Ei janolle: Uusi laki ei takaa jatkuvaa juomaveden saantia kaikille eläimille
Uuden eläinsuojelulain eli eläinten hyvinvointilain luonnos julkaistiin viime vuoden lopulla. Jos lakiluonnos hyväksytään, laki ei edelleenkään takaa jatkuvaa juomaveden saantia kaikille eläimille. Jos näin käy, tarvitaan lakipykälään tarkempaa määritelmää. SEY kuitenkin kampanjoi nimenomaan jatkuvan juomaveden saannin takaamisen puolesta.
– Yksi eläimen hyvinvoinnin perusedellytyksistä on, ettei se joudu säännöllisesti kokemaan pitkittynyttä janontunnetta. Eläimellä tulee olla vettä saatavilla, kun janon tunne syntyy. Käytännössä tämä toteutuu vain säätämällä jatkuva juomavesi pakolliseksi, sanoo SEYn toiminnanjohtaja, eläinlääkäri Kati Pulli.
Laki määrää tälläkin hetkellä eläimille riittävän vedensaannin. Pulli kertoo, että käytännön valvontatyötä tekevät valvontaeläinlääkärit ovat kuitenkin todenneet, että riittävän vedensaannin todentaminen on käytännössä mahdotonta.
– Vaikka eläin ei saisi riittävästi vettä ja se altistuisi päivittäin pitkittyneelle janontunteelle, asiaa ei tällä hetkellä pystytä todistamaan ja epäkohtaan tehokkaasti puuttumaan. Jatkuvan juomaveden säännöstä tarvitaan myös, jotta eläinten riittävää vedensaantia tietoisesti laiminlyövät henkilöt voidaan saattaa edesvastuuseen asiasta, Pulli kertoo.
Tampereen seudulla toimiva valvontaeläinlääkäri Heljä Laukkanen pitää jatkuvan vedensaannin vaatimusta pääsääntöisesti perusteltuna.
– On syytä muistaa, että eläinsuojelulainsäädäntö on lain ja asetusten muodostama kokonaisuus.
Lajikohtaisissa asetuksissa jatkuvaa vedensaantia voidaan vaatia, vaikka lakiin sitä ei olisi kirjattukaan, ja näin on itse asiassa nykyisessäkin laissa joidenkin lajien kohdalla. On kuitenkin yksittäisiä tilanteita joissa näin ei ole, ja siksi lakiin täytyy jäädä liikkumavaraa. Asetuksissa voidaan lain vaatimuksia sitten tarkentaa kunkin lajin ja eläinryhmän kohdalla erikseen.
Laukkasen mukaan lakiluonnoksessa oleva ratkaisu on sinänsä järkevä, mutta lakipykälän sanamuotoa tulisi tarkentaa.
– Toivon, että sitä tarkennettaisiin siten, että jokaiselle eläimelle vaadittaisiin myös riittävän usein hyvälaatuista ravintoa ja vettä tai muuta juotavaa. Nyt lakiluonnoksessa puhutaan vain sopivasta määrästä. Onneksi kyseessä on vasta lausuntokierroksella oleva luonnos, ja ovi tarpeellisille muutoksille on vielä auki.
Valvontaeläinlääkäri ovat todenneet, että riittävän vedensaannin todentaminen on käytännössä mahdotonta. Kuva: Hanna K. Heikkilä
Moni laji hyötyisi
Heljä Laukkanen muistuttaa, että erityisesti vaatimusta jatkuvasta vedensaannista tarvittaisiin imettäville tai maitoa tuottaville eläimille.
– Maidontuotanto lisää nesteen tarvetta moninkertaisesti. Korkeatuottoinen lypsylehmä saattaa tarvita jopa 200 litraa vettä päivässä. Tällöin ei riitä, että juotavaa on tarjolla kahdesti päivässä, Laukkanen sanoo.
Myös korsirehua syövät eläimet hyötyisivät lainsäädännöstä, joka vaatisi riittävän tiheää ja oikein ajoitettua vedensaantia. Laukkanen muistuttaa, että muun muassa nautojen, hevosten ja lampaiden tulisi saada vettä samoihin aikoihin kun ne syövät, sillä korsirehun syöminen janottaa.
– Varsinkaan hevosten osalta tämä ei aina toteudu talvella, vaikka hevosten omistajat ovatkin tulleet asiasta tietoisemmiksi viime aikoina. Aiemmin hyvilläkään talleilla hevosia ei välttämättä juotettu lainkaan niiden ollessa tarhoissa.
Harvoissa juottokerroissa piilee muitakin ongelmia. Eläinryhmää hoitavan hoitajan täytyisi varmistaa, että kaikki eläimet saavat varmasti juoda kyllikseen.
– Jos eläimiä on paljon, tämä voi olla vaikeaa.
Laukkanen kertoo, että tuottajat ovat hyvin vaihdellen tietoisia vedensaannin tärkeydestä.
