Järkeä ruokahuoltoon
Ukrainan sodan myötä on keskusteltu elintarviketuotannon huoltovarmuudesta. Aihetta käsiteltiin muun muassa Helsingin Sanomissa 26.3. Artikkelissa todettiin, että Suomessa viljellystä peltoalasta lähes 80 prosenttia menee eläinten rehuksi, kun mukaan lasketaan nurmiviljely.
Lisäksi valkuaisrehua, kuten soijaa ja rypsiä ja rapsia rahdataan ulkomailta. Etenkin siipikarjan ja sikojen kasvatus on riippuvaista ulkomaisesta rehusta.
Ylettömyyksiin paisunut karjan syöttäminen kuulostaa hölmöläisten hommalta, ja HS:n artikkelissa 14.3. huoltovarmuusasioiden parissa työskentelevä Juha Mantila toteaakin, että hurjimmillaan kotieläintuotantoa voitaisiin joutua suitsimaan poliittisin päätöksin, jotta viljaa riittäisi ihmisten ruuaksi. Mantila kuitenkin rauhoittelee, että tällaisesta skenaariosta ollaan vielä kaukana. Sen sijaan haaste huoltovarmuudelle ovat hänen mukaansa viljelijöiden nykyinen taloudellinen ja henkinen ahdinko. Kun polttoaineet, lannoitteet ja muut tuotantopanokset ovat kallistuneet, eläintuotannon kannattavuus on käynyt heikoksi.
Huoltovarmuuteen liittyvät huolet eivät olleet mielessä, kun maa- ja metsätalousministeriön Yhteinen ruokapöytä -hankkeessa entiseltä liikenne- ja viestintäministeri Anne Berneriltä tilattiin selvitys siitä, kuinka Suomen ruokaviennin voisi kolminkertaistaa. Selvityksen mukaan esimerkiksi broilerin vientiä voisi kasvattaa, mutta taloudellisten voittojen saamiseksi sen pitäisi suuntautua Aasiaan. Näistä vientihaaveista kerrottiin Helsingin Sanomien artikkelissa 4.4.
Vaikka unohdettaisiin broileriksi jalostettujen lintujen vääntyneet jalat ja muut terveysongelmat – ja vaikka ei piitattaisi eläinten kärsimyksistä täyteen sullotuissa kasvatushalleissa – Suomessa tuotetun lihan kaukomaille rahtaaminen on kaikkea muuta kuin vastuullista ja kestävää.
Eläintuotantoa ylläpidetään myös verovaroin. Jos tuottajat ovat siitä huolimatta suurissa vaikeuksissa, johtopäätös on se, ettei nykyinen toiminta ole edes taloudellisesti järkevää. Jos siirryttäisiin valtaosin kasvisperäiseen ravintoon, viljelymaata voitaisiin merkittävästi vähentää. Tämä helpottaisi monia ongelmia, sillä vähemmän peltoalaa tarkoittaisi myös vähemmän lannoitteita ja vähemmän polttoainetta. Ilmastonkin kannalta eläintuotannon ronski vähentäminen olisi erinomainen ratkaisu.
Kaikesta tästä huolimatta usein juuri ne ihmiset, jotka omasta mielestään edustavat järkiajattelua ja ymmärtävät taloudellisia realiteetteja, suhtautuvat penseästi ajatukseen kasvisruoan valta-asemasta.
Aura Koivisto on kirjailija, joka kirjoituksissaan pohtii muiden lajien elämää ja toivoo, että maailmaa parannettaessa otettaisiin huomioon muutkin eläimet kuin me ihmiset.
