Löytöeläin voi jäädä lainsuojattomaksi
Eläinsuojelulain pykälässä 15 § määritellään kunnan velvollisuus järjestää talteenottopaikka irrallaan tavatuille koirille, kissoille ja muille vastaaville pienikokoisille seura- ja harrastuseläimille.
Talteenotettua eläintä on säilytettävä lain mukaan 15 päivää, jonka jälkeen kunta voi myydä tai luovuttaa eläimen, tai lopettaa sen. Kunnalla on myös oikeus periä omistajalta tai haltijalta korvaus eläimen talteenotosta, hoidosta ja mahdollisesta lopettamisesta, mikäli omistaja tavoitetaan.
Muuta löytöeläimistä ei laissa määrätä. Kunta kilpailuttaa löytöeläintoiminnan sopimukset aina julkisesti, kun sopimukset loppuvat tai uutta toimijaa etsitään. Tarjouskilpailusta voidaan mainita esimerkiksi kunnan sivuilla, Hilma-hankintajärjestelmässä ja paikallislehdissä.
Tämä ei kuitenkaan takaa, että sopimus menisi osaavimmalle tai välittävimmälle taholle. Toiminnan aloittamiseksi riittää kunnan hyväksyntä tarjoukselle sekä aluehallintaviraston suorittama tilojen tarkastus. Löytöeläintoiminnan tarjoajalta ei velvoiteta esimerkiksi ammattitutkintoa tai muuten hankittua kokemusta eläinten parissa.
Valtaosa löytöeläimistä on kissoja
Eläinten hyvinvointikeskuksen vuonna 2015 ilmestynyt julkaisu Selvitys koirien ja kissojen pakollisesta tunnistusmerkinnästä ja rekisteröinnistä (pdf) paljastaa, että valtaosa löytöeläimistä on kissoja. Tämä tuskin yllättää ketään, joka on joskus ollut aktiivisesti mukana eläinsuojelutoiminnassa.
Valitettavasti vain harva kissoista löytää myöskään alkuperäiseen kotiinsa. Vain murto-osalla löytökissoista on siru, jonka kautta omistajatiedot voidaan selvittää valtakunnallisista rekistereistä kuten Turvasirusta, Kissaliiton ylläpitämästä mikrosirurekisteristä tai Siruhaku.fi-rekisteristä.
Myös surullisia tapauksia, joissa eläin on sirutettu, mutta tietoja ei ole lähetetty rekisteriin, tulee viikoittain vastaan. Sirussa itsessään ei nimittäin ole tietoja, vaan tiedot rekisteröidään kyseisen mikrosirunumeron alle erilliseen rekisteriin, jonka omistaja voi itse valita.
Koska omistajaa harvoin tavoitetaan eikä hän usein ei ole halukas noutamaan lemmikkiään, syntyy myös uusia päätöstarpeita. Moni talteenottopaikka ympäri Suomen kamppailee saman ongelman kanssa: mitä tehdä löytöeläimille, kun 15 vuorokauden omavastuuaika on täynnä?
Eläintä ei voi säilyttää pienessä väliaikaiskäyttöön tarkoitetussa häkissä puolta vuotta, ja loppuelämän koteja on hankala löytää vaikkapa kissalle, joka pelkää ympäristöään ja vetäytyy omaan rauhaansa häkin pimeimpään nurkkaan. Sama koskee koiria, joiden käytöksestä löytöläolosuhteissa on vaikea päätellä mitään varmaa.
Viidentoista vuorokauden aikarajasta tulee eläinsuojelukentän toimijoille tulevaisuudessa vielä haastavampi, sillä uudessa eläinsuojelulaissa sitä aiotaan lyhentää kymmeneen vuorokauteen. Muutoksella todennäköisesti pyritään vauhdittamaan talteenottopaikkojen eläinkiertoa ja näin säästämään paikkoja myös tuleville eläimille, mutta on epäselvää, palveleeko se tarkoitustaan, vai saako yhä useampi eläin nopeamman kuolemantuomion resurssien puutteen vuoksi.
Kollikissaksi luultu Irene saapui eläinsuojeluyhdistyksen hoivaan syksyllä 2015. Se synnytti neljä pentua PESUn sijaiskodissa. Kuva: Riikka Ala-Hulkko
Sijoituspaikkana kellari tai vanha ulkorakennus
Koska löytöeläintoimintaa ei ole millään tavalla standardisoitu, tilat, toimintatavat ja hoitomaksut vaihtelevat hyvin räikeästi ympäri Suomen riippuen palveluntarjoajasta ja kilpailutuksesta. Periaatteessa löytölä voi toimia kellarissa tai vanhassa, huonokuntoisessa ulkorakennuksessa.
Joissain kunnissa löytöeläintoimintaa hoitaa paikallinen eläinsuojeluyhdistys, joissain toiminimiyrittäjä. Alueen valvontaeläinlääkäri tarkastaa tilat ennen toiminnan aloittamista ja tarttuu toimeen mikäli moitteita toiminnasta tulee.
