Tyyntä myrskyn edellä

SEY aloitti valmistautumisen uuteen eläinsuojelulakiin toden teolla kahdeksan vuotta sitten. Työ aloitettiin keräämällä jäsenyhdistysten aktiiveilta, eläinsuojeluvalvojilta ja -neuvojilta näkemyksiä siitä, mikä eläinsuojelulaissa mättää ja mikä kaipaa muutosta. Vastauksia saatiin paljon. SEYn näkemykset – vaatimukset – siitä, millainen uuden eläinsuojelulain pitäisi olla, alkoivat rakentua.
Ministeriö perusti työryhmän ja ohjausryhmän uudelle eläinsuojelulaille vuonna 2012. SEY sai molempiin edustajansa mukaan. Myös eläinten hyvinvoinnin neuvottelukunnat, joissa kaikissa SEYllä on edustaja, ottivat kantaa lain valmisteluun.
Sitkeä vaikuttamistyö kulisseissa jatkuu edelleen. Eläinten kannalta parasta mahdollista lakia on lobattu niin kansanedustaja- ja ministeritapaamisin kuin pitäen yhteyttä melkein kaikkiin mahdollisiin muihin ryhmittymiin, joita lain valmistelu kiinnostaa.
Oma lukunsa on kampanjointi. Aluksi yhdelle kampanjasivustolle kerättiin kaikki SEYn tavoitteet, joita oli noin 150. SEY on tuonut niitä vuosien varrella aktiivisesti keskusteluun.
Kovemmat panokset olivat pelissä, kun SEY julkisti yhdessä Animalian kanssa päätavoitteensa. Niistä suurin osa liittyi ruoaksi kasvatettavien eläinten pito-olosuhteisiin ja kohteluun, ja niitä vauhdittamaan perustettiin vetoomuskampanja. Julkinen keskusteli roihahti liekkeihin ja erityisesti maataloustuottajajärjestöt älähtelivät.
Lakiluonnos julkaistiin tämän vuoden alussa ja pettymys oli SEYssä kova. Päätavoitteista osa jäisi saavuttamatta: lehmät joutuisivat jatkossakin seisomaan parressa lähes ympäri vuoden. Valvonnan tehostaminen näytti nurinkurisesti valvonnan kyvyttömäksi tekemiseltä. Kissojen ja koirien tunnistusmerkintää tai turkistarhausta ei mainittu luonnoksessa sanallakaan. Kampanjoinnin täytyi jatkua, ja SEY sekä monet muut lausunnon antajat kritisoivat luonnosta kovin sanoin.
Tätä kirjoittaessa tunnelma on odottava. Ministeriössä keskitytään parhaillaan lakiesityksen muotoiluun, ja keskustelu laista on hetkeksi hiljentynyt. SEYssä lakiesitystä odotetaan varovaisen toiveikkaissa tunnelmissa, sillä ministeritasolta saakka on kommentoitu, että lakiluonnos ei olekaan vielä kiveen hakattu, vaan laki muuttuu vielä. Esittääkö hallitus lakia, jota ei kerta kaikkiaan ole mahdollista hyväksyä, vai onko odotettavissa peräti erävoitto? Vastuu on painava, sillä nyt päätetään miljardien eläinyksilöiden ainutkertaisen elämän laadusta. Se olisi tärkeää laista lopullisesti päättävien kansanedustajien muistaa.
Maria Lindqvist on SEYn viestintäpäällikkö.


