Supikoirasta tehtiin syntipukki – metsästyslainsäädännön muutokset aiheuttavat vieraslajeille kärsimystä
Metsätien laidalta kuului kummallista huutoa. Eläinfilosofi Elisa Aaltola suunnisti huutoa kohti ja löysi pian pienen, nääntyneen ja hätäänsä huutavan supikoiran poikasen. Pian maastosta löytyi useampikin hätääntynyt, huonovointinen poikanen.
Aaltola lähti hakemaan puhelintaan kotoa. Pentu tarvitsisi apua – ja pian. Apu ehti kuitenkin paikalle liian myöhään. Kun Aaltola noin tunnin kuluttua saapui toistamiseen paikalle, pennut olivat ehtineet menehtyä. Poikasten vanhempia ei löytynyt maastosta pitkällistenkään etsintöjen jälkeen.
Aaltola löysi supikoiran pentujen jäljille, kun paikalliseen Facebook-ryhmään oli ilmestynyt viesti. Viestin kirjoittanut henkilö kertoi havainneensa hätääntyneitä supikoiranpentuja varsinaissuomalaisen metsätien laidalla.
– Supikoiran pennut eivät huuda itsekseen huvikseen, eivätkä varsinkaan liiku yksinään luonnossa. Huutavalla pennulla on jo todellinen hätä kyseessä. Lisähaasteita aiheutti se, että jouduin odottamaan vuorokauden verran tarkempia koordinaatteja siitä, missä poikaset tarkalleen ottaen sijaitsevat, Aaltola selventää.
Aaltola epäilee, että kyseisten pentujen emo oli loukutettu ja metsästetty, ja pennut olivat jääneet ilman ruokaa.
– Supikoiravanhemmat hoitavat poikasia yhdessä, joten olisi ollut aika erikoinen sattuma, että kummatkin olisivat esimerkiksi jääneet auton alle.
Kyseinen tapaus sattui kesällä 2020 supikoiran pesimäaikana. Lain mukaan eläimiä ei saa metsästää pesimäaikaan, vaan niille on annettava pesimärauha. Supikoira ja muut haitallisiksi luokitellut vieraslajit muodostavat kuitenkin poikkeuksen: Niitä saa metsästää vapaasti myös pesimäaikaan. Kesäkuusta 2019 alkaen niiden metsästämiseen ei ole myöskään tarvittu lupaa eikä esimerkiksi metsästyskorttia.
Tarkoitus pyhittää keinot
Aihe on monelta kannalta katsottuna kuuma peruna. EU:n asetus haitallisten vieraslajien tuonnin ja leviämisen ennalta ehkäisemisestä ja hallinnasta tuli voimaan vuoden 2015 alussa, ja vieraslajiluetteloa on täydennetty sittemmin useampaan kertaan. Käytännössä kyseinen EU-asetus vaatii, että haitallisten vieraslajien kantoja tulee pyrkiä hallitsemaan. Siksi Suomessakin muutettiin lainsäädäntöä vuonna 2019.
Suomessa haitallisiksi vieraslajeiksi on luokiteltu supikoiran lisäksi niin erilaisia kasveja kuin muun muassa piisami ja minkki. Kyse on alun perin ihmisen turkiseläimiksi tuomista lajeista, joiden kanta on sittemmin levinnyt hallitsemattomasti.
Kotoperäiselle luonnolle ja eläinlajeille haitallisten vieraslajien aiheuttamat vauriot voivat olla suuria. Esimerkiksi supikoira voi olla paikoin merkittävä uhka maassa pesiville linnuille kosteikko- ja maatalousympäristöissä. Toisaalta haittojen laajuudesta on myös eriäviä mielipiteitä.
