Luonto, ihminen ja kaikki siltä väliltä – luonnoneläimen käsite on häilyvä

Eläimiä voidaan luokitella monella tapaa: voimme jakaa eläimet lemmikki- ja seuraeläimiksi, tuotantoeläimiksi, koe-eläimiksi, luonnonvaraisiksi eläimiksi. Kaikille luokituksille yhteistä on se, että ne kaikki asettavat eläimet jonkinlaiseen suhteeseen ihmiseen. Useimmiten tämä suhde on hyötysuhde. Seuraeläimet pitävät ihmiselle seuraa, tuotantoeläimistä tulee ihmisille ruokaa, koe-eläimillä kokeillaan asioita, joita ihmisillä itsellään ei viitsitä kokeilla.
Ainoa eläinryhmä, joka luokituksensa puolesta ei ole suoraan ihmiselle hyödyksi, on luonnonvaraiset eläimet. Luonnossa elävistä eläimistä ihminen on vähiten kontrollissa: emmehän edes tiedä kaikista maapalloamme asuttavista lajeista, ja näin ollen emme myöskään voi omistaa niitä.
Luonnonvaraisia eläimiä pyritään toki hyödyntämään, ja luonnonvaraisten ympärille kehitetty kielenkäyttö tukee tätä pyrkimystä. Tappaessamme luonnonvaraisia eläimiä kutsumme sitä riistanhoidoksi, ja sen sijaan että puhuisimme eläimistä yksilöinä, puhumme kannoista. Kanta esittää eläimet tilastollisena biomassana yksilöiden sijaan. Määritämme, mikä on oikea määrä kutakin eläinlajia luonnossa, ja hoidamme kantoja tappamalla.
Vieraslajeja, tulokaslajeja ja kotoperäisiä lajeja
Vieraslajin, tulokaslajin sekä kotoperäisten eli endeemisten lajien käsitteet liittyvät luonnoneläimiin. Käsitteet määrittyvät periaatteessa ihmisen vaikutuksen mukaan. Jos laji on levinnyt ihmisen avustuksella, puhutaan vieraslajista, jos taas ilman sitä, puhutaan tulokaslajista. Kotoperäisiä ovat lajit, joita esiintyy vain tietyllä alueella. Sekä lajeille että yksilöille on normaalia liikkua paikoista toisiin ajan saatossa, mutta tämän liikkeen ”luonnollisuutta” ja sallittavuutta määritellään ihmisen roolin kautta.
Luonnoneläinten auttaminen ja suojelu liikkuu sekä luonnonsuojelun että eläinsuojelun rajapinnoilla. Luonnonsuojelussa keskiössä on luonnon säilyttäminen (engl. conservation). Pyrkimyksenä on säilyttää luonnon monimuotoisuus, eri eliölajeja sekä luontotyyppejä. Luonnonsuojelussa puhe eläinten suhteen keskittyy ennemminkin lajinsuojeluun kuin yksilöiden suojeluun, kantojen ylläpitämiseen ja elinvoimaistamiseen, sekä ihmisen tekemien tuhojen korjaamiseen ja ennaltaehkäisemiseen.
Vaikka luonnonsuojelun rooli on kiistaton, eläinyksilöt voivat jäädä siinä luonnon kokonaisuuden jalkoihin. Siksi myös eläinsuojelun on tärkeää ulottua luonnonvaraisiin eläimiin. Luonnonsuojelua ja eläinsuojelua yhdistämään on luotu niin sanottu myötätuontoisen luonnonsuojelun ajatus (eng. compassionate conservation). Sen perustamisperiaatteet ovat älä vahingoita, yksilöillä on väliä, inklusiivisuus ja rauhanomainen yhteiselo.
Eritoten luonnoneläimet, joiden kärsimys on suoraan meidän ihmisten aiheuttamaa, ovat meidän vastuullamme. Viimeisimpien arvioiden mukaan noin 90 prosenttia löydetyistä loukkaantuneista eläimistä on vahingoittunut suoraan tai epäsuorasti ihmisten toiminnan takia. Silti samanaikaisesti elää ajatus siitä, että ”luonto hoitaa”. Ihmisen vaikutus luonnon toimintaan nykypäivänä on kuitenkin niin laajaa ja moninaista, ettemme voi pestä käsiämme tästä vastuusta. Ennemminkin meidän tulisi pyrkiä ennakoivasti vaikuttamaan siihen, että luonto olisi taas yhä useammalle eläinyksilölle hyvä koti.
Kuka on luonnonvarainen eläin?
Kaikki eläimet ovat joskus olleet luonnonvaraisia. Ainoa, joka on vienyt eläimet pois luonnosta, on ihminen. Joidenkin eläinten domestikaatioprosessi on ollut niin pitkä, että luonnonvaraiset kantamuodot ovat kuolleet sukupuuttoon. Näin on käynyt esimerkiksi naudan ja sen kantamuodon alkuhärän kanssa.