Laki ei määrää, että eläimeltä täytyisi tarkastaa siru. Tämän vuoksi käytäntö vaihtelee kunnasta toiseen. Suurella osalla löytölöistä on käytössään omin varoin kustannettu sirulukija ja tiedot tarkastetaan yleisimmistä rekistereistä. Jos sirua ei tarkasteta, asianmukaisesti mikrosirutettukaan eläin ei välttämättä löydä takaisin omistajalleen edes löytöeläinten talteenottopaikan kautta.
Huonoimmassa asemassa ovat kissat, sillä on yleistä tuomita kissa villiintyneeksi sen perusteella, miten se riehuu loukussa kiinni jäätyään. Usko villiintyneen kissan kesyyntymiseen on yleisesti ottaen huono, ja metsästyslain puitteissa kissa voidaan lopettaa loukkuun, mikäli asiantunteva henkilö tulkitsee sen villiintyneeksi. Monet löytöeläintahot eivät halua ottaa villiintyneitä kissoja vastaan, sillä voidaan olettaa, ettei niillä ole kaipaavaa omistajaa.
Kissan käytös loukussa ei kuitenkaan välttämättä kerro siitä, onko se taustaltaan pelokas ja ahdistunut lemmikki vai villiintynyt kissa. Monesti loukussa riehuva kissa onkin karkuteillä oleva lemmikki: villiintynyt kissa tekeytyy loukussa pieneksi ja painautuu kyyryyn yrittäen välttää kontaktia ihmisen kanssa.
Myös eläimen talteenotosta ilmoittaminen yleisölle vaihtelee löytölöissä. Facebook on monin paikoin korvannut ilmoittamisen paikallislehdissä. Löytöeläintoiminnan pyörittäjä tekee eläimistä ilmoittelun omakustanteisesti. Laki ei kerro, miten löydetystä eläimestä tulee ilmoittaa.
“Sehän on vain koira”
Joskus omistajalle on ylivoimaista maksaa karanneesta eläimestä koituneet hoitolakustannukset ja vaikka hänet tavoitettaisiin, hän ei hae eläintä kotiin, vaan hankkii tilalle uuden. Tämä aiheuttaa varsinkin löytölän pitäjälle harmaita hiuksia, sillä kyseessä ei ole enää varsinaisesti löytöeläin. Kunta ei maksa tällaisen lemmikin kustannuksia, koska omistaja on tavoitettu ja hänellä on vastuu eläimestä aiheutuneista kuluista.
Uuden kodin etsiminen löytölästä käsin on haastavaa. Kun tulevia eläimiä on huomattavasti enemmän kuin eläinten adoptoinnista kiinnostuneita, on vaikea löytää aikaa lemmikin luonnetta avaaville kuvauksille, hyville kuville ja adoptioehdokkaan syväluotaavalle haastattelulle. Osalle talteenottopaikoista riittää, että joku huolii eläimen, eikä sitä tarvitse viedä piikille. Osa taas haluaa tehdä ja tekeekin huomattavasti enemmän kuin laki vaatii: moni löytölä steriloi, rokottaa ja siruttaa edelleenluovutettavat lemmikit 15 vuorokauden jälkeen.
Irene (kuvassa yllä) saapui eläinsuojeluyhdistyksen hellään hoivaan löytöeläinten talteenottopaikasta syksyllä 2015 – kolmivärisenä leikattuna kollina. Kissan värityksestä kuitenkin näki heti, että kyseessä ei ole kollipoika. Vain naaraskissat nimittäin voivat olla kolmivärisiä, ellei uroskissalle ole osunut kromosomivirhettä.
Irene osoittautui tytöksi myös hännän alle vilkaisemalla, ja näin se sijoitettiin tyttönä myös sijaiskotiin. Pian myös huomattiin, että kissan vatsa kasvoi hurjaa vauhtia ja sen ruokahalu oli kuin karskimmankin kulmakunnan kollilla. Koska eläinsuojelutoimijoilla on usein omat epäilyksensä syksyllä tulevan, leikkaamattoman tyttökissan suhteen, Irene kävi eläinlääkärintarkastuksessa. Neljä pentua vilkutteli ultraäänitutkimuksessa.
Irene sai synnyttää PESUn sijaiskodissa ja hoitaa neljä kaunista pentuaan rauhassa omiin koteihin. Myös Irenelle löytyi koti sen upean luonteen ja ulkonäön vuoksi hyvin nopeasti. Nykyään Irene viettää onnellisia kissanpäiviä uudessa kodissaan.
Irenen tapaus oli onnellinen, sillä se oli jo löytölässä erittäin sosiaalinen ja ihmisiä kohtaan ystävällinen. Valitettavasti kaikkia kissoja ei edes tarjota jatkosijoitettaviksi, jos ne murjottavat häkinnurkassa muiden eläinten hajuista ja vieraasta ympäristöstä stressaantuneina.
Jutussa on käytetty lähteenä muun muassa eläinsuojelulainsäädäntöä sekä www.elaintieto.fi– ja www.elainjuristi.fi -verkkosivustoja.