Haitallisiin vieraslajeihin ja niiden hallintaan liittyy myös eettinen pulma: laki määrää hävittämään haitalliset vieraslajit luonnosta käytännössä lähes keinoja kaihtamatta. Samaan aikaan eläinsuojelulaissa todetaan, ettei eläimelle saa tuottaa tarpeetonta kärsimystä, ja myös EU-asetus neuvoo lopettamaan eläimet kivuttomasti. Jos eläimiä kuitenkin saa metsästää ja tappaa pesimäaikaan, tarpeetonta kärsimystä voi olla vaikea välttää.
– Kun poikasten kanssa kulkevan emon rauhoitus poistuu, johtaa se osassa tapauksista vääjäämättä poikasten jäämiseen orvoksi sekä sitä kautta pitkäkestoiseen kärsimykseen ja hitaaseen nääntymiskuolemaan. Siitä, että rauhoitusaikana tapetun emon poikaset pystyttäisiin paikantamaan ja lopettamaan viipymättä, on käytännössä vaikea varmistua, sanoo SEYn toiminnanjohtaja (vs.) Maria Lindqvist.
Lindqvist painottaa, että vuonna 2019 voimaan astunut lakiuudistus heijastaa haitallisiksi katsottuihin vieraslajeihin kohdistuvaa ylimitoitettua vihaa, jossa tarkoitus pyhittää keinot.
Sekä Lindqvist että SEYn hallituksen varapuheenjohtaja Suvi Ponnikas huomauttavat, että haitallisia vieraslajeja täytyy kyllä pystyä hallitsemaan. Käytännössä supikoira on kuitenkin levinnyt etenkin Manner-Suomessa niin laajalle alueelle, ettei sen hävittäminen kokonaan ole enää edes mahdollista.
– Pyynti on luultavasti silti hyödyksi linnustoltaan arvokkailla saaristoalueilla. Kannan hallinta pitäisi silti toteuttaa aina mahdollisimman vastuullisesti ja eettisesti, Ponnikas kertoo.
Metsästäjä tietää miten toimia – tietääkö maallikko?
Rauhoitusaikojen poistoa on perusteltu muun muassa sillä, että torjuttaviksi katsottujen lajien kannan turvaamista edes pesimäaikaan ei koeta tarpeelliseksi. Haitallisia vieraslajeja on luonnossamme jo yksinkertaisesti liikaa.
Myös Metsästäjäliitossa pelättiin aluksi, että lakimuutos ja pesimärauhan rikkomisen salliminen voisivat aiheuttaa pulmia. Muutaman vuoden takaisen lakimuutoksen vaikutukset eivät ole kuitenkaan juuri liiton suuntaan näkyneet kielteisellä tavalla.
– Olemme pyrkineet voimakkaasti tiedottamaan siitä, miten metsästäjien kannattaa kohdata haitalliset vieraslajit. Lakimuutoksen jälkeen meihin on oltu jonkin verran yhteydessä. Jos asiasta tietämätön henkilö on ollut meihin yhteydessä ja kysynyt, miten esimerkiksi omalta mökiltään saa supikoirat hävitettyä, olemme ohjanneet heidät aina paikallisen metsästysseuran puoleen, sanoo Metsästäjäliiton luonnon- ja riistanhoitopäällikkö Ere Grenfors.
Myös Grenfors painottaa metsästäjän eettistä vastuuta: käytännössä supikoiran ainoa sallittu lopetuskeino on ampuminen, sillä metsästäjillä on siihen tarvittava välineistö ja osaaminen.
– Jos näitä eläimiä pyydetään elävänä pyytävällä loukulla, täytyy se käydä tarkistamassa vähintään kerran vuorokaudessa. Vaikka tällaisen eläimen saisi lain mukaan periaatteessa lopettaa kuka tahansa, on eläimen lopetus hyvä antaa metsästäjän tehtäväksi. Jos esimerkiksi omalla mökillään törmää supikoiraan, kannattaa olla heti yhteydessä paikalliseen metsästysseuraan.
