Lehmät laiduntavat – ja linnut lentävät
Laiduntavat lehmät alkavat olla Suomessa harvinainen näky, eikä ainoastaan siksi, että lehmien määrä on vähentynyt.
Lehmien ulkoilu käsitetään usein laitumelle pääsyksi, mutta näin ei suinkaan aina ole. Laiduntaminen kuuluu vain luomutuotannon ehtoihin. Sen sijaan tavanomaisella lypsytilalla riittää aitauksessa ulkoilu, eikä pihattonavetassa sekään ole pakollista.
Lehmän kannalta tuskin on yhdentekevää, pääseekö se koskaan ulkoilemaan vai ei. Ja tuskinpa lehmät myöskään jäävät kylki kyljessä seisoksimaan johonkin mahdollisesti mutavelliseksi poljettuun aitaukseen, jos niillä vain on mahdollisuus painella kunnon laitumelle!
Laitumella lehmällä on tilaa kuljeskella ja vaikka juosta ja hyppiä, jos siltä tuntuu. Laitumella lehmä pääsee myös vapaasti seurustelemaan kavereidensa kanssa, ja halutessaan se voi vetäytyä omaan rauhaan lepäämään ja märehtimään. Syöminenkin on erilaista, kun ruokaa haeskellaan ja nyhdetään itse.
Laiduntamisen hyvät vaikutukset lehmien terveyteen ovat kiistattomia. Toki tilanpitäjän on huolehdittava tarpeellisesta sääsuojasta, riittävästä lois- ja hyönteistorjunnasta ja seurattava muutenkin eläinten vointia.
Samalla kun laiduntamisella edistetään lehmien hyvinvointia, sillä ylläpidetään luonnon monimuotoisuutta. Karjan laiduntaminen onkin erityisen hieno esimerkki siitä, kuinka eläin- ja luonnonsuojelu yhdistyvät. Kun lehmät – ja toki myös sonnit, hiehot, vasikat sekä hevoset ja lampaat – pääsevät ulkoilemaan, lyödään niin sanotusti kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
Kysymys on jopa kirjaimellisesti kärpäsistä, mutta myös lantakuoriaisista, lieroista ja muista selkärangattomista, jotka puolestaan ovat lintujen ruokaa. Kun hiljan Suomessa tehdyssä tutkimuksessa arvioitiin ympäristötukien hyötyjä linnuille, panostuksen todettiin kannattavan kaikkein parhaiten luomueläintiloilla. Muilla tiloilla ympäristötukien vaikutus lintujen määriin jäi useimmiten vähäiseksi. Tämä johtuu juuri siitä, että luomueläintilat ovat valtaosin karjatiloja, joissa lehmät pääsevät laiduntamaan.
Yksi parhaita ilmentäjiä karjan merkityksestä luonnon monimuotoisuuteen ovat pääskyt. Vielä muutama vuosikymmen sitten kesäisten lehmälaitumien Suomessa pääskyjen suihketta riitti – nyky-Suomessa pääskyt ovat niin vähissä, että ne on luokiteltu uhanalaisiksi.
Perinneympäristöt ovat vielä oma lukunsa; silloin laiduntamisen avulla hoidetaan myös uhanalaista kasvilajistoa. Tällaisia kohteita meillä on enää hyvin vähän. Kedot, hakamaat ja muut perinneympäristöt ovat usein sen verran niukkoja laitumia, että runsastuottoisten lypsylehmien sijasta ne soveltuvat ehkä paremmin suomenkarjalle, lihakarjalle tai hevosille ja lampaille.
Ilmastonmuutos on aikamme suuri uhka, ja lihansyöntiä ja maitotuotteiden käyttöä tulisikin sen vuoksi vähentää. Myös lehmä on todettu yllättävän suureksi päästöjen lähteeksi, sillä märehtiessä syntyvä metaani on voimakas kasvihuonekaasu. Tämän vuoksi naudanlihan sijaan suositellaan käyttämään sian- tai broilerinlihaa.
Pakko sanoa, etten itse näe teollisessa sian- ja broilerinkasvatuksessa mitään hyvää. Proteiinia toki saadaan, mutta ahtaisiin sisätiloihin tuomitut eläimet maksavat siitä kovan hinnan. Kaiken lisäksi Suomessakin sikojen ja broilerien kasvatuksessa käytetään Etelä-Amerikasta tuotua soijaa.
Lehmä sentään kompensoi haittoja helpottamalla lintujen ja muiden maaseudun eliöiden ahdinkoa. Onhan myös lajikato aikamme suuri uhka. Ja koska kompensaatio liittyy nimenomaan laiduntamiseen, liha- tai maitotuotteiden ostaja tekee oikein valitessaan luomutuotteen. Vaikka monilla tavallisillakin tiloilla karja saa laiduntaa, vain luomutuotteiden ostaja voi olla siitä varma.
Aura Koivisto on kirjailija, joka kirjoituksissaan pohtii muiden lajien elämää ja toivoo, että maailmaa parannettaessa otettaisiin huomioon muutkin eläimet kuin me ihmiset.
