Nälkiintyneitä nautoja ja joukkohauta navetan takana – kun viranomaisten yhteistyö pettää, lopputulos voi olla karu

Tuomioistuin antoi nautojen omistajalle seuraavana vuonna tuomion, mutta ei yhtynyt syyttäjän vaatimukseen eläintenpitokiellosta. Tuomion antamisen jälkeen eläinlääkäreiden suorittamat tarkastukset jatkuivat, ja myös uusia rikosilmoituksia kirjattiin. Uusi tuomio langetettiin vuonna 2019, ja nautatilallinen tuomittiin myös eläintenpitokieltoon.

Tällä kertaa eläintenpitokieltokin meni läpi, mutta siihen liittyvää menettämisseuraamusta ei tuomittu. Käytännössä samalla tilalla eli vielä kesällä 2020 joukko nautoja, ja viranomaisten tekemät tarkastukset jatkuivat.

Tätä juttua varten on haastateltu niin tapausta tutkineita Aluehallintoviraston (AVI) läänineläinlääkäreitä, syyttäjää kuin tapausta tutkinutta poliisiakin. Tapausta alusta saakka tutkinutta valvontaeläinlääkäriä ei tavoitettu haastatteluja varten, sillä hän oli jäänyt hiljattain eläkkeelle.

Lähes kaikkia vastauksia yhdistää yksi piirre: tilan toimintaa pidetään valitettavana tapauksena, ja tila on saanut olla toiminnassa liian pitkään. Kyse ei kuitenkaan ole yksittäistapauksesta.

– Tästä tilasta on kyllä tehty ilmoituksia poliisille alusta saakka. Niistä konsultoidaan aina syyttäjää. Tässä tapauksessa tutkinta on pitkittynyt, mutta se ei ole mitenkään erityisen poikkeuksellista. Poliisilla on rajalliset resurssit, ja tehtäviä täytyy priorisoida. Tässä on varmaan olleet kesälomatkin välissä, kertoo tapausta tutkinut rikosylikonstaapeli Antti Kaipia.

Kaipian mukaan yhteistyö esimerkiksi valvontaeläinlääkärien ja Aluehallintoviraston eläinlääkärien välillä sujuu pääsääntöisesti hyvin.

– Prosessi on toki hidas ja vie aikaa, ennen kuin päästään oikeuteen. Rikoshyöty on sitten asia erikseen, tapausta selvittäessä pitää aina miettiä onko rikoshyötyä vai ei. Omasta mielestäni tässä tapauksessa eläinten omistaja ei ole saanut rikoshyötyä, vaan eläinten pidosta on ollut niiden omistajalle enemmänkin haittaa hyödyn sijaan.

Myös tapausta alkuaikoina tutkinut Aluehallintoviraston läänineläinlääkäri* huomauttaa, että poliisitutkinta on prosessina hidas.

– Poliisin reagoiminen tutkintapyyntöön voi olla hidasta. Seuraavaksi tapaus etenee, jos etenee, syyttäjälle ja vasta sen jälkeen käräjille. Tämä tie on usein hidas ja voi viedä vuosia. Olisi hyvä, että kun Aluehallintovirastosta tutkintapyyntö lähtee, niin rattaat lähtisivät pyörimään ja reippaasti. Useimmiten niin tapahtuukin, onneksi, hän kertoo sähköpostitse.

Lain mukaan valvontaviranomaisen tulisi tehdä viipymättä poliisille ilmoitus, jos on syytä epäillä, että eläinsuojelulainsäädäntöä on rikottu. Kyseisestä tapauksesta ei kuitenkaan löydy merkintöjä poliisin rekistereistä ennen vuotta 2015. Miksi ei – siihen haastateltavat eivät osanneet vastata. Tähän juttuun haastatellut viranomaiset olivat tietoisia omista velvollisuuksistaan, mutta he totesivat, että eläinsuojelutapaukset jäävät herkästi muiden, vakavampina pidettävien rikosten jalkoihin.

Antti Kaipian mukaan vastaavia tapauksia yhdistää usein se, että eläinten omistajalla on muita ongelmia taustalla. Omistaja voi esimerkiksi arvioida omat resurssinsa yläkanttiin. Eläinten kunnolle voi alkaa myös sokeutua, eikä omistaja näe itse, että eläimet kärsivät.

