Artikkelit

Lisää resursseja, kiitos

Etelä-Suomen läänineläinlääkäri Jessica Löfgren-Eriksson näkee työssään valvontaeläinlääkärien ahdingon.
02.11.2017 Pi Mäkilä 4 min
Jessica Löfgren-Eriksson uskoo, että viranomaisten työtä helpottaisi, jos syyttäjäpuolen asiat olisi keskitetty samalle taholle. Kuva: Jessica Löfgren-Eriksson
Etelä-Suomen läänineläinlääkäri Jessica Löfgren-Eriksson näkee työssään valvontaeläinlääkärien ahdingon.
02.11.2017 Pi Mäkilä 4 min

Etelä-Suomen läänineläinlääkäri Jessica Löfgren-Eriksson on turhautunut. Vuoden eläinsuojeluteosta vuonna 2013 palkittu eläinlääkäri näkee työssään sen, miten valvontaeläinlääkärien resurssit eivät tahdo riittää.

– Eläinlääkärit tekevät valtavan hienoa työtä, mutta he ovat monesti todella yksin työssään. Tämänhetkisillä resursseilla, koulutustasolla ja henkisellä kapasiteetillä olemme aivan kestävyyden rajoilla ainakin Etelä-Suomen alueella, Löfgren-Eriksson huokaa.

Löfgren-Eriksson kohtaa työssään pääasiassa seura- ja harrastuseläimiä.

– Tulen mukaan aina kun valvontaeläinlääkäri niin pyytää. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että olen mukana tekemässä noin 120 tarkastusta vuodessa.

Läänineläinlääkärin mukaan moni valvontaeläinlääkäri tarvitsee konkreettista tukea kenttätyöhön. Se on suurin syy, miksi Löfgren-Eriksson hälytetään paikalle.

– Teemme paljon henkisesti vaikeita päätöksiä. Monessa eläinsuojelutapauksessa taustalla on sosiaalisia ongelmia. Niiden edessä valvontaeläinlääkäri on yksin melko kädetön.

Yhteiskunnassa lisääntynyt pahoinvointi ja rahan puute näkyvät selkeästi valvontaeläinlääkärien työssä. Löfgren-Eriksson huomauttaa, että usein eläinsuojelurikosten taustalta löytyy myös taloudellisia ongelmia. Laajempaa yhteistyötä tarvittaisiin varsinkin sosiaalialan kanssa.

– Hyvämaineinenkin koirankasvattaja saattaa ajautua suuriin ongelmiin. On traagista, että me haemme eläimet pois parempaan paikkaan, mutta moniongelmainen henkilö jää senkin jälkeen yksin ongelmiensa kanssa. Olen tehnyt paljon yhteistyötä sekä valvontaeläinlääkärien että Kennelliiton kanssa, jotta voisimme tarttua ihmisten hätään paremmin ja varhaisemmassa vaiheessa.

Uupumus uhkaa

Raskas työ ja loputtomalta tuntuva työmäärä uuvuttavat monen eläinlääkärin. Työmäärää lisää alalla vallitseva suuri vaihtuvuus. Se johtuu Löfgren-Erikssonin mukaan osin siitä, että suurin osa eläinlääkäreistä on naisia ja moni jää äitiysvapaille. Syitä on tosin paljon muitakin.

– Yksikään eläinlääkäri ei pärjää yksin kaikkien päätösten kanssa. Tueksi tarvitaan iso verkosto. Uskon, että jokainen eläinlääkäri tekee työtään koko sydämellään, mutta ihan kaikkea ei kuitenkaan voi jaksaa.

Löfgren-Eriksson kertoo, että valvontaeläinlääkärit joutuvat kokemaan työssään uhkailua, jota voi olla ajoittain vaikea kestää.

– Olemme ohjeistaneet valvontaeläinlääkäreitä niin, että uhkailutilanteista lähdetään pois ja paikalle palataan myöhemmin poliisin kanssa. Poliisin läsnäolo rauhoittaa tilanteen lähes aina. Uhkailu on silti eläinlääkärin kannalta henkisesti kuormittavaa.

Koulutusta kaivataan

Löfgren-Eriksson huomauttaa, että valvontaeläinlääkärit tarvitsisivat usein reilusti nykyistä enemmän koulutusta. Sitä on kuitenkin vaikea tarjota ilman nykyistä suurempia määrärahoja.

