Vallankumouksellisia sanoja: Marianna Koljonen tietää, että tarinalla on paljon vaikutusvaltaa
Väitöskirjatutkija Marianna Koljonen kasvoi maaseudulla Satakunnassa. Hänen lapsuudenkodissaan oli koira ja kissa, naapurissa pieni maitotila ja kanoja. Koljosen sedällä oli ratsastuskoulu samassa kylässä.
– Eläimet olivat minulle jo pienenä niin tärkeitä, etten voinut ymmärtää, miksi elämiä kohdellaan niin eri tavalla kuin meitä ihmisiä. Minusta se oli väärin. Halusin olla ystävä eläimille, Koljonen muistelee.
Aikuisena Koljonen adoptoi Romaniasta Onni-koiran ja matkusti Romaniaan tutustumaan paikalliseen eläinsuojelutyöhön.
– Ymmärsin, kuinka mielivaltaisesti me ihmiset päätämme muiden eläinten elämästä, kärsimyksestä ja kuolemasta. Kulkukoira voi paleltua pakkaseen tai saada sohvan parhaan paikan uudessa kodissaan vain, koska ihminen antaa sen tapahtua, Koljonen sanoo.
Hän tajusi, että sama ilmiö koskee kaikkia maailman eläimiä ja ihmisiä.
– Jos eläimillä ei ole oikeuksia, he ovat aina ihmisen mielivallan armoilla.
Pian Romanian-matkansa jälkeen Koljonen muisteli lapsuutensa päiviä navetan vasikkakarsinassa ja ymmärsi ensimmäistä kertaa, että vasikoiden kiinnostus häntä kohtaan, hänen palmikkonsa ja rukkastensa imeminen, oli lasten kaipuuta äitinsä luokse.
– Minä, pikkutyttö, olin heille emonkorvike. Olin ollut ylpeä laktovegetaristi, mutta tämän tajutessani minusta tuli vegaani.
Eläinten oikeudet lastenkirjoissa
Koljonen oli äitiyslomalla, kun Elina Lappalaisen ja Christel Rönnsin Nakki lautasella – mistä ruoka tulee? -kirja julkaistiin.
– Graduni oli tuolloin kroonisesti keskeneräinen ja aloin pohtia, kirjoitetaanko lapsille eläinten oikeuksista lastenkirjallisuudessa. Olin opiskellut paljon lastenkirjallisuutta, mutta en tiennyt vastausta. Vähän myöhemmin vaihdoin graduaiheeni juuri tähän kysymykseen, Koljonen kertoo.
Aineiston kokoamisen yhteydessä paljastui, että eläinten oikeuksia käsitellään yllättävän isossa joukossa kirjoja.
1700- ja 1800-luvun lastenkirja kuvasi eläimet tunteellisina olentoina, joilla on käytännön järkeä ja joita kuuluu suojella. Lasten kasvatuksen nimissä eläintä saatettiin kirjassa kohdella hyvinkin väkivaltaisesti. Maailmansotien seurauksena tapahtui notkahdus, jossa eläinsuhde romantisoitiin.
– En tiennyt, että lastenkirjallisuus oli alkujaan niin voimakkaan eläineettistä. On mahdotonta ajatella, etteikö 1700-luvulla lastenkirjallisuuden myötä alkanut eläinsuojelukasvatus olisi osaltaan johtanut 1800-luvulla säädettyihin eläinsuojelulakeihin ja ensimmäisten eläinsuojelujärjestöjen perustamiseen, Koljonen sanoo.
Vasikkakarsinan lattialla istuneena hänellä itsellään ei ole koskaan ollut epäilystäkään, etteivätkö lehmät osaisi leikkiä ja pitää hauskaa. Koljonen on tuntenut kanoja ja kukkoja, joista jokainen on ollut omanlaisensa suuri persoona.
– Jos saa lapsena viettää paljon aikaa vapaasti muiden eläinten kanssa, ei ole niin väliä, vaikka lehmät ja kanat kuvattaisiin kirjoissa yksiulotteisina ahmatteina ja parantumattomina typeryksinä. Tätä nykyä tällaisen lapsuuden viettää kuitenkin yhä harvempi, Koljonen sanoo.
Muutos alkaa lapsista
1970-luvulla syntyi länsimainen moderni eläinoikeusliike. Vasta tuolloin alettiin murtaa siihen saakka lastenkirjallisuudessakin vallinnutta jyrkkää hierarkiaa, jossa ihminen on aina eläimen yläpuolella.
