Kirja-arvostelu: Siili Suomen luonnossa

Siili Suomen luonnossa

Mervi Kunnasranta & Anni Rautio. Otava 2022.

Mervi Kunnasrannan ja Anni Raution kirja Siili Suomen luonnossa on kattava katsaus siilin elämään, tapoihin ja historiaan ihmisen näkökulmasta. Kirjan kerrotaan olevan ensimmäinen perusteellinen tietokirja suomalaisesta siilistä. Sellaisena se täyttää tehtävänsä erittäin hyvin. Kirja opettaa niin siilin lajihistoriasta kuin sen saapumisesta Suomeen – samoin kuin sen fysiologiasta ja käyttäytymisestäkin.

”Liitukauden tunnetuin eläin on yli kymmenen metrin korkuinen Tyrannosaurus rex -hirmulisko, mutta samaan aikaan saniaismetsän kätköissä vaelsi jo pieniä, tuhisevia hyönteissyöjiä”, kirjassa kerrotaan. Siilistä piirtyy kuva sopeutuvaisena sekä opportunistisena pikku vipeltäjänä, joka on tottunut elämään ihmisen läheisyydessä. Samanaikaisesti se on lajina myös kiehtova muinaisjäänne. Tämä muistuttaa evoluution monimuotoisuudesta ja siitä, miten monista seikoista lajien selviytyminen ja muotoutuminen on kiinni.

Siili on selviytynyt vaikka minkälaisten aikakausien ja ympäristöjen läpi, ja lopulta se on päätynyt meidänkin takapihojemme ja metsiemme iloksi. Kirjassa kerrotaan, että monet vuosimiljoonien saatossa eläneet siilinkaltaiset hyönteissyöjät ovat hävinneet sukupuuttoon. Kuitenkin heimo, johon nykypäivän euroopansiilimme muutaman muun lajin kanssa kuuluu, on selvinnyt.

Kirja on kirjoitettu helppolukuisesti mutta mukaansatempaavasti, ja se sopiikin varmasti hyvin monen ikäisille lukijoille. Teos on kaivattu tietopaketti tästä meille jokaiselle tutusta tuhisijasta. Kirjat, jotka kertovat spesifisti jostain tietystä eläinlajista ja tämän lajin edustajien elämästä, voivat toimia kiehtovina ja empatiaa sekä ymmärrystä lisäävinä ikkunoina muunlajisten elämään.

Varsinkin kaupunkilaisihmiselle luonnoneläimet näyttäytyvät helposti tavallaan osana maisemaa. Tällöin saattaa unohtaa, että jokainen kaupunkiluonnossa nähty eläin on yksilö, jolla on oma historiansa ja tulevaisuutensa, oma luonne ja persoona, elintavat, toimintatavat ja ympäristö. Esimerkiksi tieto siitä, että siili on yöeläin ja sen aivojen osa-alueista hajuun keskittyneet ovat kehittyneimpiä, auttaa kuvittelemaan siilille avautuvan maailman erilaisuutta verrattuna ihmisen kokemukseen. Siilille ominaista on myös viettää horroksessa suurin osa vuodesta, ja horroksen aikana sillä saattaa olla jopa yli kahden tunnin hengitystaukoja. Kesäisinkin se lepäilee suurimman osan vuorokaudesta. Ehkä hektistä elämää elävät ihmisetkin voisivat oppia jotain siilin tavoista.

Siilin saapumisesta Suomeen vieraslajina on vain runsaat sata vuotta. Vieraslajilla tarkoitetaan lajia, joka on saapunut alueelle ihmisen myötävaikutuksesta. Tästä huolimatta siilin ajatellaan olevan tärkeä osa Suomen luontoa, ja siili onkin yksi eniten autetuista ja hoidetuista luonnoneläimistä. Siili on ollut myös rauhoitettu vuodesta 1923.

Tämä pistää miettimään vieraslajin kategoriaa. Missä vaiheessa, jos koskaan, vieraslajiksi mielletyt eläimet hyväksytään osaksi jonkin alueen luontoa, ja mistä johtuu, että joitain meille saapuneita lajeja ei koskaan pidetty vieraslajeina – vaikka ne olisivat vieraslajin määritelmän mukaisia?

Siili on lihan- ja raadonsyöjä, ja se saattaa pistää poskeensa esimerkiksi linnunmunia tai rusakonpoikasia, jos sellaisia siilin tielle sattuu. Samantyyppistä ravintoa nauttii myös paljon kritisoitu supikoira. Vertailun vuoksi: ensimmäinen supikoirahavainto tehtiin Suomessa vuonna 1939, ensimmäinen siilihavainto taas vuonna 1879. Ehkä supikoiraakin pidetään viidenkymmenen vuoden päästä hyväksyttynä osana Suomen lajistoa — ellei vieraslajiluokitus ole siihen mennessä koitunut sen kohtaloksi?