Eläinperheiden vastaanottokeskus saa kiitosta ukrainalaisilta
Riihimäen vastaanottokeskuksen aulassa on helteinen, mutta leppoisa tunnelma. Kymmenkunta ihmistä odottaa asiointivuoroaan historiallisen kauniiseen rakennukseen perustetussa vastaanottokeskuksessa. Yhden perheen jaloissa hyörii topakka terrieri.
Vastaanottokeskuksen asiakkailla on lemmikkeinään eniten koiria ja kissoja. Myös muutamia rottia ja deguja on tuotu Ukrainasta Suomeen. Suuri määrä sotaa paenneita asuu yksityismajoituksessa vastaanottokeskusverkoston ulkopuolella. Vastaanottokeskukset tarjoavat neuvontaa ja palveluita myös heille.
Eläinohjaaja Kaisa Laurila pitää hallussaan Suomen ensimmäistä vastaanottokeskuksen eläinohjaajan toimenkuvaa. Eläinperheiden vastaanottoa ja majoitusta on pyöritetty kolme kuukautta, ja on käynyt selväksi, että ohjaajan työnkuva on laaja ja yllätyksiä täynnä.
– Päätehtäväni on valvoa, miten Ruokaviraston määräämä karanteeni toteutuu, auttaa ja tukea asiakkaita sen käytännön toteuttamisessa ja ylipäänsä kertoa asiakkaille, miten Suomessa ollaan eläinten kanssa, kertoo lähihoitajataustainen Laurila.
Eläinohjaajan työ on Laurilalle kuin unelma. Työpäiviin kuuluu enimmäkseen yhteydenpitoa asiakkaisiin, viranomaisiin ja eläinlääkäreihin.
– Pian sen jälkeen, kun aloitin työt vastaanottokeskuksessa, sain kuulla mahdollisuudesta ottaa eläinohjaajan tehtävät vastuulleni. Tiesin heti, se olisi minun juttuni. Eläimet ovat aina kuuluneet elämääni, ja on hienoa päästä yhdistämään ihmisten ja eläinten auttaminen.
Vastaanottokeskuksessa eläinohjaajana työskentelevä Kaisa Laurila on ensimmäinen työssään.
Vain onnekkaimmat pääsevät sotaa pakoon
Haastatteluhetkellä Riihimäen vastaanottokeskukseen on majoittunut noin 190 kissaa ja koiraa.
– Eläimet ovat pääasiassa kaupunkilemmikkejä, pikkukoiria ja kissoja. Eläimet ovat pääsääntöisesti hyvin hoidettuja, ja niillä on omat kantolaukut mukana. Eläimen mukaan ottaminen sodan keskeltä vaatii rahaa ja tarvikkeita. Maaseudulla elävät eläimet jäävät varmasti sinne, Laurila suree.
Lemmikkiperheiden asuintilat on vuokrattu kaupungin vuokra-asuntoyhtiöltä, eri säätiöiltä ja yksityisiltä vuokraajilta, ja käytännössä perheet asuvat kodinomaisesti tavallisissa vuokrahuoneistoissa. Vastaanottokeskuksen henkilökunta käy asunnoissa, ja epäkohdista karanteenin toteuttamisessa ja eläintenpidossa ilmoitetaan eläinlääkärille.
– Meillä olevista eläimistä pidetään huolta suurella rakkaudella kuten Suomessakin. Eräskin koira tuotiin koko pitkä matka Ukrainasta Suomeen pitäen kiinni koiran otsaponnarista, koska talutushihnaa ei ollut. Isoin koira-asiakkaamme matkusti koko matkan auton takakontissa. Vain yksittäisiä eläimiä on tullut hyvin huonokuntoisina. Tietysti melkein kaikista eläimistä näkee, että niillä on ollut kova stressitilanne, sanoo Laurila.
Ruoka ja tarvikkeet lahjoitusvaroilla
Vastaanottokeskuksen johtaja Jussi Toopakan mukaan Riihimäellä eläimet on otettu poikkeuksellisella tavalla mukaan koko vastaanottoprosessin suunnittelussa. Myös muissa vastaanottokeskuksissa on yksittäisiä eläimiä, mutta vain Riihimäellä koko asiakaskunta koostuu eläinten kanssa paenneista.
– Ukrainan-pakolaisten kohdalla tilanne on täysin poikkeuksellinen, sillä aikaisemmin asiakkailla on ollut lähinnä yksittäisiä kissoja puolisalaa huoneissaan. Mukana tulevien eläinten mittakaava on ukrainalaisten kohdalla aivan toinen. Suomen vastaanottojärjestelmä ei kuitenkaan taivu ottamaan kunnolla huomioon lemmikkejä, eikä niistä koituvia kustannuksia, Toopakka pahoittelee.