Suurin osa luonnonvaraisista eläimistä oppii pitämään ihmistä vihollisena, ja syystäkin. Ihminen metsästää luonnoneläimiä ja tuhoaa heidän elinympäristöjään. Syy tähän ei ole se, että ihminen ei tietäisi paremmin. Taustalla on oletus siitä, että meillä on oikeus hyödyntää luontoa omiin tarpeisiimme. On helppo huomata, että ajatus tästä oikeudesta on mennyt liian pitkälle. Tällä hetkellä on käynnissä kuudes sukupuuttoaalto, jossa lajien häviäminen on pääosin ihmisen toiminnan seurausta.
Luonnonvaraisen ja ei-luonnonvaraisen eläimen raja on sinänsä melko häilyvä. Monet luonnonvaraisena elävät eläimet ovat ihmisen suorassa vaikutuspiirissä – ja tällaisten eläinten määrä kasvaa koko ajan ihmisen tuhotessa eläinten elinympäristöjä ja ulottamalla vaikutuksensa kaukaisimpiinkin paikkoihin. Muoviroskaa on löydetty valtamerten syvimmistäkin kohdista, ja Amazonin sademetsä pienenee joka päivä. On hyvin vaikea vetää rajaa siihen, milloin ihmisen vaikutus loppuu ja alkaa, ja onko maailmassa käytännössä yhtäkään paikkaa, joka ei olisi jollain tapaa ihmisen vaikutuksen alainen.
Villeys ja toiseuttaminen
Luonnonvaraisia eläimiä kutsutaan usein villieläimiksi. Villeydestä puhuttaessa kyse on usein jostain länsimaalaisen sivistyneen ihmisen ulkopuolelle asettuvasta. Villieläimen käsitteestä nouseva mielikuva voi olla esimerkiksi kaislikossa muriseva kiiluvasilmäinen pantteri. Villeys on sivilisaation ulkopuolella olemista, kontrolloimattomissa olemista.
Kaikissa kulttuureissa villin luonnon eriytys sivilisaatiosta ei ole niin mustavalkoista kuin länsimaisessa kulttuurissa. Useimmiten se näkyy jo kielessä. Aiheesta on puhunut ansiokkaasti esimerkiksi amerikkalainen tutkija ja teoreetikko Robin Wall Kimmerer, joka on verrannut alkuperäiskansojen käsityksiä ja kieltä länsimaisiin käsityksiin. Länsimaisissa kielissä puhutaan luonnosta ja edelleen jopa eläimistä ”se”-termillä, joka samaistaa luonnon esineisiin. Tällöin luonnolla ja eläimillä ei ole itseisarvoa, vaan niiden arvo tulee hyödyntämisestä ja muokkaamisesta. Luonto ja eläimet toiseutetaan, ne nähdään ihmisestä erillisenä ja vastakkaisena.
Tämänhetkinen Suomen eläinsuojelulaki katsoo eläimet esineiksi. Kaikista eläimistä voidaan käydä kauppaa, ja luonnonvaraiset eläimet nähdään valtion omaisuutena. Uuteen eläinlakiin on tulossa muutos, joka korostaa sitä, että eläin ei ole esine, vaan eläimellä on myös itseisarvo. Muutos on äärimmäisen tervetullut ja pitkään odotettu, mutta lain suhde ihmisten yleiseen ajatteluun ei ole aina lineaarinen.
On meidän vastuumme pyrkiä muuttamaan sekä ajatteluamme että toimintaamme, niin luonnoneläinten kuin muidenkin eläinten kohdalla. Yksi avain tähän muutokseen voi löytyä kielestä, sillä kieli muodostaa ajattelua ja sitä kautta kokemaamme todellisuutta. Tavalla, jolla puhumme eläimistä, on suuri merkitys. Meidän tulisi palauttaa mieliimme se, että niin ihminen kuin jokainen muukin eläin on osa luontoa – ja jokainen osa luontoa voi kaikista parhaiten silloin, kun pyrimme tasapainoon ja kunnioitukseen valloittamisen ja kontrollin sijaan.
Muista, että jaamme elinympäristömme mitä moninaisimpien luonnonvaraisten eläinten kanssa, hyttysestä karhuun. Meitä ympäröivä luonto on näiden eläinten koti.
Jos kohtaat luonnonvaraisen eläimen, jätä se lähtökohtaisesti rauhaan. Jos uskot eläimen tarvitsevan apua, tarkkaile sitä jonkin aikaa välimatkan päästä, ja ota sitten yhteys luonnonvaraisten eläinten hoitajaan. Suomen laki velvoittaa auttamaan avuntarpeessa olevaa luonnoneläintä.
Jos haluat ymmärtää ympärilläsi eläviä luonnoneläimiä paremmin, yksi parhaista teoista on tutustua ympäristösi lajikirjoon. Lue aiheesta kirjoja tai hanki tietoa esimerkiksi netistä luotettavista lähteistä.
Voit tukea luonnonvaraisten eläinten kukoistusta esimerkiksi jättämällä pihasi luontoa enemmän luonnontilaan. Jätä jokin alue ajamatta ruohonleikkurilla, jotta se tarjoaa suojapaikkoja luonnoneläimille ja kylvä niittykukkien siemeniä houkutellaksesi pihaan lisää pölyttäjiä.
Vinkit: Sonja Blom
Lue lisää: Sey.fi/luonnonelaimet