Samaa pohtii myös tapausta vuosina 2017–2020 tutkinut Aluehallintoviraston läänineläinlääkäri*.

– Vastaavia pitkittyneitä eläinsuojelutapauksia on, mutta onneksi melko vähän. Tapauksille on tyypillistä se, että eläintenpitokieltoon on ensin tuomittu jonkun lajin osalta, mutta tilallinen jatkaakin toimintaansa muiden eläinten kanssa. Näissäkin olisi toivottavaa, että rikosta ja seuraamuksia katsottaisiin jo heti alussa laajemmin, eli onko tällä tilallisella kykyä hoitaa sen paremmin toistakaan eläinlajia, hän pohtii.

Kaakkois-Suomessa sijaitsevan nautatilan tilanne on välillä parantunut hieman, ja tämän jälkeen tilanne on taas huonontunut. Välillä naudoille on rakennettu esimerkiksi asianmukaisempia aitauksia ja niiden ruokintaa on parannettu. Seuraavalla tarkastuskäynnillä naudat ovat kuitenkin olleet taas nälkiintyneitä ja janoissaan.

Sama aluehallintoviraston eläinlääkäri toivoo, että vastaavissa kroonisissa tapauksissa, joissa tilanne keinuu, olisi erityisen tärkeää, että rikostutkinta etenisi reippaasti.

– Koska kyseessä voi olla oikeasti myös tilallisen elinkeino, näkisin aina parempana, että toiminta loppuu tuomioon. Omakohtaiseen kokemukseen pohjautuen sanoisin, että työalueellamme on erittäin harvinaista, ettei tilallinen saisi eläintenpitokieltoa sen tasoisesta eläinsuojelurikoksesta, jota käsiteltiin tämän kyseisen tilan ensimmäisessä käräjäoikeuskäsittelyssä. Tässä tapauksessa näin kuitenkin kävi. Vielä toisessakin käsittelyssä vedottiin vahvasti tilallisen elinkeinoon, vaikka karjanpito ei ole ollut tuottavaa vuosikausiin, hän huomauttaa.

Tilalle tehdyistä tarkastuskäynneistä on ilmoitettu nautojen omistajalle välillä ennalta. Tähän juttuun haastateltujen Aluehallintoviraston läänineläinlääkäreiden mukaan näin tehdään pääsääntöisesti harvoin. Lisäksi tilan ongelmat ovat olleet sillä tasolla, ettei ennalta ilmoittamisesta ole ollut juurikaan hyötyä eläinten omistajalle.

Koska tilan tilanne on ollut huono pitkään, lain mukaan valvontaviranomaisella on mahdollisuus ryhtyä eläinsuojelulain 44§ mukaisiin toimenpiteisiin, eli eläimille voidaan hankkia hoitoa esimerkiksi muualta tai ne voidaan myydä huutokaupalla. AVIn eläinlääkäreiden mukaan tuotantoeläintiloilla on harvoin mahdollisuus tällaisiin vaihtoehtoihin.

– Tällaisilla eläimillä ei ole myyntiarvoa eikä ostajaehdokkaita, vaan tosielämässä vaihtoehdot ovat lopetus tai teurastus. Väliaikaista hoitoa voidaan järjestää, jos tilallinen on esimerkiksi väliaikaisesti sairastunut, mutta hoito maksaa, ja jos ihminen on vähävarainen, tilanne on hankala, vuosina 2017–2020 tilalla vieraillut Aluehallintoviraston läänineläinlääkäri sanoo.

Eläinsuojelullisten syiden pitäisi kuitenkin täyttyä tilanteessa, jossa eläimenpitäjältä kuolee noin puolet karjasta muutaman kuukauden sisällä ja eläimet haudataan metsään. Lisäksi eläinten pitopaikkana toimi pihatto, joka oli verrattavissa lantalaan. Kaakkois-Suomen tapauksessa tutkintapöytäkirjoista selviää myös, että eläinten omistaja oli itsekin kertonut olleensa pitkään taloudellisissa vaikeuksissa, eikä ole tämän takia ehtinyt ja jaksanut hoitaa eläimiään.