Lain mukaan vastaanottokeskuksilla ei ole mahdollisuutta myöntää rahaa eläinten hoitoon, vaan kaikille sama vastaanottorahanon merkittävästi pienempi kuin esimerkiksi toimeentulotuki. Riihimäen vastaanottokeskuksessa eläimille tarjotaan ruokaa, hiekkaa ja tarvikkeita, jotka ovat kaikki tulleet lahjoituksina. Vastaanottokeskus voi tarjota vain karanteenin toteutumiseen liittyvät tarvikkeet eli käytännössä kakkapussit ja kissojen hiekkalaatikot.
SEY tarjoaa Riihimäen vastaanottokeskukselle eläinten auttamiseksi 2 000 euroa kuussa. SEYn lahjoitus käytetään aloituspakkauksiin, joihin kuuluu hiekkalaatikon ja kakkapussien lisäksi hiekkaa, ruokaa, hygieniatarvikkeet ja kynsisakset. Rahaa käytetään myös eläinlääkärin määräämiin eritysruokavalioihin ja lääkkeisiin.
– Eläinten auttamisella on iso merkitys niiden omistajille. Ihmisten oloa parantaa, kun eläinten hätää voi helpottaa. Lämpimät kiitokseni siis koko vastaanottokeskuksen puolesta kaikille lahjoittajille ja yhteistyötahoille, Toopakka korostaa.
Riihimäen vastaanottokeskuksen tukijat kävivät vierailulla heinäkuussa. Kuvassa Toni Lahtinen SEYstä, Rita Tainio Kristiina Snellman -säätiöstä, eläinohjaaja Kaisa Laurila ja vastaanottokeskuksen johtaja Jussi Toopakka.
Lahjoituksia on kertynyt mukavasti. Lahjoituksia voi toimittaa muun muassa alueen Musti ja mirri -liikkeisiin ja paikallisille järjestöille, esimerkiksi SPR:n keräyspisteisiin. Eniten tarvitaan ruokaa ja kissanhiekkaa.
Perheitä ei eroteta
Eläinten vastaanotto perustuu EU-komission vetoomukseen, jonka mukaan Ukrainasta tulisi voida matkustaa lemmikin kanssa EU-alueelle, vaikka maahantuontiedellytykset eivät täyttyisi. Vetoomus tuli yllätyksenä Suomen viranomaisille, eikä eläinten vastaanottojärjestelmää ollut ehditty suunnitella, kun eläimiä alkoi jo saapua.
– Tilanne oli mahdoton, koska EU:sta tuli vetoomus, mutta Suomella ei ollut mitään valmiutta eläinten vastaanottamiseksi. Eläintautitilanne Ukrainassa on hyvin erilainen kuin Suomessa, ja se, että tällaiselta alueelta voi saapua maahan ilman maahantuontiedellytyksiä, aiheuttaa riskin, että esimerkiksi rabies voi levitä. SEY lähti tukemaan alkuvaihetta perustamalla eläinten vastaanottopisteen Helsingin satamaan ja esittämällä eläinperheille tarkoitettua vastaanottokeskusta, joka saatiinkin perustettua Riihimäelle, kertoo SEYn Ukraina-koordinaattori Toni Lahtinen.
Suomessa perusperiaate pakolaistyössä on se, että perheitä ei eroteta. Sama pätee nyt eläimiin. Ukrainalaiset lemmikinomistajat ovatkin Jussi Toopakan mukaan olleet tyytyväisiä Suomen tarjoamaan apuun eläinten kanssa.
– Eläinten kautta voi käsitellä myös omia tunteita. Pakolaisuus on sinänsä niin raastava kokemus, että eläimen kautta avun saamista voi olla helpompi käsitellä, Toopakka sanoo.
Varsovan kautta Suomeen
Vastaanottokeskuksen aulassa vuoroaan odotteleva yorkshirenterrieri Tim matkusti perheensä kanssa koko pitkän matkan vapaaehtoisjärjestöjen linja-autoissa aina Tallinnaan saakka.
– Matka ei ollut meistä kenellekään lopulta kovinkaan vaikea, sillä olemme olleet Ukrainan sisäisiä pakolaisia jo Venäjän hyökkäyksestä saakka ja siten tottuneet matkustamiseen, kertoo Hersonista alun perin lähteneen perheen äiti Jana.
