Näkökulma

Vapautta Amerikan malliin

Hevosen veren kauppa ei saisikaan tuudittaa meitä huolettomiin ”ei meillä Suomessa”-ajatuksiin, Aura Koivisto kirjoittaa.
27.03.2017 Aura Koivisto 3 min
Kuva: Risto Sauso
Hevosen veren kauppa ei saisikaan tuudittaa meitä huolettomiin ”ei meillä Suomessa”-ajatuksiin, Aura Koivisto kirjoittaa.
27.03.2017 Aura Koivisto 3 min

Eläimillä tehdään monenlaista bisnestä. Kansalaisjärjestö Avaazin lähettämästä sähköpostista luen kaupasta, jonka myyntiartikkeli on hevosen veri. Todellakin: Argentiinassa, Uruguayssa sekä eri puolilla Yhdysvaltoja sijaitsee hevoskasvattamoita, joissa tuotetaan tiineiden hevosten verta.

Eläinsuojelujärjestö Animals’ Angelsin mukaan hevosia kohdellaan julmasti. Tammojen on elettävä tiinehtymisten, abortoinnin ja astutusten jatkuvassa kierrossa. Verta lasketaan 10 litraa kerralla, mikä aiheuttaa anemiaa, monille shokkitilan, huonokuntoisimmille kuoleman. Ei liene yllätys, että hevosten käsittelyyn kuuluvat sähköpiiskat ja muut brutaalit menettelyt. Järjestön julkaisemissa kuvissa näkyi luurangonlaihoja ja maahan rojahtaneita hevosia. Sydäntä kouraisi, kun muistelin omien hevosteni (kuvassa) lempeää ja luottavaista suhtautumista ihmisiin.

 

Hevosten tiineysajan alussa otetusta verestä saadaan hormonia, josta lääkefirmat valmistavat sikojen hedelmällisyyttä edistävää ainetta.

Mihin näiden tammaparkojen verta sitten käytetään?

Sillä vauhditetaan sianlihan tuotantoa! Hevosten tiineysajan alussa otetusta verestä saadaan hormonia, josta lääkefirmat valmistavat sikojen hedelmällisyyttä edistävää ainetta. Näin yhtä eläinlajia kohdellaan järkyttävällä tavalla, jotta toisestakin saadaan kaikki irti…

No, saatoin lohduttautua sillä, ettei Suomessa sentään moista hyväksytä. Hevonen on aina ollut meillä hiukan erikoisasemassa, mitä kuvastaa varauksellinen suhtautuminen hevosenlihan syöntiin. Ja vaikka Amerikassa lihantuotantoon käytetään yleisesti hormoneja, Suomessa kuten koko EU:n alueella se on onneksi kielletty.

Toisaalta kyllä meilläkin epäeettistä eläintuotantoa harjoitetaan. Lehmien pitää seistä kiinni parsinavetoissa, emakot teljetään liikuntakyvyttömiksi porsimishäkkeihin, siipikarjaa sullotaan järkyttävään ahtauteen…

Jos toimintaa on jatkunut riittävän kauan, se on ikään kuin laillistanut itse itsensä. Ja jos kyseisen elinkeinon harjoittajia on tarpeeksi paljon ja kyse on tarpeeksi merkittävistä taloudellisista eduista, toimintaa ei noin vain lopeteta. Ei vaikka eläimet kärsivät.

 

Nykyinen suuntaus on huolestuttava: vaikka eläinten huonot olot surettavat tavallisia ihmisiä, päättäjät puhuvat eläinsuojelun vapaaehtoisuudesta ja omavalvonnasta. Kuluja ei saisi olla.

Kuinka kävisi, jos nyt joku aloittaisi Suomessa turkiseläinten kasvatuksen – työntäisi eläimet pieniin verkkopohjahäkkeihin tuulten ja pakkasten armoille, pakottaisi ne elämään ilman suojaa ja liikunnan mahdollisuuksia, kunnes tappaisi ja nylkisi ne myydäkseen nahat rikkaiden pröystäilypukimiksi? Voi olla, ettei tällaiselle elinkeinolle enää lupaa heruisi.

Tai ehkä heruisi? Nykyinen suuntaus on huolestuttava: vaikka eläinten huonot olot surettavat tavallisia ihmisiä, päättäjät puhuvat eläinsuojelun vapaaehtoisuudesta ja omavalvonnasta. Kuluja ei saisi olla. Tämä tietysti johtuu liike-elämän yhä tiukkenevasta otteesta päättäjiin – tai oikeastaan liike-elämän ja päättäjien suoranaisesta yhteensulautumisesta. Samalla annetaan ymmärtää, että taipuminen bisnesmaailman vaatimuksiin on ”koko Suomen etu.”

Vanhentunut eläinsuojelulaki, olematon valvonta ja mitättömät rangaistukset tarjoavat kelpo kasvualustan monenlaiselle epäeettiselle ja jopa laittomalle eläinbisnekselle, mutta en haluaisi uskoa, että tämä on kansan enemmistön toive.

Hevosveren kauppa ei saisikaan tuudittaa meitä huolettomiin ”ei meillä Suomessa”-ajatuksiin, vaan olla varoittava esimerkki siitä, mihin eläimiä vähättelevät poliittiset linjaukset voivat johtaa. Jos päättäjät näkevät heikoimpien suojelun liian suurena taloudellisena rasitteena eivätkä yhtenä yhteiskuntamme peruspilarina, he ovat ymmärtäneet tehtävänsä väärin.

i

Aura Koivisto on kirjailija, joka kirjoituksissaan pohtii muiden lajien elämää ja toivoo, että maailmaa parannettaessa otettaisiin huomioon muutkin eläimet kuin me ihmiset.

Skip to content