– Eläinsuojelupäätökset perustuvat aina tarkastuskäynnin havaintoihin. Eläinsuojelurikosta voi epäillä, kun suuri määrä eläimiä kuolee tai katoaa, ja mittava määrä laittomasti haudattuja eläimiä on myös selkeä ympäristörikos tai rikkomus. Harmittavan harvoin näitä kuitenkaan tutkitaan perusteellisesti rikostutkinnassa. Eläinten kuivitus on usein helppo korjata ainakin väliaikaisesti, vuosina 2017–2020 tilalla vieraillut eläinlääkäri jatkaa.

Tapausta valvoneiden eläinlääkäreiden sekä poliisin mukaan tapaus olisi pitänyt tutkia tarkemmin, mutta kukaan ei osannut vastata, miksi näin ei tässä tapauksessa tehty.

Kyseisen eläinlääkärin mukaan kiiretoimenpiteisiin voitaisiin ryhtyä, jos tilanne olisi uusintakäynnillä täysin ennallaan. Usein eläinten omistaja kuitenkin pinnistelee ja korjaa tilannetta hieman, joten tilanne voi olla hetkellisesti seuraavalla käynnillä parempi. Tuotantoeläinten kohdalla rajanveto kiiretoimenpiteisiin ryhtymisessä on erityisen vaikeaa paikoissa, jotka välillä kykenevät korjausliikkeisiin.

– Käsittääkseni tässä paikassa on usein käyty kahden eläinsuojeluviranomaisen kokoonpanolla. Uskon, että joka käynnillä on pohdittu, onko perusteita tilan alasajoon. Kun sitten ensimmäinen käräjäoikeuskäsittely eläinsuojelurikoksesta ei tuonutkaan eläintenpitokieltoa, tilan toiminta pystyi jatkumaan. Toinen käräjäoikeustuomio puolestaan on toiseen tapaan surkuhupaisa, hän luonnehtii.

Sama Aluehallintoviraston eläinlääkäri huomauttaa, että lähes joka vuosi jonkun tilan toiminta eläinlääkärin toiminta-alueella päättyy kiiretoimenpiteisiin. Suurempi määrä päättyy ilman niitä, kun tilallinen itse ymmärtää tilanteensa ja luopuu eläimistään.

– Silloinkin eläinsuojeluviranomaisen mukanaolo ja keskusteluyhteys on tärkeä. On kuitenkin hyvä huomioida, että jos ihmisellä on sitkeästi taipumus pitää kiinni omasta elämäntavastaan, samalla tilalla saattavat olla pian uudet eläimet, hän lisää.

Kaakkoissuomalaisen nautatilan kohtaloa on puitu myös käräjäoikeudessa. Kihlakunnansyyttäjänä toiminut Leila Suvantola kertoo vaatineensa eläintenpitokieltoa, jotta eläimiin kohdistuva huono kohtelu ei voisi jatkua. Suvantola ei kuitenkaan vaatinut eläinsuojelurikokseen liittyvää menettämisseuraamusta.

– Menettämisseuraamus tehostaa eläintenpitokieltoa, mutta se voi taloudellisen merkityksensä vuoksi muodostua vastaajalle niin huomattavaksi, että se alkaa lähestyä rangaistuksellisuutta, mihin sillä ei pyritä. Menettämisseuraamusta ei myöskään voi panna täytäntöön ennen kuin tuomio on lainvoimainen eli vasta hovioikeuden tuomion jälkeen. Vastaaja olisi joka tapauksessa saanut pitää eläimet itsellään siihen asti eli maaliskuuhun 2020, Suvantola sanoo.

Suvantolan mukaan eläinten menettämistä ei vaadittu, koska istunnon yhteydessä tehdyllä katselmuksella ilmeni, että eläinten hoidon tilanne oli asiallinen.

– Harkitsin niin, että omistajan oli kohtuullista voida itse myydä eläimet ja saada niistä korvaus, etenkin kun hänelle tuomittiin ankara rangaistus, hän sanoo.

Menettämisseuraamuksen vaatiminen kuuluu syyttäjälle, joten tuomioistuimelle ei jäänyt mahdollisuutta tuomita kyseistä seuraamusta. Näin ollen eläintenpitokiellon täytäntöönpano jäi vastaajalle itselleen. Syyttäjän harkinta johti lopulta tilanteeseen, jossa eläintenpito jatkui entiseen malliin ainakin kesälle 2020 saakka.

