
Oikeuden jäljillä: SEYn ja Toni Lahtisen yhteisprojekti selvittää eläinsuojelutapauksia
Nautatila, jonka omistaja hautasi kymmeniä nautoja metsään, eivätkä viranomaiset tutkineet asiaa. Opaskoirakoulun kouluttaja, jonka epäiltiin pahoinpidelleen koiraa – eikä poliisi selvittänyt tapahtunutta. Koe-eläiminä toimineita hiiriä, joilta irtoilivat raajat – eikä poliisi tutkinut tapausta kunnolla.
Siinä jäävuoren huippu eläinsuojelutapauksista, joita Suomessa on tapahtunut viime vuosina. Yhteistä näille tapauksille on se, ettei niissä ole selvitetty kunnolla epäiltyä tekoa ja siihen liittyviä olosuhteita.
Vastaavia uutisia pulpahtaa silloin tällöin esiin mediassa. Esimerkiksi Seura kirjoitti pienten koe-eläinten kohtelusta nousseesta riidasta viime keväänä, kun SEY oli nostanut aiheen esiin. Nyt SEYn tavoitteena on selvittää lisää vastaavia, hämärään jääneitä tapauksia.
Kyse on SEYn ja Toni Lahtisen yhteisprojektista, joka selvittää poliisiasiantietojärjestelmään vuosina 2018–2019 kirjattujen eläinsuojelurikosten tutkinnan laatua ja lainmukaisuutta. Projektin keskeisenä tavoitteena on eläinsuojeluviranomaisten toiminnan puutteiden ja muutostarpeiden selvittäminen.
Lahtinen on koonnut raporteiksi lukuisia tapauksia, joissa viranomaisten ovat saattaneet toimia virheellisesti: on syytä epäillä, että poliisin toimittama esitutkinta on pitkittynyt aiheettomasti, syyttäjän epäillään jättäneen rikos syyttämättä ilman asianmukaisia perusteita tai viranomaisten epäillään jättäneen noudattamatta laissa niille säädettyjä ilmoitus-, kirjaus- ja tutkintavelvoitteitaan.
Pahimmillaan eläinten huono kohtelu on jatkunut vuosikymmeniä ja jatkuu yhä.
– Projektin tavoitteena on paitsi tutkia viranomaisten toimintaa, myös nostaa esiin näitä tapauksia. Tällaisista tapauksista puhutaan mediassa usein kauhistellen. Yleensä kerrotaan, mitä kamalaa on tapahtunut ja mitä tuomioita niistä on annettu. Viranomaisten toimintaa ei kuitenkaan usein avata, Lahtinen kertoo.

Projektin tavoitteena on selvittää, miksi osa eläinsuojelutapauksista jää selvittämättä. Eräässä tapauksessa maatilan omistaja oli haudannut kymmeniä nautoja metsään yhden talven aikana, mutta viranomaiset eivät tutkineet asiaa kunnolla. Kuvituskuva.
Isoja tekoja, pieniä rangaistuksia
Vastaavaa ei pitäisi tapahtua, sillä laki on yksiselitteinen: jos eläinlääkäri toteaa tapauksen säännösten vastaiseksi, eläinlääkäriin ja poliisin väliseen ilmoitus- ja kirjausmenettelyyn liittyvät säännökset ovat hyvin selkeät. Lain mukaan eläinsuojelurikos edellyttää aktiivista tekemistä, tahallista laiminlyöntiä tai törkeää huolimattomuutta sekä julmuutta. Lisäksi rikoslaista löytyvät myös törkeä ja lievä eläinsuojelurikos sekä eläintenpitokielto.
Rangaistuksenkin pitäisi olla selvä: jos rikos on tehty erityisen raa’alla tai julmalla tavalla, rikoksen kohteena on huomattavan suuri määrä eläimiä tai rikoksella tavoitellaan huomattavaa taloudellista hyötyä ja rikos on kokonaisuutena arvostellen törkeä, tekijä tuomitaan törkeästä eläinsuojelurikoksesta vankeuteen.
Jos sen sijaan teko on kokonaisuutena arvostellen vähäinen, kyseessä on lievä eläinsuojelurikos ja seurauksena on vain sakkorangaistus. Lahtisen selvittämissä tapauksissa vaikuttaisi siltä, että melko usein perusmuotoisen eläinsuojelurikoksen tunnusmerkit täyttävä teko kirjataan lievänä eläinsuojelurikoksena tai eläinsuojelurikkomuksena. Tekijä saa sakot, jos sitäkään.