Grenforsin mukaan metsästäjät osaavat pääsääntöisesti kunnioittaa hyvin myös pesimärauhaa.
– Vaikka pesimärauhaa ei tarvitsisi lain mukaan taata, meille se ei ole osoittautunut ongelmaksi. Selvästi metsästäjät pystyvät toimimaan eettisesti. Uskon, että järjestelmällinen koulutus on ollut tässä avainasemassa. Metsästäjäliittona me edustamme järjestäytynyttä metsästystä ja pyrimme omassa toiminnassamme eettisyyteen ja noudattamaan hyviä metsästystapoja, Grenfors sanoo.
Vastuu on ihmisellä
Koska supikoiran pyytäminen ei ole enää teknisesti metsästämistä, haitallisen vieraslajin tappamisesta ei esimerkiksi tarvitse ilmoittaa mihinkään. Siksi kukaan ei voi tietää varmasti, kuinka paljon esimerkiksi supikoiria käytännössä tapetaan ja miten tavallista niiden pesimärauhan häiritseminen on. Jatkossa jonkinlaisia lukumääriä saattaa olla tarjolla. Metsästäjäliitolla on käynnissä hanke, jossa ainakin muutamien vieraslajien osalta kehitetään saalistilastointia.
Suvi Ponnikas uskoo, että suurimmat ongelmat liittyvät tilanteisiin, joissa haitalliseen vieraslajiin törmäävä henkilö ei tunne hyviä metsästystapoja.
– Vastuu on meillä ihmisillä, mutta käytännössä eläinyksilö maksaa hinnan. Sivistysvaltiossa käytettävien keinojen pitäisi lähteä eläimen kyvyistä kokea kärsimystä. Meidän tulisi pyrkiä varmistamaan, että pyynti tehdään aidosti eettisellä tavalla, turhaa eläinvihaa ruokkimatta, Ponnikas sanoo.
Myös eläinfilosofi Elisa Aaltola painottaa ihmisen vastuuta ja toivoo, ettei supikoiria ja muita haitallisia vieraslajeja metsästetä lainkaan pesimäaikana.
– Eläimiä tulisi kohdella hyvin riippumatta siitä, mihin kategoriaan me ihmiset haluamme ne lokeroida. Pesimäaikainen metsästys aiheuttaa äärimmäistä kärsimystä, sillä pahimmillaan poikaset nääntyvät, ja nääntymiskuolema voi kestää vuorokausia. Koen itse, että lainsäätäjä ei ole tässä tapauksessa miettinyt eläinten näkökulmaa ja niiden hyvinvointia kylliksi.
Aaltola huomauttaa, että supikoira on koiraeläin, eikä kyse ole aina hyvin pienikokoisista yksilöistä.
– On huolestuttavaa, ettei tappamiseen tarvita minkäänlaista asiantuntijuutta. Tällaisen eläimen tappaminen nopeasti ja kivuttomasti ei onnistu ilman asiaan perehtymistä. On myös hyvä tiedostaa, että supikoira elää pääasiassa kasvikunnan tuotteilla, etanoilla ja myyrillä. Niiden haitallisuudesta onkin hyvin eriäviä näkemyksiä – erityisesti sisämaassa, hän sanoo.
Lisäksi Aaltola muistuttaa, että supikoirayksilö – tai mikään muukaan haitallinen vieraslaji – ei ole itse valinnut asemaansa. Kyse on ihmisen itse kuljettamista lajeista, jotka ovat ihmisen toimien seurauksena päätyneet luontoon.
– Nämä ovat luonnoneläimiä, jotka yrittävät lähinnä säilyä hengissä. Eivät ne tiedä ihmismoraalista saati siitä, että ihminen on alkujaan ne tänne tuonut. Näiden lajien aktiivisen vihaamisen sijaan meidän ihmisten olisi hyvä katsoa peiliin ja pyrkiä keksimään rakentavia tapoja korjata ongelma, hän kiteyttää.