Kuolain kuuluu hevosen suuhun – vai kuuluuko?

Vaikka kuolaimia on käytetty vuosituhansia, niiden vaikutusta hevosen hyvinvointiin on tutkittu toistaiseksi melko vähän. Maailmalla ehkä tunnetuin kuolainten käyttöön ja kuolaimettomiin suitsiin perehtynyt asiantuntija lienee kalifornialainen Robert W. Cook, joka kehitti kuolaimettomia suitsia jo 1990-luvulla.

Viimeisimpänä uusiseelantilaistutkijat ovat tutkineet kuolainten vaikutusta hevosen pään ja kaulan asentoon ja siihen, miten ne vaikuttavat hevosen hengittämiseen.

Masseyn yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan epäsopivat tai virheellisesti käytetyt kuolaimet ja liian kireän turpahihnan käyttö aiheuttavat hevosille mittavia hyvinvointiongelmia. Kuolainten hevosen kieleen kohdistuva paine ja hevosen kaulan vääntyminen luonnottoman taakse voi estää ilmaa kulkemassa henkitorvessa oikein: hevonen, joka aukoo suutaan ratsastettaessa tai ajettaessa saattaa siis pahimmillaan haukkoa henkeään.

Hevosalalla uskotaan kuitenkin yleisesti paitsi kuolaimen kaikkivoipaisuuteen myös siihen, että paksu nivelkuolain eli kahdesta metallipalasta koostettu kuolain on hevoselle pehmein ja lempein vaihtoehto.

– Paksujen kuolainten suurin ongelma on se, että ne mahtuvat harvoin hevosen suuhun. Hevosen ylä-ja alaleuan välinen etäisyys määrittää, miten paksu kuolain suuhun mahtuu. Kielelle tulee jäädä riittävästi tilaa, jotta kielen verenkierto toimii normaalisti. Lisäksi tietyt kuolainmallit ja liian paksu kuolain voivat aiheuttaa sen, että paine kohdistuu suussa alaleukaluiden luisen harjanteen kohdalle, jota suojaa vain ohut limakalvo, Mirjami Miettinen kertoo.

Kuolainten sovituksen lisäksi on tärkeää tarkastaa hevosen suitsien sopivuus.

– Kireä turpahihna estää kielen ja leuan liikkeitä ja painaa suun limakalvoja poskihampaita vasten, mikä voi aiheuttaa haavaumia. Lisäksi hevosen suu turtuu. Kireä turpahihna heikentää myös pään alueen verenkiertoa ja painaa verisuonia.

Miettinen kehottaa tarkkailemaan hevosen käytöstä siitä lähtien, onko hevonen halukas ottamaan kuolaimia suuhun.

– Hevosten suun mittasuhteet vaihtelevat. Joillakin hevosilla ylä- ja alaleuan välinen etäisyys on niin pieni, että tilaa on vain hyvin ohuelle kuolaimelle ja sopivien kuolainmallien löytäminen on haastavaa.

Päätään heiluttelevan tai kuolaimelle painavan, suustaan turran hevosen kontrolloimiseen on kehitetty mitä erilaisempia apuvälineitä. Moni on tottunut hakemaan apua ongelmatilanteeseen entistä järeämmistä kuolaimista ja apuohjista. Tutkimusten mukaan ongelmat saattaisivat kuitenkin ratketa poistamalla kuolain käytöstä hetkeksi.

– Tällöin suu ehtii parantua kunnolla. Hevosen hyvinvoinnin kannalta olisi parasta, jos sillä olisi välillä kuolaimettomia päiviä, ja että erilaisia kuolaimia vaihdeltaisiin.

Kuolainten ja liian kireän varustuksen aiheuttamat ongelmat nousivat valtamediankin uutisotsikoihin muutama vuosi sitten, kun yksi Saksan kuuluisimmista kouluratsastajista, maailmancupin finaaliin asti yltänyt Christine Wels tuomittiin jyrkästi hevospiireissä väkivaltaisista koulutusmetodeistaan.

Wels käytti ratsastaessaan myös rollkuriksi kutsuttua tyyliä, jossa hevosen pää vedetään epäluonnollisen taakse voimakkaiden kuolainten ja apuohjien avulla. Suomen Ratsastajainliitto on tuominnut rollkuriksi kutsutun menetelmän käytön, mutta esimerkiksi Keski-Euroopassa menetelmän käyttö on yhä yleistä.

Wels sai lopulta tuomion eläinrääkkäykseksi tutkitusta valmennusmenetelmästään. Kohun jälkeen aihe on saanut laajempaa näkyvyyttä: kuolainten ja hevosten suun terveyteen liittyen tehdään tutkimusta useissa maissa, ja tutkimustulosten perusteella kilpailusääntöihin on tehty muutoksia. Esimerkiksi Tanskassa 2017 vuodesta alkaen kaikissa ratsastuskilpailulajeissa mitataan turpahihnan kireys ISES:in turpahihnan kireysmittarilla. Suomalainen SRL:kin on höllentänyt vaatimuksiaan, vaikka kuolainten käyttöä edelleen vaaditaan.

