Tunteiden hierarkia
Kyllä tässä nyt pitää ajatella järjellä eikä tunteella. Tuttu tokaisu, jonka kaikki ymmärtävät: Asioita ei pidä ratkaista tunnekuohun vallassa, vaan huolellisesti syitä ja seurauksia harkiten.
Usein juuri eläin- ja luonnonsuojelijoita syytetään tunteilusta. Heidät leimataan haavemaailmoissa eläviksi hömpsöttäjiksi, kukkahattutädeiksi ja viherpipertäjiksi. Järki-ihmisiä ovat ne, joita näemme saleissa, kabineteissa ja kokouksissa. Ei mene pahasti vikaan, jos toteaa heistä enemmistön olevan keski-ikäisiä tai sitä vanhempia miehiä. He ovat jo ikiajat olleet hallitsevassa asemassa, ja heidän valttinaan on syvälle iskostettu uskottavuuden mielikuva. Nykyään joukossa on toki myös naisia, mutta ainakin ylempiin asemiin pääsevät vasta saman “järkiajattelun” omaksuneet.
Asiat ovat moninaisia ja tapaukset vaihtelevat, joten voisi kuvitella myös järkevien ratkaisujen olevan moninaisia ja vaihtelevia. Kuitenkin järkeviksi väitetyillä päätöksillä on aina taloudelliset perusteet. Siis raha – ja nimenomaan nopeasti saatava raha. Pikavoitot, jotka tyypillisesti kertyvät jo ennestään varakkaille.
Raha on tarpeen itse kullekin: sillä hankitaan elämän välttämättömyyksiä ruoasta ja asunnosta alkaen. Mutta ei rahan silti pitäisi olla järjen synonyymi. Ei raha ole hyve, joka aina, ehdottomasti, on parempi ennen kaikkea muuta.
On tahallisen harhaanjohtavaa liittää viisas harkinta taloudellisiin etuihin ja runtata muista lajeista huolehtiminen turhanpäiväiseksi tunteiluksi. Iso osa rahasta käytetään kuitenkin asioihin ja esineisiin, jotka eivät ole ihmiselle hyödyllisiä saati välttämättömiä, vaan liittyvät nimenomaan tunteisiin: rahallahan hankitaan monesti vain ohimenevää mielihyvää tai egon pönkitystä.
Järjen ja tunteiden vastakkainasettelu onkin pelkkää hämäystä. Kysymys on tunteiden hierarkiasta. Tässä kolkossa hierarkiassa kaikenlainen huolenpito, hoivaaminen ja empatia kuuluvat vähäteltyjen ja ei-järkevien ilmiöiden luokkaan, kun taas järkeviä ja tarpeellisia ovat ne mielihyvän tunteet, joita saadaan vallankäytöstä, hyvästä asemasta ja materiaalisesta vauraudesta.
Muiden lajien ja luonnonvarojen hallitsemisen ja käytön yhteydessä puhutaan kaunistelevasti hyödyntämisestä, ikään kuin kyseinen toiminta olisi aina hyödyllistä, kun taas käyttämättä jättäminen tai huolenpito olisi järkeä vailla. Mitä vahvemmin tällainen tunteiden arvojärjestys on ihmismieleen iskostettu, sitä helpompi on eläinten kaltoinkohtelua ja luonnon liikakäyttöä hyväksyä.
Tunteet eivät ole vähäteltävä ja naurettava ilmiö. Kuka edes haluaisi elää vailla tunteiden kirjoa? Tai saada läheisekseen tunne-elämältään kivettyneen ihmisen? Tosiasiassa tunteet vaikuttavat meidän kaikkien päätöksiin. On vain kyse siitä, minkälaisia tunteita vaalimme ja arvostamme.
Tunteiden lisäksi tarvitaan ehdottomasti myös tietoa, ja sen kyllä eläin- ja luonnonsuojelijat ymmärtävät. Siksi eläinsuojelijat viittaavat eläinten käyttäytymisestä ja hyvinvoinnista tehtyihin tutkimuksiin, tai luonnonsuojelijat varoittavat luonnonvarojen holtittomasta kulutuksesta muistuttamalla uhanalaisten lajien määrästä. Luotettavaa tietoa saadaan etenkin vapailta tieteenharjoittajilta, jotka eivät ole suoraan valtiovallan ja talouseliitin ohjauksessa.
Onkin silmiinpistävää, miten bisneksen suojelijat, nuo omasta mielestään järkiajattelun edustajat, sivuuttavat eläin- ja luonnonsuojelijoiden esittämät tieteelliset tosiseikat. Ne joko vaietaan kuoliaiksi tai vähätellään merkityksettömiksi ”taloudellisten realiteettien” rinnalla.
Eläinten, puhumattakaan koko luonnon hyvinvoinnista huolehtimista voi perustella monin tavoin. Se on tarpeen pelkästään ihmisen itsekunnioituksen ja moraalin vuoksi, mutta se vaikuttaa ihmisen itsensä terveyteen, jopa tulevien sukupolvien elinmahdollisuuksiin.
Olisikin korkea aika rikkoa vallanpitäjien rakentama tunnehierarkia, jossa liikevoittojen tekemisen kuuluu herättää nöyrää, palvovaa ihailua ja jossa elävistä olennoista huolehtimista pidetään lapsekkaana ja hyödyttömänä puuhasteluna.
Aura Koivisto on kirjailija, joka kirjoituksissaan pohtii muiden lajien elämää ja toivoo, että maailmaa parannettaessa otettaisiin huomioon muutkin eläimet kuin me ihmiset.
