.
Kirja kysyy useita kysymyksiä, mutta koen yhden kysymyksen ja vastauksen olevan kuitenkin kirjan keskiössä: Miksi meidän on niin erityisen tärkeää pyrkiä käsittelemään toislajisuutta läpinäkyvästi inhimillisestä näkökulmasta? Siksi, koska olemme kuitenkin aina lopulta sidottuja tähän rajoittuneeseen näkökulmaan. Esimerkiksi tiede voi pyrkiä tekemään näkyvämmäksi eläinten kokemaa todellisuutta. Eläimiin liittyvää tutkimusta tehdessä unohtuu helposti se, että tutkimme heitäkin lopulta itseämme varten. Vaikka pyrkisimme tutkimusten avulla ymmärtämään eläintä paremmin, kyse on kuitenkin meidän ymmärryksestämme, toiveesta, että me ihmiset voisimme ymmärtää eläimiä paremmin. Eläin kyllä tietää, miten hän maailmaa aistii, ymmärtää ja tulkitsee. Ainoa ulkopuolinen, joka on valmis menemään jopa äärimmäiseen väkivaltaan ymmärtääkseen, on ihminen.
Kaihovaaran tavassa kirjoittaa on sellaista vilpittömyyttä, joka tuntuu tässä ajassa poikkeukselliselta. Hän myöntää sen, ettei tiedä eikä ymmärrä kaikkea. Hän esittelee lukijalle avoimesti ja hienosyisesti omaa ajattelu- ja tunneprosessiaan, ilman sellaista tiedon taakse piiloutumista ja persoonan häivyttämistä, jota usein saattaa kohdata toislajisista kertovissa teksteissä. Kertoja on epätäydellisyydessään samaistuttava, mutta samaan aikaan viisaudessaan ja uteliaisuudessaan inspiroiva. Teoksen loppua kohti esseiden äänensävy tummuu. Sävystä tulee raadollisempi ja fyysisempi. Halu palauttaa ihminen toisten eläinten pariin korostuu entisestään. Kertoja käsittelee ajatuksiaan tuntevasta minäperspektiivistä. Samalla hän pitää silmänsä auki kaikille mahdollisille vaihtoehdoille.
Kaihovaaran lukeneisuus ja kirjaa varten tehty taustatutkimus sekä kunnioitus luettua kohtaan välittyy. Esseeteos onkin eläimiä koskevasta tiedosta kiinnostuneille todellinen lukunautinto. Kaihovaara on taidokkaassa vuoropuhelussa lainaamiensa teosten kanssa, ja useat luetusta poimimani tiedonjyvät jäävät ajatteluuni itämään.
Kirjan kirjoittajaesittelyyn on valittu teksti ”Kaihovaara ryhtyi kasvissyöjäksi ja vegaaniksi 1990-luvulla. Nyt hän suunnittelee metsästyskortin hankkimista.” Viimeinen lause lienee tarkoituksellakin latautunut, mutta se avautuu paremmin kirjaa lukiessa. Ihminen on kuljettanut itsensä ajatuksissaan kauas luonnosta, kauas jopa omasta ruumiistaan osana luontoa. Näin ollen arkemme kliinisyyttä vastaan asettuvat äärimmäiset teot – kuten tappaminen konkreettisena, kehollisena ja kohtaamisen vaativana toimena tehtaisiin piilotetun päivittäisen kärsimyskoneiston sijasta – saattavat näyttäytyä sellaisina, joita on ainakin katsottava silmiin. Mihin minä kykenen ihmisenä, ihmiseläimenä?
Lopulta me ymmärrämme sekä omista kyvyistämme että taipumuksistamme hyvin vähän. Saati sitten muiden eläinten kyvyistä ja taipumuksista. Kaihovaara itse toteaa, että ”oman eläimyyden tunnistaminen ja tunnustaminen avaa mahdollisuuksia lähestyä muita eläimiä tasavertaisena, kurottaa lajirajojen yli”. Jään miettimään, mitä oman eläimyyden tunnistaminen ja tunnustaminen todella voisi tarkoittaa, mitä mahdollisuuksia kyseisen ajatuksen seuraaminen avaa.
Kaihovaaran teos on kaunis ja aito kokoelma yhden ihmisen pyrkimyksistä ymmärtää hieman enemmän kaikkea sitä, joka asettuu itsemme ja oman lajimme ulkopuolelle. Pyrkimys katsoa hieman laajemmin, kuin mihin on aiemmin tottunut. Kurottaa edes hieman yli siitä ihmisyyden kategoriasta, johon historia on meidät ajanut. Lopputulos on ehdottomasti lukemisen arvoinen.