– Tuotantoeläinten kohdalla on aidosti yllättänyt se, kuinka heidät kuvataan aina sen käyttötarkoituksen läpi, johon heidät kasvatetaan, Koljonen sanoo.
Tuotantoeläin joko elää onnellista elämää ikuisessa suvessa tai on niin tyhmä, ahne ja haiseva, että häntä kohtaan on vaikea tuntea empatiaa. Molemmat esitystavat helpottavat todellisten eläinten syömistä. Lisäksi lihan syöminen on lastenkirjallisuudessa niin normalisoitua, että possu voi helposti paistaa toista possua grillissä.
Lasten lukutaito-oikeuksien julistuksessa sanotaan, että kirjallisuuden tulee avata ovia ja ikkunoita ja asettaa peilejä lukijalleen.
– Lastenkirjallisuuden tulisi opettaa lapsille muiden elämästä ja maailman moninaisuudesta, ehdottomasti myös muunlajisista eläimistä, Koljonen sanoo.
Hän toivoo, että eläimiä alettaisiin kuvata yhä useammin omista lähtökohdistaan käsin, kukin omassa ympäristössään aktiivisena ja kyvykkäänä toimijana, joka voi vaikuttaa oman elämänsä laatuun.
Puhetta eläinten oikeuksista tarvitaan Koljosen mielestä eniten juuri lasten keskuudessa, sillä lapsilla on evolutiivinen herkkyys muita eläimiä kohtaan. Lisäksi jo ilmastokriisi edellyttää, että suhteemme eläimiin ja luontoon muuttuu radikaalisti.
– Muutos on helpoin aloittaa lapsista. Tämä on nähdäkseni myös lastenoikeuskysymys. Lapsilla on oikeus ikä- ja herkkyystasoiseen tietoon ja vaikuttamiseen myös suhteessa muihin eläimiin, ruokaan, jota syömme ja saasteisiin, joita tuotamme, Koljonen sanoo.
Ihmisen on muutettava näkökulmaansa
Koljonen on itse käynyt lukemassa lapsille tarinoita muista eläimistä aineistostaan poimimiensa teosten avulla. Syksyllä IBBY Finland-yhdistys, jonka toiminnassa Koljonen on mukana, järjestää tällä teemalla myös työpajoja. IBBY Finland toimii Suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden aseman eteen.
– Haluan kertoa lapsille muista eläimistä ihastellen ja ihmetellen, kunnioituksella. Toivoisin, että tutkimustietoa popularisoitaisiin lasten ja aikuisten saataville. Minulla on itsellänikin nyt kirja aiheesta työn alla.
– Eläinten oikeudet pitäisi saada myös osaksi politiikkaa vakavasti otettavana kysymyksenä. Se helpottaisi siirtymistä kohti vastuullisempaa ja eläineettistä elämäntapaa.
Koljonen ajattelee, että ihmisten tulisi pystyä luopumaan oman ylivertaisuutensa pakkomielteestä ja hyväksyä, että olemme yksi ainutlaatuinen eläinlaji muiden joukossa. On älykkyyttä, joka ei vastaa omaamme, kieltä, jota emme ymmärrä emmekä aina edes havaitse ja taitoja, joita emme saa, vaikka haluaisimme. Silti ne ovat olemassa.
– Eläinten oikeudet ja moraalinen arvo on todistettu loogisesti paikkansapitäviksi ja moni tuntee ne sydämessään, mutta tavat ja tottumukset estävät meitä tunnistamasta niitä. Jos lakkaisimme kertomasta itsestämme tarinaa poikkeuksellisina olentoina, näkisimme muut eläimet kirkkaammin, Koljonen sanoo.
Asuinpaikka: Helsinki
Ammatti: Työskennellyt opettajana ja Animalian kampanjavastaavana ja on nyt väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa. Tutkimuksen aihe on syötäväksi kasvatettavien eläinten eläimyyden kuvaus lastenkirjallisuudessa.
Muuta: Toimii IBBY Finlandin hallituksessa ja kriittisen eläintutkimuksen verkostossa. Aiemmin teki kulkukoiratyötä Kodittomien koirien ystävissä. Työn alla tietokirja lapsille lähiympäristön eläimistä.