Suvantola toimii nykyisin toisissa tehtävissä, eikä halunnut kommentoida tarkemmin, miksi tähän ratkaisuun päädyttiin.

Syyttäjän toiminta vaikuttaa ristiriitaiselta rikoslain säännösten valossa: Rikoslain 17 luvun 23 a §:n mukaan eläintenpitokiellossa tarkoitetut eläimet, joita päätöstä annettaessa pitää tai jotka omistaa eläintenpitokieltoon määrättävä, on tuomittava valtiolle menetetyiksi. Saman pykälän mukaan menettämisseuraamus tuomitaan syyttäjän vaatimuksesta. Pykälästä selviää sekin, että eläimen tuomitsemista valtiolle menetetyksi koskeva tuomio voidaan panna täytäntöön muutoksenhausta huolimatta.

Menettämisseuraamusta koskevan asian osalta oikeusoppineillakin on erimielisyyksiä säännöksen tulkinnasta. Tästä johtuen SEY pyysi Valtakunnansyyttäjänvirastolta kannanottoa siihen, olisiko syyttäjän pitänyt vaatia eläintenpitokieltovaatimuksen kylkiäisenä myös eläimiä koskevaa menettämisseuraamusta.

Valtakunnansyyttäjän kanta on selkeä: syyttäjä ei ollut toiminut asianmukaisesti jättäessään pakollisen menettämisvaatimuksen esittämättä. Tästä johtuen valtakunnansyyttäjä avasi asian aloitteena uudelleenkäsiteltäväksi.

Samalla tilalla aiemmin käynyt kolmas Aluehallintoviraston läänineläinlääkäri* kertoo luottaneensa tilalla aiemmin siihen, että eläinten reipas vähentäminen auttaisi tuottajan resursseja riittämään paremmin eläinten hoitoon.

– Uusintatarkastuksilla onkin ollut ajoittaista asioiden korjaantumista eläinten hyvinvoinnissa. Olemme jossain määrin myös joutuneet odottamaan ja peilaamaan ratkaisujamme tuomioihin. Valitettavasti oikeuslaitos kertomansa mukaan pitää lieventävänä asiana sitä, että kysymys on tuottajan elinkeinosta. Oikeuslaitosta ei velvoiteta tarkastamaan sitä, onko toiminta tuottavaa vai tappiollista, hän sanoo.

Läänineläinlääkäri peräänkuuluttaa myös eläinvälittäjien etiikkaa.

– Ihmettelen, miten eläinvälittäjä on toimittanut tilalle lisää vasikoita, vaikka yhtiön tiedossa on täytynyt olla tilan eläinsuojelulliset ongelmat.

Myös hän painottaa, ettei kaakkoissuomalainen tila ei ole yksittäistapaus, mutta vastaavia, pitkittyneitä tapauksia osuu kohdalle melko harvoin.

– Näissä valitettavan pitkittyneissä tapauksissa voi olla kysymys siitä, että eläimen hoitaja ei näe eläimen kärsimystä eikä osaa arvioida oikeaa ravitsemustilaa. Joku saattaa sanoa, että eläimiä on heillä aina hoidettu ja ruokittu näin. He tavallaan tunnustavat aina hoitaneensa eläimiä huonosti eivätkä itse ymmärrä sitä. He saattavat vakaasti uskoa, että juuri sen kokoinen eläin on sopiva ja ammattitaitoisesti hoidettu. Tällaiset tuottajat ovat nykyaikana poikkeuksia valtavirrasta.

Poliisitaustainen, eläin- ja luonnonsuojelusektorilla konsulttina toimiva Toni Lahtinen vahvistaa saman: vastaavia eläinsuojelurikkomuksia tapahtuu säännöllisin väliajoin ja niiden käsittely pitkittyy, joskus vuosiksi.

– Jokaisella tapauksella on oma historiansa, mutta kyllähän näitä enemmän tai vähemmän pitkittyneitä eläinsuojelutapauksia näyttää olevan melko paljon. Valitettavaa on myös se, että vain pieni osa eläinlääkäreiden toteamista eläinsuojelutapauksista kirjataan poliisin kirjoihin rikosepäilyinä.

