Vinoutuneita koulutusmetodeja ja silmitöntä väkivaltaa: kissat ja koirat kärsivät julmuudesta

Helsingin kaupungin valvontaeläinlääkärille Elli Valtoselle lemmikkien pahoinpitelyt ovat valitettavan tuttuja. Ilmiön laajuutta on kuitenkin vaikea todentaa.

– Eläinsuojeluilmoitusten aiheita ei tilastoida. Helsingissä eläinsuojeluilmoituksia tehdään erityisesti koirista, mutta on vaikea sanoa, kuinka iso osa tapauksista liittyy suoranaiseen lemmikin pahoinpitelyyn.

Valtonen kertoo, että usein ilmoitusten takaa löytyy lemmikinomistaja, joka kouluttaa ja hoitaa koiraansa omasta mielestään asianmukaisesti ja rankaisee vain vääränlaisesta käytöksestä. Ilmoittajan ja valvontaeläinlääkärin näkökulmasta kyse on kuitenkin tarpeettoman kovakouraisesta kohtelusta ja väkivallasta eläintä kohtaan.

– Ulkona näkee paljon isoja koiria, joita riuhdotaan narussa ja jotka eivät saa nuuskia ympäristöään. Moni koiranomistaja tuntuu ajattelevan, että koiran käytös heijastelee omistajan omaa mielenmaisemaa. Jos koira ei käyttäydy halutunlaisesti, sille on helppo huutaa ja sitä voi omistajan mielestä potkia.

Valtonen huomauttaa, että syy koiranomistajien tapoihin saattaa juontaa juurensa kauempaa.

– Koiria koulutetaan yhä hyvin monenlaisilla metodeilla, ja vaikka positiivinen ehdollistaminen on monille koirankouluttajille itsestäänselvyys, esimerkiksi isojen palveluskoirien yhteydessä törmää edelleen ajattelutapaan, että koira oppii parhaiten, kun sitä lyödään halolla päähän.

Valtonen kertoo törmäävänsä tällaisiin tapauksiin aika ajoin työnsä kautta.

– Koiranomistaja saattaa hämmästyä valvontaeläinlääkärin kysymyksiä ja kysyä, enkö eläinlääkärinä ymmärrä, että kyseistä rotua pitää kouluttaa negatiivista vahvistetta käyttämällä.

Valtonen huomauttaa, että lisäksi aina löytyy lemmikinomistajia, jotka harjoittavat silmitöntä väkivaltaa ilman minkäänlaista ajatusta eläimen kouluttamisesta.

– Tällöin eläimen omistajan tarkoituksena on lähinnä aiheuttaa kauhua.

Valtosen mukaan lemmikkien pahoinpitelytapauksia on vaikea tutkia.

– Emme voi leiriytyä kenenkään pihaan, vaan voimme lähinnä todeta eläimen kunnon ja jututtaa omistajaa. Suurimmaksi osaksi pystymme antamaan apua lähinnä keskustelemalla ja neuvomalla. On pakko yrittää uskoa, että tiedon jakaminen lisää positiivisempien koulutusmetodien käyttämistä.

Helsingin poliisilaitoksen vanhempi rikoskonstaapeli Toni Lahtinen kertoo, että ainakaan Helsingin poliisille tehtyjen ilmoitusten valossa ei ole nähtävissä erityistä nousua eläinten pahoinpitelyjen suhteen. Toisaalta poliisin kirjaamien eläinsuojelutapauksien määrä on noussut huomattavasti viimeisen viiden vuoden aikana.

– Esimerkiksi vuonna 2013 Helsingissä poliisiasiain tietojärjestelmään kirjattiin 40 eläinsuojelusäännösten vastaista tekoa, kun taas tämän kuluvan vuoden aikana juttuja on kirjattu sama määrä jo vuoden ensimmäisen puoliskon aikana. Suhdeluku on osapuilleen sama myös valtakunnallisesti tarkasteltuna.

Lahtinen ei usko, että tällainen muutos on selitettävissä pelkästään viranomaistoiminnan mahdollisella tehostumisella.

Sekä Lahtinen että Eviran Veera Karkamo pitävät mahdollisena myös sitä, että valvontaeläinlääkärijärjestelmä toimii aiempaa tehokkaammin.