Yorkshirenterrieri Tim perheineen saapui Suomeen heinäkuussa.
Kaksi vuorokautta Suomessa olleelle perheelle kaikki asiat ovat vielä uusia, ja tunteet ymmärrettävästi edelleen pinnassa.
– Asiat ovat Suomessa eläimillä ja ihmisillä todella hyvin. Tim otettiin hyvin huomioon heti rajalta saakka, Jana painottaa.
Janan ja Timin perheeseen kuuluvat myös 12- ja 17-vuotiaat lapset.
– Lapset ovat peloissaan, vaikka ovatkin jo turvassa. He säikähtelevät kovia ääniä, ja Helsingissä he pelästyivät kovasti yli lentäneitä lentokoneita, Jana kertoo surullisena.
Sarmatin pitkä matka Suomeen
Ukrainalaisten huoneistot sijaitsevat kaupungin vuokratalo-alueella kivenheiton päässä vastaanottokeskuksesta. Pihoilla on helteisen raukea tunnelma, vain muutamia asukkaita viettää aikaa ulkona.
Svetlana Vysotskalla on puolisonsa ja Sarmat-koiran kanssa käytössään kerrostaloasunto. Sarmat on isokokoinen koira, joka tarvitsee tilaa ja rauhaa toipua koettelemuksistaan, kuten koko perhe.
– Asuimme Ukrainassa kauniissa paikassa metsän vieressä. Kun sota alkoi, meillä ei ollut mahdollisuutta lähteä pois kotikaupungistamme. Ainoa mahdollisuus lähteä olisi ollut evakuointikäytävä Venäjälle, mutta sinne emme halunneet mennä, koska Venäjä on hyökkääjä, Vysotska kertoo.
– Kaikki loppui, kun kaupunkiamme pommitettiin. Taloomme putosi kolme pommia, joista yksi osui sinne, missä Sarmat oli. Kun talo oli tuhottu, päätimme, että oli pakko lähteä. Sarmatin jalka oli pahasti haavoittunut, mutta emme voineet jättää sitä.
Vysotskan mukaan perhe onnistui löytämään kuskin, joka suostui ottamaan ison koirankin kyytiin. Sarmatin jalka oli kipeä ja tulehtunut, joten matka oli vaikea ja pitkä. Vysotskan perhe matkusti vapaaehtoisten kyydissä kahden viikon ajan Tallinnaan saakka. Tallinnasta matka jatkui laivalla Suomeen.
– Suomeen tulo oli jännittävä ja tunteellinen hetki. Meitä oli vastassa kaksi ihmistä, joilla oli Ukrainan lippu. He tulivat auttamaan meitä ja Sarmatia, ja saimme isot aplodit. Sarmat kiidätettiin heti eläinsairaalaan, jossa se sai ensiapua, ja sen verta vuotavaa jalkaa hoidettiin, Svetlana Vysotska muistelee.
Riihimäellä Sarmatin jalka leikattiin, ja sen varpaat jouduttiin amputoimaan. Haastattelupäivän aamuna Sarmatin jalasta on juuri poistettu tikit.
– Olen varma, että Sarmat ymmärsi ja oli valmis kestämään mitä vain, ettei sitä olisi hylätty, Vysotska kertoo tunteellisena.
– Se voi nyt jo paljon paremmin, ja jalka on alkanut parantua hyvin. Kaikesta tästä toipuminen vie varmasti paljon aikaa, mutta vähitellen voimme saada takaisin oman elämämme.
Vysotskan mukaan pariskunnan aikuiset lapset ovat edelleen Ukrainassa, mutta onneksi vapaalla alueella.
Ennen lähtöä Vysotska haluaa vielä lisätä kiitoksensa.
– Suomi on ihmemaa. Saamme Suomessa niin paljon apua kaikessa, ruokaa ja hoitoa koiralle ja muutakin. Kaiken, mitä tarvitsemme. Sarmat on otettu valtavan hyvin huomioon, kun saamme asua omassa asunnossamme, ja on pyritty järjestämään, että sillä on mahdollisimman rauhallista ja hyvä toipua.
Sarmat-koira haavoittui sen kotitaloon osuneissa pommituksissa. Toipuminen on kuitenkin onneksi lähtenyt hyvin käyntiin, ja omistaja Svetlana Vysotska on kiitollinen avusta, jota perhe on Suomessa saanut.
Riihimäelle on avattu ehdotuksemme perusteella vastaanottokeskus lemmikkiperheille. Lahjoitusten turvin maksamme vastaanottokeskuksen eläimille muun muassa ruokaa ja tarvikkeita.