Myös hevosten suun terveyttä tutkinut eläinlääkäri Kati Tuomola näkee työssään kuolainten aiheuttamia vaurioita. Tuomola tutki Suomen Hippoksen selvityksessä kesän 2017 aikana ravihevosen suun tilaa kilpailun jälkeen. Kilpailun jälkeen tutkituista hevosista vain 37 prosentilla suu oli kunnossa.

Tuomolan mukaan vaurioista paranemisen kesto vaihtelee. Yleensä suun haavat paranevat suhteellisen nopeasti, mutta toisinaan parantuminen voi viedä useita viikkoja tai jopa kuukausia. Osa hevosista myös kroonistuu vaivoille. Myös Tuomolan mielestä lepo ja kuolaimettomien suitsien käyttö on tällöin paras lääke.

– Ratsuhevosilla kuolaimettomien kuolainten käyttö on yleistynyt jonkin verran, mutta ravihevosen ajaminen ilman kuolaimia on jo harvinaisempaa, Tuomola kertoo.

Hän huomauttaa, että hevosen suusta näkee muutenkin yllättävän hyvin, miten sitä on ratsastettu.

– Hevosen suuhun katsomalla voi päätellä yllättävän paljon ratsastajan tasosta. Suuhun kohdistuva jatkuva paine aiheuttaa verenkiertohäiriöitä ja pysyviä pigmenttimuutoksia.

Yleispätevää ohjetta siihen, mikä olisi hevosen kannalta paras varustus, ei ole. Sekä Kati Tuomola että Mirjami Miettinen ovat yhtä mieltä siitä, että vähemmän on useimmiten enemmän.

– Sellaista kuolainta ei ole olemassa, jonka kanssa suu olisi varmasti turvassa. Monelle hevosenomistajalle tulee yllätyksenä se, että kuolaimet, joita markkinoidaan esimerkiksi happy mouth -nimikkeellä, eivät aina ole hevosen suun ja hyvinvoinnin kannalta kovin iloisia varusteita, Tuomola sanoo.

Tuomola toivoo, että jatkossa myös kilpailuissa eläinlääkäritarkastuksia tekevät eläinlääkärit tunnistaisivat ongelman.

– Kisaeläinlääkärit eivät välttämättä katso suuhun ollenkaan, vaan kyseessä on suuripiirteisempi eläinlääkärin tarkastus. Suun haavat eivät näy päällepäin, eivätkä ne aina vuoda verta. Kyseessä voi silti olla vakava vamma.

Sekä Suomessa että maailmalla tehtyjen tutkimusten ansiosta yhä useampi hevosten kanssa työskentelevä tiedostaa jo kuolaimiin ja epäsopivaan varustukseen liittyvät epäkohdat. Työsarkaa riittää silti yhä.

– Vielä kymmenisen vuotta sitten kuolaimettomia suitsia käytti melko harva. Sosiaalinen media on varmasti osaltaan vaikuttanut siihen, miten nopeasti tietoisuus kuolainten aiheuttamista ongelmista on lisääntynyt, pohtii eläinten käyttäytymistieteisiin erikoistunut eläinlääkäri Tuulia Appleby.

Appleby huomauttaa, että ratsastajilla on opettelemista myös siinä, miten hevosta ratsastetaan. Varusteiden sijaan hevosen hyvinvoinnin kannalta on tärkeämpää, miten varusteita käytetään ja miten hevosta koulutetaan.

– Jokaisella koulutusmetodilla ja jokaisella apuvälineellä tai varusteella voi pilata hevosen, pelottaa tai tuottaa kipua. Myös kuolaimettomilla suitsilla ratsastava ratsastaja voi aiheuttaa hevoselle tarpeetonta kipua ja kärsimystä.

Appleby ei itse käytä omalla hevosellaan kuolaimia.

– En toisaalta voi sanoa, voiko kaikkein haastavimpia kouluratsastusliikkeitä tehdä ilman kuolaimia, sillä vaativa kouluratsastus ei ole minun arvomaailmassani tärkein asia. Ajattelen, että pääsen ihan tarpeeksi pitkälle ilman kuolaimiakin.

Appleby kehottaa pohtimaan, miten kuolainten ja kireiden turpahihnojen käyttöön suhtauduttaisiin muilla eläinlajeilla. Jos naudan tai norsun suuhun työnnettäisiin monimutkaisia metallikappaleita, suuri yleisö luultavasti älähtäisi.

– Kuolainten käyttö liittyy kulttuuriin, ja sitä tapahtuu varmasti osittain lähinnä siksi, että kuolaimia nyt vain on totuttu käyttämään. Niiden käyttöä on kuitenkin turha demonisoida kokonaan. On paljon hevosia ja ratsastajia, joille on täysin ok pitää kuolaimet suussa, sillä niitä käytetään taitavasti. Mitä taitamattomampi ratsastaja on, sitä enemmän hallaa kuolaimilla voidaan kuitenkin saada aikaiseksi, Appleby kertoo.

Jutussa on käytetty lähteenä myös Massey Universityn tutkimusta: Equine Welfare during Excercise: An Evaluation of Breathing, Breathlessness and Bridles (David J. Mellor ja Ngaio J. Beausoleil, Animal Welfare Science and Bioethics Centre, Institute of Veterinary, Animal and Biomedical Science, College of Sciences, Massey University, 2017)