Onnistumisen ilo kuuluu myös suojelukoirille
Kun eläinfysioterapeuttina ja koirankouluttajana työskentelevä Tiina Kuusisto osallistui elämänsä ensimmäiseen koirayhdistyksen järjestämään koulutukseen vuonna 2003, hän ei tiennyt kuinka onnekas oli. Lieto sai koulutuksessa käteensä naksuttimen sekä ohjenuoraksi ajatuksen: sitä saat, mitä vahvistat.
Vuosituhannen alussa positiiviseen vahvistamiseen perustuvat metodit olivat vasta rantautumassa Suomeen. Koirien koulutus perustui silloin vielä pitkälti oletukseen, että koira yrittää dominoida omistajaansa.
Eläintä piti kouluttaa pakottamalla ja pääsääntöisesti rankaisemalla väärästä käyttäytymisestä. Toisinaan koira pantiin tahallisesti tekemään virheitä, jotta sitä päästiin torumaan.
Kuusisto huomasi pian, että hänen koulutuksessaan saamansa ohjeistukset eivät olleet vielä valtavirtaa.
Tiede korvasi oletukset
Vanhakantaisille ja epäjohdonmukaisille koulutusmenetelmille löytyy edelleen kannattajia, mutta Kuusiston kaltaiset koirankouluttajat, jotka pohjaavat oppinsa tieteeseen ja positiivisen vahvistamisen tekniikoihin, eivät ole enää poikkeuksia.
Kuusiston mukaan koirat, kuten kaikki muutkin eläimet, toimivat sen mukaan, minkä ne kokevat toimivaksi. Jos ne saavat jostain tietystä käyttäytymisestä positiivisen vahvisteen eli niiden mielestä jotain erityisen miellyttävää, tällainen käytös hyvin todennäköisesti lisääntyy.
Jos jotain käytöstä halutaan vähentää, positiiviseen vahvistamiseen perustuvassa kouluttamisessa rangaistaan palkkion poistolla, negatiivisella rangaistuksella. Silloin koulutukseen ei lisätä mitään epämiellyttävää, vaan koiralta otetaan jotain sille tärkeää pois.
Koirat oppivat nopeammin palkitsemalla, joten negatiivista rangaistusta halutaan välttää. Lähtökohtana onkin keskittyä kertomaan koiralle, miten se voisi toimia oikein. Kuusisto pitää oikean koulutusasetelman luomista ensisijaisen tärkeänä.
– Myös palkkion laadulla on väliä. Palkkion pitää olla sellainen, jota oma koira oikeasti haluaa. Lisäksi ihmisen pitää ymmärtää kaikissa koulutustilanteissa, mitä koira milläkin hetkellä haluaa. Ei pidä olettaa, vaan pitää oikeasti nähdä, millainen se oma koira on, Kuusisto tähdentää.
Positiivisen vahvistamisen tavoitteena on iloinen ja mielellään treenitilanteisiin osallistuva, hyvinvoiva koira. Näitä seikkoja painotetaan nykyisin myös koirakokeissa ja -kilpailuissa.
Riittävätkö eettiset ohjeet?
Kuusisto on kilpaillut omien koiriensa kanssa agilityssä kansainvälisellä ja tokossa sekä palveluskoirien hakukokeessa kansallisella arvokisatasolla. Tuomaroinnissa voisi hänen mielestään painottaa vielä nykyistä enemmän tarkan teknisen suorittamisen sijaan sitä, onko koira iloinen ja rento.
– Se on kaikista tehokkain keino vaikuttaa koirien koulutusmenetelmiin, Kuusisto linjaa.
Hänen mukaansa monessa lajissa pidetään yhteisesti huolta, että koiria kohdellaan asiallisesti, ja koulutuksessa edetään koiran omaa aktiivisuutta vaalien.
Ja sitten on toisenlaisia lajeja. Ne ovat usein niin sanottuja viettilajeja, joihin on jalostettu koiria, jotka toimivat, teki ihminen niille sitten mitä tahansa. Sellaiseksi lajiksi Kuusisto mainitsee suojelukoiraharrastuksen, jossa käytettäviä epäeettisiä koulutusmenetelmiä hän toi viime helmikuussa julkisuuteen. Kuusiston salaa Oikeutta eläimille -järjestölle kuvaamilla videoilla Saksanpaimenkoiraliiton alaosaston harjoituksissa Varsinais-Suomessa koirille annettiin sähköiskuja ja niitä potkittiin ja kuristettiin. Oikeutta Eläimille välitti myöhemmin videot Ylelle.
