Tunnistatko kipeän koiran?
Työssäni koirien käyttäytymisterapian parissa olen havainnut, että valtaosalla ei-toivottua käyttäytymistä ilmentävistä koirista ongelmien taustalta löytyy kipu. Harva omistaja osaa epäillä koirallaan kipua, sillä koira on yleensä erittäin toimintakykyinen: se saattaa leikkiä, syödä, juosta ja hyppiä. Toisaalta se on voinut olla varsin passiivinen jo pennusta asti. Yleinen kivun mittari on ontuminen tai toimintakyvyn menettäminen täysin, mutta nämä oletukset jättävät monet lemmikit vaille diagnoosia ja kivunlievitystä.
Kipu on epämukava kokemus, joka aiheuttaa koiralle myös pelkoa. Tämän vuoksi monet kivusta kärsivät koirat ovat pelokkaita tai käyttäytyvät aggressiivisesti. Kipeä koira voi olla myös sosiaalinen, utelias ja toimelias. Kukaan ei voi sanoa ulkopuolelta käsin varmaksi, onko koira kipeä vai ei. Kivusta kärsivän koiran tunnistaa varmaksi vasta, kun se saa sopivaa kivunlievitystä, minkä seurauksena koiran käyttäytyminen muuttuu.
On kuitenkin olemassa paljon käyttäytymistä, josta voi melko luotettavasti epäillä koiralla olevan kipua. Koira voi olla kipeä, jos se esimerkiksi nuolee tai jyrsii omaa kehoaan, sen on hankalaa rauhoittua, se heräilee yöllä, pelkää eri asioita tai se jumittaa ulkoillessa.
Kivun pitkittyessä kipujärjestelmä alkaa aktivoitua yhä pienemmästä ärsykkeestä, pahimmassa tapauksessa jo kosketuksesta. Monet pitkään kivun kanssa eläneet koirat voivat olla erittäin vilkkaita tai yliherkkiä, minkä vuoksi pidän puhetta koirien ADHD:sta, draamailusta ja erityisherkkyydestä vaarallisena. Mikäli näiden piirteiden ajatellaan olevan normaali osa koiraa, hoitoon hakeutuminen voi pitkittyä.
Pitkittyneen kivun ongelmana on, että se sekoittuu herkästi osaksi koiran persoonaa. Monet koirat syntyvät kipua aiheuttavan vaivan kanssa, tai kivulias tila voi kehittyä ensimmäisten elinvuosien aikana. Koiran omistaja näkee koirastaan vain yhden version: sen, joka on kasvanut kipujen kanssa, jolloin kivun tunnistaminen on äärimmäisen haastavaa.
Myös suljetut rotupopulaatiot itsessään lisäävät erilaisten sairauksien riskiä. Jalostuksen tuottamat kokojen ääripäät ja ulkonäön suosiminen terveyden sijaan aiheuttavat yhä sairaampina syntyviä koiria. On vaarallista olettaa, että vain vanhat koirat voivat olla kipeitä. Kohtaan työssäni alle vuoden ikäisiä koiria, jotka kärsivät synnynnäisen vaivan aiheuttamasta kivusta tai esimerkiksi ruoansulatuselimistön vaivoista. Joskus nämä vaivat voivat johtaa eutanasiaan ennen kuin koiran elämä ehtii kunnolla edes alkaa.
On tärkeää, että koiranomistajia ja eläinalan ammattilaisia koulutetaan tunnistamaan pieniäkin kivun merkkejä. Koiran sanotaan pyrkivän piilottamaan kipuaan. Onkin tärkeää oppia etsimään merkkejä siitä, miten koira yrittää lievittää kipua tai estää kivun voimistumista. Myös vastuullinen jalostus on tärkeää nostaa aktiivisemmin yhteiskunnalliseen keskusteluun. Tällöin tulevaisuudessa yhä harvemman koiran tarvitsee syntyä elämään kivun kanssa.
Koiralla voi olla kipua, jos se:
- Nuolee tai jyrsii omaa kehoa
- Koiran on hankala rauhoittua (kivun voimistumisen estäminen: adrenaliini lievittää kivun tunnetta)
- Heräilee yöllä
- Pelkää eri asioita: ihmisiä, eläimiä, asioita, tilanteita (kipu lisää aina pelkoa)
- Jumittaa ulkoillessa
- Ei leiki
- Ei viihdy muiden koirien seurassa
- Istuu tai makaa erikoisissa asennoissa
- Läähättää levossa
- Pää nykii liikkeessä
- Uros ei nosta jalkaa virtsatessa
- Hakee ulostamispaikkaa pitkään, liikkuu ulostaessa tai ulostaa vain mäessä
- Nielee vierasesineitä
- Ei halua kulkea portaita
- Hepuloi päivittäin
- Käyttäytyy aggressiivisesti ihmisiä tai muita koiria kohtaan
- Ei pysy ihmisen kävelyn tahdissa
- Jahtaa häntää
- Arpoo hyppäämistä esimerkiksi sohvalle tai autoon
- Aristaa liukkaita alustoja.
Lähde: Nina Laiho
Nina Laiho on koirien ja hevosten hyvinvointiin ja ongelmakäyttäytymiseen erikoistunut eläintenkouluttaja EAT. Laiho tekee päätyökseen koirien ja hevosten käyttäytymisterapiaa omassa yrityksessään Pirkanmaalla. Laiho on kiinnostunut kipukäyttäytymisen tunnistamisesta ja kouluttaa aiheesta myös eläinlääkäriasemia.