Karkamo arvioi, että ilmiön taustalla on monta syytä.

– Ihmisten tietoisuus on kasvanut, poliisien tietoisuus lisääntynyt ja lisäksi valvontaeläinlääkäreitä on aiempaa enemmän, Karkamo kertoo.

Lahtinen huomauttaa, että syynä saattaa olla myös ihmisten pahoinvoinnin lisääntyminen.

– Ilmoituskynnys on toki saattanut laskea, ja lisäksi on mahdollista, että kansalaisten kynnys ilmoittaa esimerkiksi lasten tekemistä, eläimiin kohdistuvista teoista poliisille on keskimääräistä korkeampi. Eläinten hyvinvointi kulkee kuitenkin käsi kädessä ihmisten hyvinvoinnin kanssa. Valtaosa eläinsuojelurikoksiin syyllistyneistä ihmisistä on tavalla tai toisella ongelmissa oman elämänhallintansa kanssa.

Lahtinen kertoo, että Helsingin poliisille tulee eläinten kaltoinkohtelusta aiheutuvia ilmoituksia viikoittain.

– Valtaosa poliisin järjestelmiin kirjatuista eläinsuojelutapauksista on eläimen hoitoon tai pitopaikkaan liittyviä laiminlyöntejä. Tällaisiin tekoihin syyllistyneet ihmiset ovat useimmiten tavalla tai toisella vaikeuksissa oman elämänhallintansa kanssa, jolloin vastuun kantaminen eläimestä ei luonnistu. Elämänhallinnan horjumista ovat omiaan aiheuttamaan esimerkiksi päihteet, mielenterveysongelmat ja sairaudet.

Lahtinen uskoo, että vajaaseen neljännekseen tapauksia liittyy aktiivista eläimen pahoinpitelyä. Pääkaupunkiseudulla pahoinpitelyepäilyt koskevat lähinnä koiria ja kissoja.

– Eläinsuojelulain mukaan omistajan on otettava huomioon eläinten fysiologiset tarpeet ja käyttäytymistarpeet. Toisinaan vastaan tulee myös sellaisia eläimen omistajia, joilla ei ole riittävää ymmärrystä eläimen laji- tai rotukohtaisista tarpeista.

Lahtinen huomauttaa, että ilmiötä on vaikea ehkäistä. Ennen kaikkea lapset kaipaavat valistusta.

– Eläinsuojelun toteutuminen on valtava ketju, johon liittyy suuri määrä erilaisia lenkkejä. Kyky ja halu välittää luontokappaleista lähtee jo vanhempien ja muun sosiaalisen yhteisön myötävaikutuksesta lapsen ja nuoren ajatusmaailmaan.

Lahtinen muistuttaa, että yhteiskunnallisesti ajatellen kaikki työ heikoimmassa asemassa olevien ihmisten auttamiseksi on merkittävää myös eläinsuojelullisesta näkökulmasta katsottuna.

– Elämänhallinnan paraneminen näkyy henkilön kyvyssä huolehtia omistamistaan eläimistä.

Lahtisen mukaan eläinsuojeluviranomaisten rooli korostuu sellaisissa tapauksissa, jotka ovat päässeet jo eskaloitumaan. Juuri sen takia Lahtisen mielestä olisi tärkeää, että jokainen eläinsuojeluasioihin virkansa puolesta törmäävä henkilö kykenisi suorittamaan tarvittavat toimenpiteet eläimen ja tämän omistajan auttamiseksi.

– Viranomaisten tulisi rohkeasti kirjata ylös kaikki sellaiset seikat, joilla he uskovat olevan merkitystä henkilön kykyyn huolehtia eläimen hyvinvoinnista. Jos henkilö ei kykene huolehtimaan itsestään, kuinka hän voisi kyetä huolehtimaan jostain toisesta luontokappaleesta?

Lahtinen peräänkuuluttaa tehostamaan erityisesti poliisin toimintamalleja, sillä poliisilla on paikallisen eläinsuojeluvalvontaviranomaisen rooli. Lisäksi poliisi vastaa eläinsuojelujuttujen rikostutkinnasta.