– Tällä hetkellä emme pysty tarjoamaan tarpeeksi koulutusta. Meillä Etelä-Suomen alueella olemme pyrkineet korvaamaan koulutuksen puutetta sillä, että olen läänineläinlääkärinä mukana kenttätyössä.

Löfgren-Eriksson on huolissaan myös siitä, ettei Evira enää kouluta eläinlääkäreitä.

– Toivon, että tuleva maakuntauudistus auttaa meitä tässä asiassa. Lisäksi toivon koulutusta siihen, milloin valvontaeläinlääkärin kuuluisi laittaa eläinsuojelutapaus esitutkintaan.

Ongelmia lisää se, että eläinsuojelun valvonta on todella eritasoista eri puolilla maata.

– En tiedä, tuleeko asia muuttumaan jatkossa. On silti kaikkien kannalta kohtuutonta, jos valvonta on hirveän erilaista eri puolella Suomea. Esimerkiksi täällä Etelä-Suomessa poliisi on tottunut tekemään esitutkintoja, mutta en usko, että tilanne on sama kaikkialla maassa.

Löfgren-Eriksson huomauttaa myös, etteivät valvontaeläinlääkärit voi nopeuttaa oikeusprosesseja, jos ne ovat esitutkinnassa.

– Jos hätä ei ole sellainen, että se vaatii välittömiä toimia, oikeusvaltiossa tapaus menee esitutkinnan jälkeen oikeuskäsittelyyn. On hyvä muistaa, että poliiseiltakin vähennetään resursseja, ja he voivat tehdä vain sen, mihin heidän omat resurssinsa riittävät.

Lisäksi on syytä muistaa, että moni muukin viranomainen voi toimia eläinsuojeluviranomaisena. Poliisin lisäksi esimerkiksi terveystarkastajat ovat eläinsuojeluviranomaisia.

– Uskon, että kaikkien viranomaisten työtä helpottaisi, jos syyttäjäpuolen asiat olisi keskitetty samalle taholle. Poliisinkin pitäisi saada ohjeet, miten esimerkiksi eläintenpitokieltotuomioita valvotaan. Se johtaa siihen, että monesti eläintenpitokieltotapauksissa eläintenpito jatkuu samassa pitopaikassa, mutta eläimet siirtyvät toisen asukkaan nimiin.

Uuteen eläinsuojelulakiin on kaavailtu muutosta, jonka mukaan eläinsuojeluvalvontaa voisivat tehdä jatkossa muutkin kuin eläinlääkärit. Siinä Löfgren-Eriksson ei näe pelkkää hyvää.

– Henkilökohtainen mielipiteeni on se, että eläinlääkäri on aina eläinten hyvinvoinnin paras asiantuntija. Uskon, että tällä uudistuksella pyritään hakemaan lähinnä kustannussäästöjä, ei eläinten etua.

Positiivisia harppauksia

Löfgren-Eriksson huomauttaa, että raskaasta kenttätyöstä huolimatta eläinsuojeluvalvonnassa on otettu viime vuosina suuria harppauksia eteenpäin.

– Näissä asioissa on tavallaan menty eteenpäin vuosisata viidessä vuodessa. Moni asia on muuttunut todella paljon aiempaa parempaan suuntaan. Esimerkiksi hallintaoikeuskantelut ovat vähentyneet. Jo se osoittaa, että olemme oikeilla jäljillä.

Valvontaa on parantanut myös se, että esimerkiksi Etelä-Suomen alueella kaikkiin eläinsuojelurikosepäilyihin vastataan ja kaikki epäilyt tarkastetaan.

– Se, miten paljon epäilyjä ja ilmoituksia on, riippuu varmasti alueesta. Ruuhka-Suomessa valitetaan enemmän kuin muualla. Valittaminen  toimii lumipalloefektin tavoin: ihmiset ilmoittavat sitä enemmän epäilyistä, mitä enemmän ilmoituksia tehdään.

Toisaalta Löfgren-Eriksson muistuttaa, että Suomessa on paljon alueita, joissa naapureiden asioihin ei haluta puuttua.

– Näillä alueilla valvontakulttuuri on vieras, eikä sitä tunneta. Tällaisilla paikkakunnilla tarvittaisiin selkeästi enemmän tiedottamista eläinsuojeluviranomaisten ja valvontaeläinlääkärien toiminnasta.

Skip to content