– Osalla niistä tiloista, joilla valvontaeläinlääkäri käy, tuntuu siltä, että tuottajat eivät hahmota, miten tärkeää riittävä vedensaanti on hyvinvoinnin lisäksi myös eläimen syöntikyvyn ja esimerkiksi maidontuotannon kannalta. Sioilla ja siipikarjalla vaaditaan nykyisessäkin lainsäädännössä jatkuvaa vedensaantia. Lampailla sitä ei suoraan vaadita, mutta yleensä vettä on tästä huolimatta jatkuvasti tarjolla, ja ainakin meidän alueellamme ongelmat ovat olleet vähäisempiä kuin naudoilla.
Laukkasen mukaan riittävän juomaveden saanti toteutuu tällä hetkellä eri tiloilla hyvin eri tavoin.
– Vaihtelu vaikuttaa olevan suurinta lihakarjatiloilla. Lihakarjalla kylmäkasvatus on yleistä ja eläinsuojat laadultaan hyvin vaihtelevia. Lisäksi nautojen vedentarve on kohtuullisen suuri, ja juottopaikka on usein ulkona. Nykyisen lainsäädännön mukaan kylmäpihatossa pidettävillä naudoilla täytyy olla lämmitettävä juoma-astia. Sen sijaan ympärivuotisesti ulkona kasvatettavilla naudoilla juoma-astioiden tai juottolaitteiden on oltava lämmitettäviä, ”jollei muutoin pystytä varmistamaan juomaveden sulana ja sopivan lämpöisenä pysymistä”.
Jatkuvaa vedensaantia ei kuitenkaan suoraan vaadita, mikä aiheuttaa välillä tulkintaristiriitoja ongelmatiloilla.
– Lypsylehmillä vettä on pääsääntöisesti jatkuvasti saatavilla, ainakin oman alueemme tiloilla. Riittävä vedensaanti on lypsylehmillä olennaista hyvän maidontuotannon kannalta ja enemmistölle tuottajista tämä on selvää.
Laukkasen mukaan emolehmillä ja kasvavilla nuorilla tätä linkkiä vedensaannin ja tuottavuuden välillä ei aina ymmärretä niin hyvin.
– Se, että eläimet saavat juotavaa vapaasti, hyödyttää myös tuottajaa. Jos eläimet saavat juotavaa vapaasti, ne syövät enemmän, tuottavat enemmän maitoa ja voivat ylipäätään paremmin.
Janoa on vaikea arvioida
Valvontaeläinlääkärit käyvät eniten tiloilla, joilla eläinten hoidossa ja hyvinvoinnissa on puutteita. Huoli siitä, saavatko eläimet tarpeeksi vettä, on usein vain pieni osa suurempia ongelmia.
–Pelkästä veden saannista tehdään harvoin eläinsuojeluilmoituksia, mutta huoli vedestä tulee usein esille osana ilmoitusta, erityisesti ulkona pidettävillä eläimillä, Laukkanen sanoo.
Ilmoituksen sisällöstä riippumatta eläinten vedensaanti tarkastetaan rutiininomaisesti kaikilla eläinsuojelutarkastuksilla. Jos siinä havaitaan tai epäillään puutteita, vettä annetaan tarkastuksen aikana, jolloin valvontaeläinlääkärit voivat havainnoida eläinten juomista.
– Jos kaikki eläimet ovat selvästi janoisia, on helppo päätellä, että vettä ei ole ollut tarpeeksi tarjolla. Sellaiset tapaukset, joissa osa juo ja osa ei, tai vettä juodaan vain vähäinen määrä, ovat vaikeampia tulkita.
Laukkanen kertoo törmänneensä juomaveden puutteesta johtuviin ongelmiin esimerkiksi parsinavetassa, jossa pariakymmentä nautaa juotettiin käsin ämpärillä yhden ihmisen voimin.
– Myös kovat ja pitkittyneet talvipakkaset voivat aiheuttaa ongelmia tiloilla vesien ja vesijohtojen jäätyessä. Tuotantotiloilla merkittävien vedensaantiongelmien taustalla ovatkin tyypillisesti vanhentuneet tai vialliset tekniset ratkaisut ja resurssien puute, yhdistettynä huonoon ymmärrykseen vedensaannin tärkeydestä. Jatkuvan vedensaannin vaatimus naudoille mahdollistaisi tehokkaamman puuttumisen näihin ongelmatilanteisiin.
Tuotantoeläinten lisäksi Laukkanen näkee työssään myös lemmikkieläimien veden puutteesta aiheutuvan huolen.
– Sisällä pidettäville lemmikeille jatkuvan juomaveden järjestäminen on todella helppoa ja useimmissa tapauksissa toteutuukin jo nyt. Ei ole mitään syytä, miksi niillä ei voisi olla jatkuvasti juomavettä. Sitä ei kuitenkaan lainsäädännössä vaadita tällä hetkellä. Ongelmapaikoissa vesikupit ovat usein tarkastuskäynneillä tyhjiä tai vettä on vain tilkka jäljellä, mutta voi olla hankala tietää, kuinka kauan näin on ollut. Kerran tuli vastaan hamstereiden vesikuppi, jonka häkin asukit olivat jo ehtineet vuorata pesämateriaalilla. Tuolloin tulkinta oli harvinaisen helppoa.