Eläintenpitokielto voidaan määrätä minkä tahansa eläinsuojelusäännösten vastaisen teon johdosta, mutta se ei edellytä henkilön tuomitsemista rangaistukseen: seuraamuksena voi toisin sanoen olla pelkästään eläintenpitokielto. Eläintenpitokiellon saanut henkilö ei saa omistaa, pitää eikä hoitaa eläimiä eikä vastata eläinten hyvinvoinnista.

Lahtisen keräämät raportit osoittavat, että eläintenpitokieltoja määrätään, mutta niiden toteutuminen jää usein valvomatta.
Lahtisen kokoamien raporttien perusteella on tyypillistä, että eläintenpitokielto voidaan määrätä, mutta sen toteutumista ei valvo kukaan. Pahimmillaan asiassa ei ole edes vaadittu eläintenpitokieltoon liittyvää menettämisseuraamusta, jolloin eläimet ovat jääneet kiellon saaneen henkilön haltuun vielä tuomionkin jälkeen.
Lahtisen kokoamien raporttien perusteella lainsäädäntöä ei aina sovelleta lainsäätäjän tahdon mukaisesti. Samaa sanovat myös aiheesta tehdyt tutkimukset: tutkimusten mukaan eläinsuojelurikoksen tekijä pääsee usein varsin vähäisellä rangaistuksella – etenkin, jos poliisi, syyttäjä ja tuomari ovat kokemattomia eläinsuojeluasioissa. Aihetta on tutkinut muun muassa oikeustieteen tohtori, rikos- ja prosessioikeuden yliopistonlehtori Tarja Koskela, jonka pari vuotta sitten julkaistun tutkimusten mukaan tuomioissa on myös paljon alueellista ja tekomuotoihin liittyvää vaihtelua.
Oikeudenmukaisuutta ja objektiivisuutta
Toni Lahtinen päätyi selvittämään vuosina 2018–2019 kirjattuja tapauksia, sillä poliisin työn haasteet olivat hänelle jo entuudestaan tuttuja. Lahtinen erikoistui eläinsuojeluasioihin jo poliisina toimiessaan. Hankalia aiheita hän ei ole vältellyt ennenkään: moni tuntee Lahtisen norsunluun salakuljetuksen estämiseen pyrkineen Team Rokan perustajana.
– Pyrin työssäni ennen kaikkea oikeudenmukaisuuteen, yhteiseen hyvään ja objektiivisuuteen. On todella tärkeää, että poliisin ja syyttäjän toimintaa tarkastellaan näissä asioissa kriittisesti ja objektiivisesti, Lahtinen kertoo.
Projekti kantaa hedelmää myös koko suomalaiselle eläinsuojelukentälle.
– Viranomaisten toiminnan tukeminen ja kehittäminen aiempaa paremmaksi on SEYlle tärkeää. Eläinsuojeluvalvonta on meidän ominta aluettamme, ja olemme tehneet paljon sen eteen kautta vuosien, huomauttaa SEYn toiminnanjohtaja (vs.) Maria Lindqvist.
– Lakien toimeenpanoa on tärkeää tutkia. Jos toimeenpanossa on heikkouksia, ei auta, vaikka meillä olisi kuinka hyvä eläinsuojelulaki.
Projektin tavoitteena on tunnistaa etenkin se, käytetäänkö lakia oikein.
– Meidän pitää tunnistaa lainsäädännön soveltamiseen liittyvät haasteet. Jos lakia ei osata soveltaa, niin mielestäni keskusviranomaisen tehtävänä olisi puuttua asiaan. Minulle on selvinnyt, että esimerkiksi moni eläinlääkäri kaipaa keskusviranomaiseltaan nykyistä selkeämpiä linjauksia eläinsuojelusäännösten soveltamiseen, Toni Lahtinen lisää.

Kun eläinsuojelutapaus päätyy viranomaisten käsiin, viranomaiset ovat usein ihmisten, eivät eläinten, puolella.
Paikallista sopimista ja muita laittomia järjestelyjä
Selvitystyötä tosiaan riittää. Lahtisen mukaan monilla alueilla näyttää olevan tapana myös se, että eläinlääkärit jättävät esimerkiksi eläinsuojelulain 63§:n mukaisia ilmoituksia tekemättä, tai poliisi jättää ilmoitukset kirjaamatta poliisiasiaintietojärjestelmään. Lain mukaan silloin, kun on syytä epäillä, että eläinsuojelulakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä on rikottu, on laissa tarkoitetun valvontaviranomaisen tehtävä tehdä viipymättä asiasta ilmoitus poliisille.