Lahtisen mukaan monilla alueilla näyttäisi olevan tapana se, että eläinlääkärit jättävät ESL 63 §:n mukaisia ilmoituksia tekemättä ja/tai poliisi jättää kirjaamatta niistä ilmoituksia poliisiasiaintietojärjestelmään.

– Toisinaan poliisi on ilmoittanut jo etukäteen, että heille kannattaa lähettää ilmoitukset vain vakavimmista tapauksista, tai jopa niin, että ilmoituksia ei kannata lähettää, koska ne päätyvät roskiin. Tällainen ”paikallinen sopiminen” on vastoin lakia.

Lahtisen mukaan maan tapa näyttäisi olevan se, että poliisi aktivoituu kirjaamaan asiasta rikosilmoituksen vasta silloin, kun eläinlääkäri laatii varsinaisen tutkintapyynnön, jossa pyytää poliisia tutkimaan.

– Tämäkään järjestely ei perustu lakiin, sillä asiaa koskeva esitutkintalain säännös ei edellytä nimenomaisen tutkintapyynnön tekemistä, pelkkä ilmoitus poliisille riittää. Poliisin tulisi reagoida asiaan siis jo silloin, kun se saa käsiinsä eläinlääkärin lähettämän tarkastuspöytäkirjan tai päätöksen, jolla eläinlääkäri saattaa epäilemänsä rikokset poliisin tietoon.

Tutkinta viivästyy usein myös siksi, ettei eläinsuojelurikoksissa ole asianomistajaa, joten kukaan ei ole esittämässä asiassa vaatimuksia. Eläinsuojelujutut tutkitaan useimmiten niin sanotuissa massarikosryhmissä, jotka painivat muutenkin resurssiongelmien kanssa.

– Eläinsuojelujutut priorisoidaan usein pinon alimmaiseksi. Nämä jutut edellyttävät tekijältään erityistä osaamista, jota tutkivalta poliisilta usein puuttuu, Toni Lahtinen sanoo.

Lahtinen kritisoi nykyisiä mahdollisuuksia määrätä eläintenpitokielto.

– Nykyisessä systeemissä eläintenpitokielto on mahdollista määrätä vain rikosprosessin myötä, jolloin sen saaminen kestää toisinaan useita vuosia. Tämä on täysin kohtuutonta niin eläinten kuin heidän hyvinvoinnistaan huolehtivien viranomaisten näkökulmasta katsottuna. Lainsäädäntöä pitäisi muuttaa niin, että esimerkiksi Aluehallintovirastolla olisi mahdollisuus määrätä henkilö väliaikaiseen eläintenpitokieltoon tiettyjen kriteereiden täyttyessä.

Tutkinnan hitaus ei saisi kuitenkaan estää eläinsuojeluilmoituksen tekemistä.

– Jos tiedossa on tapaus, jossa eläintä kohdellaan huonosti, siitä pitää tehdä alhaisella kynnyksellä ilmoitus valvontaeläinlääkärille tai poliisille. Itse tekisin ilmoituksen aina kirjallisesti, ellei kyse ole akuutista tilanteesta – tällöin soitetaan hätänumeroon.

Lahtinen muistuttaa, että kirjallisesti tehdyllä ilmoituksella on se etu, että se ei niin helposti häviä massaan ja toisaalta se, että viranomaisen on ehkä hiukan tarkemmin pohdittava tarvittavia toimenpiteitä virkavelvollisuusnäkökulmasta katsottuna.

– Näkemykseni mukaan ei-kiireellisissä tapauksissa ensisijainen yhteydenotto tulee tehdä valvontaeläinlääkärille, sillä heillä on paras osaaminen arvioida tapausta eläinten hyvinvointisäännösten valossa, Lahtinen painottaa.

*Aluehallintoviraston läänineläinlääkärit esiintyvät jutussa omasta pyynnöstään nimettöminä. Eläinten ystävä ei tavoittanut kaakkoissuomalaista nautakarjatilallista kommentoimaan tapausta.

Tekstiin on haastateltu myös Suomen Eläinoikeusjuristit ry:n edustajia.