Kuusisto näkee, että suojelua voisi harrastaa hyvin pelkästään positiivisia koulutusmenetelmiä käyttäen. Taitoa se vaatii, ennen kaikkea ihmiseltä.
Kovin vastaanottavaisia suojeluharrastajat eivät Kuusiston näkemyksille ole olleet. Tuotuaan julki lajin epäkohtia hänen puhelimensa ja sometilinsä täyttyivät uhkauksista ja häirintäviesteistä.
Silti Kuusisto haluaisi ajatella, että julkinen paine pakottaa muutokseen. Keväällä Suomen Palveluskoiraliitto ja Saksanpaimenkoiraliitto laativatkin eettiset ohjeet, joihin kaikkien harrastajien on sitouduttava.
– Nyt, kun sähkö- ja piikkipannat on kielletty myös eettisissä ohjeissa, (suojeluharrastajien) on pakko pohtia koulutusta ilman näitä välineitä, Kuusisto miettii.
Kovin optimistinen hän ei silti ole. Kuusisto kertoo pohtivansa etenkin niitä koirankouluttajia, joiden metodina on ollut miettiä, millä eri keinoin ja välinein koiraa voi rankaista. Hän epäilee, että näin rankaisukeskeiseen ajatusmaailmaan pelkät eettiset ohjeet eivät vielä pure.
Ei paluuta entiseen
Viranomaisten parissa nykytietoon pohjautuvat koulutusmenetelmät ovat olleet valtavirtaa jo hieman pidemmän aikaa.
Vuonna 2012 Raja- ja merivartiokoulun koiratoiminnan silloinen opettaja Juha Pasanen oli sitä mieltä, että rajakoirien koulutuksen on muututtava. Koulutuksessa hyödynnetyt koiran luontaiset vietit nostivat eläimen kierroksia ja stressitasoja, ja koiran ei-toivottuun käyttäytymiseen ohjaajia opastettiin vastaamaan pakotteella. Silloin koira oli niin sanotusti hallinnassa.
Pahinta Pasaselle oli kuitenkin harmaa alue. Sähkö- ja piikkipantojen käyttöä rajoitti eläinsuojelulaki, mutta vain virka-aikana. Mitä muuna aikana tapahtui, oli harmaata aluetta, josta ohjaajien ei tarvinnut hiiskua. Pasanen on sittemmin jäänyt eläkkeelle. Nyt koiratoimintaa rajavartiolaitoksella opettaa Harri Ylä-Kotola.
– Juha osallistui aikanaan Euroopan rajaturvallisuusvirasto Frontexin kurssille, jossa opetettiin, miten vaativiin virkakoiran tehtäviin koulutetaan koiria niin, ettei tarvitse käyttää piikki- tai sähköpantoja, Harri Ylä-Kotola summaa.
Tämän jälkeen Rajavartiolaitoksen koirien koulutusmenetelmät alkoivat muuttua pehmeämmiksi ja mukaan tulivat erilaiset positiivisen vahvistamisen tekniikat. Niiden myötä koirat toimivat edelleen halutulla tavalla ja Ylä-Kotolan mukaan jopa aiempaa paremmin.
Ajatusmaailma muuttuu
Laitostasolla ajatusmaailmallinen muutos on silti yhä vaiheessa.
– Osalla ohjaajista prosessi on hyvällä mallilla, osa kipuilee edelleen. Onneksi luonnollisen poistuman myötä aina vain marginaalisempi osa, mutta on vanhojakin ohjaajia, jotka ovat sanoneet, että paluuta entiseen ei ole, Ylä-Kotola mainitsee.
Rajavartiolaitoksella työskentelee noin 200 rajakoiraa, joiden pääasiallisena tehtävänä on Suomen rajojen valvonta. Koira asuu ohjaajansa luona, ja ohjaaja on sitoutunut huolehtimaan eläimestä myös vapaa-ajalla.
Mitään viranomaiselle pedattua harmaata aluetta ei rajakoirien kohtelussa enää ole.
– Jos koiratoiminnan kursseilla joku kohtelee koiraansa huonosti, siihen puututaan. Ja jos jotain muuta tulee ilmi, siihen puututaan myös ihan organisaatiotasolla, Ylä-Kotola täsmentää.
Hän muistuttaa, että työtehtävissä rajakoira voi joutua tilanteeseen, jossa sen henki vaarantuu, ja sen laki sallii. Muuna aikana myös viranomaisen on noudatettava eläinsuojelulakia.
– Sillä jos viranomainen ei noudata eduskunnassa säädettyä lakia, kenen tarvitsee? Ylä-Kotola kysyy.