– Tällä hetkellä meillä on tosi vähän valtakunnallisella tasolla osaamista tällaisten tehtävien ratkaisuun. Näkemykseni mukaan vaativa tehtäväkenttä hyötyisi suuresti sellaisesta toimintamallista, jossa tällaisissa jutuissa toimisivat vetureina asiaan erikseen nimetyt ja erityiskoulutetut ja aiheesta kiinnostuneet rikostutkijat.

Erikseen nimitetyt rikostutkijat ymmärtäisivät Lahtisen mukaan nykyistä paremmin eläinsuojelurikoksiin liittyvät erityispiirteet.

– Erityispiirteitä ovat muun muassa eläintenpitokieltojen määräämiseksi tehtävä selvitystyö ja siitä saadun selvityksen asianmukainen kirjaaminen esitutkinta-aineistoon.

Lahtinen huomauttaa, että toisinaan viranomaisetkin erehtyvät luulemaan, että eläintenpitokielto voidaan määrätä vain äärimmäisen vakavista tapauksista.

– Se ei pidä paikkaansa. Rikoslain mukaan kielto voidaan määrätä myös esimerkiksi henkilölle, joka tuomitaan eläinsuojelurikkomuksesta ja jota voidaan pitää soveltumattomana tai kykenemättömänä huolehtimaan eläinten hyvinvoinnista. Harva poliisi tuntee eläintenpitokieltoon liittyviä säännöksiä. Aiheeseen liittyvä koulutus on tosi minimaallista.

Lahtinen toivoo, että viranomaisten suorittama eläinsuojelutyö tulisi aina nähdä isompana kokonaisuutena, jonka pyrkimyksenä on vaikuttaa eläimen omistajan toimintaan myös tulevaisuutta ajatellen.

Lemmikkieläinten pahoinpitelystä keskustellaan yhä enemmän myös eläinlääkärien vastaanotolla.

– Oman arvioni mukaan pahoinpitelyt ovat saattaneet lisääntyä, mutta emme ole kartoittaneet tilannetta tarkemmin, kertoo Eläinlääkäriliiton puheenjohtaja Päivi Lahti.

Lahti huomauttaa, että eläinlääkäreillä on vahva salassapitovelvollisuus, joten aiheesta puhutaan lähinnä yleisellä tasolla.

– Itse olen kuullut lähinnä yksittäistapauksista. Joskus eläinlääkärillä on ollut esimerkiksi vahvoja epäilyjä siitä, että omaa lemmikkiä on pahoinpidelty, jotta omistaja olisi saanut vahvoja kipulääkkeitä omaan käyttöönsä. Tällaiset tapaukset alkavat ratketa vasta silloin, kun eläimen vammat eivät sovi kuvaukseen siitä, mitä on tapahtunut.

Lahti kertoo, että eläinlääkäri voi tällaisessa tapauksessa lähinnä kysyä tarkentavia kysymyksiä lemmikinomistajalta.

– Eläinlääkäri voi ottaa yhteyttä myös poliisiin ja valvontaeläinlääkäriin. Valvontaeläinlääkäri on usein hyvä tulkki eläinlääkärin ja poliisin välissä, sillä hän tuntee lainsäädännön hyvin ja osaa selventää asian poliisille.

Lahti huomauttaa, että kansainvälisten tutkimusten mukaan sekä eläinten että ihmisten pahoinpitelyillä on vahva yhteys.

– Jos ihminen pahoinpitelee eläimiä, on todennäköistä, että hän saattaa pahoinpidellä myös esimerkiksi perheenjäseniään – ja toisinpäin. Aihe on ollut keskustelussa myös eurooppalaisten eläinlääkärikollegojen kanssa.

Lahden mukaan myös maailmalla on havaittu, että lemmikkien pahoinpitelyt ja perheväkivalta kulkevat usein käsi kädessä.

– Esimerkiksi Iso-Britanniassa lääketieteen ja hoitoalan ammattilaiset ovat kokeneet hyödylliseksi sen, että eläinlääkärit ovat mukana tutkimassa tapauksia. Myös ainakin Norjassa eläinlääkäreitä on alettu kouluttaa tunnistamaan kaltoinkohtelun ja sosiaalisten ongelmien tunnusmerkkejä. Suomessakin valvontaeläinlääkäreille annetaan turvallisuuskoulutusta, mutta muuten eläinlääkäreiden koulutuksessa ei ole vielä huomioitu ilmiötä sen enempää, Lahti kertoo.