– Toisinaan poliisi on ilmoittanut jo etukäteen, että heille kannattaa lähettää ilmoitukset vain vakavimmista tapauksista, tai jopa niin, että ilmoituksia ei kannata lähettää, koska päätyvät roskiin. Tällainen ”paikallinen sopiminen” on laiton järjestely. Maan tapa näyttäisi olevan se, että poliisi aktivoituu kirjaamaan asiasta rikosilmoituksen pääsääntöisesti vain silloin, kun eläinlääkäri laatii varsinaisen tutkintapyynnön, jossa pyytää poliisia tutkimaan. Poliisin tulisi reagoida asiaan jo silloin, kun hän saa käsiinsä ilmoituksen säännöstenvastaisuuksista vaikkapa eläinlääkärin lähettämän tarkastuspöytäkirjan muodossa, Lahtinen huomauttaa.
Lahtisen mukaan haasteita on myös eläinsuojelulain mukaisissa hallintomenettelyissä.
– Vaikuttaisi siltä, että esimerkiksi uhkasakkomenettelyä ei käytetä kovinkaan usein. Tämä voi johtua siitä, että uhkasakkoa ei koeta tehokkaaksi keinoksi sen hitauden takia. Toki asiaan voi liittyä myös halu välttää mahdollinen oikeusprosessi uhkasakkoasiaan liittyen. Näyttäisi myös siltä, että toisinaan eläinlääkärit arastelevat käyttää eläinsuojelulain 44§:n mukaisia kiiretoimenpiteitä, koska eivät ole oikein varmoja, onko se oikeutettua, Lahtinen kertoo.
Lain mukaan silloin, kun eläinsuojelulliset syyt vaativat, viranomainen voi ryhtyä välittömiin toimenpiteisiin eläimen hyvinvoinnin turvaamiseksi. Lahtisen mukaan keskusviranomaisen tulisi kuitenkin linjata nykyistä selkeämmin säännöksessä mainittua termiä ”eläinsuojelulliset syyt”.
Eläinten ystävä tekee juttusarjaa, jossa tutkitaan tarkemmin projektissa esiin nousseita tapauksia. Juttusarjaan haastatellut eläinlääkärit vahvistavat Lahtisen väitteet, sillä moni eläinlääkäri kertoo toivoneensa, että eläimiä kaltoinkohdellut henkilö parantaisi tapansa ja ottaisi viranomaisten neuvoista vaarin. Toiveet ovat kuitenkin jääneet toiveiksi. Siksi Lahtinen toivoo myös lainsäädäntöön muutoksia.
– Nykyisessä systeemissä eläintenpitokielto on mahdollista määrätä vain rikosprosessin myötä, jolloin sen saaminen kestää toisinaan useita vuosia. Tämä on täysin kohtuutonta niin eläinten kuin heidän hyvinvoinnistaan huolehtivien viranomaisten näkökulmasta katsottuna. Lainsäädäntöä pitäisi muuttaa niin, että esimerkiksi Aluehallintovirastolla olisi mahdollisuus määrätä henkilö väliaikaiseen eläintenpitokieltoon tiettyjen kriteereiden täyttyessä.

Lahtisen kokoamien raporttien perusteella vaikuttaa siltä, että eläinsuojelutapauksissa poliisi ei kiirehdi esitutkinnan aloittamista. Pahimmillaan oikeusprosessi voi viedä vuosia.
Harva on eläimen puolella
Lahtisen mukaan viranomaistyötä hankaloittaa se, ettei eläinsuojelurikoksissa ei ole asianomistajaa. Toisin sanoen: kukaan ei ole esittämässä asiassa vaatimuksia.
– Eläinsuojelujutut tutkitaan useimmiten niin sanotuissa massarikosryhmissä, jotka painivat resurssiongelmien kanssa. Tällöin yksittäiseen juttuun ei ole mahdollista panostaa. Samasta syystä eläinsuojelujutut priorisoidaan usein pinon alimmaiseksi, mikä saattaa johtua esimerkiksi poliisin henkilökohtaisen kiinnostuksen puutteesta. Eläinsuojeluasiat edellyttävät kuitenkin tekijältään erityistä osaamista, jota tutkivalta poliisilta usein puuttuu.
Lahtisen työ on vasta alussa, sillä tapausten selvittäminen vie aikansa. Viranomaisilta tietojen saaminen on hidasta, ja yksittäisen tiedon saaminen voi kestää jopa kuukausia. Tapausten selvittämisessä on muitakin haasteita.
– Moni asianosainen on närkästynyt siitä, että pengon tapauksia. Kyse on kuitenkin julkisista asiakirjoista, joten tapausten selvittäminen kunnolla on loppupeleissä kaikkien etu.



