Varokaa – eläin!
Kesällä jossakin päin Suomea ajellessamme yhtäkkiä radiosta ilmoitettiin, että tulossa on tärkeä tiedote. Ilmoitusta säesti jännitysmusiikki, aivan kuin kuulijoiden saattamiseksi oikeaan tunnelmaan. Juttu vaikutti kuitenkin lähinnä vitsiltä: Joutsassa oli nähty karhu, joka oli käyttäytynyt ”uhkaavasti”, sillä se oli – hui kauhistus! – noussut kahdelle jalalle.
Tällaisia valtakunnallisia tiedotuksia oli kesän mittaan useita. Karhujen ja karhuiksi luultujen koirien ohella varoiteltiin muun muassa ukkosesta ja helteestä. Varoitusinnostus johtui uudesta laista, jonka tarkoituksena on ”parantaa viranomaisten tiedottamista suuronnettomuuksien uhkasta”, kuten Ylen nettiuutisissa mainittiin. Lenkkipolun varressa tähystelevä karhu voi siis aiheuttaa suuronnettomuuden!
Ihmiset antoivat asiasta palautetta, mikä oli ilahduttavaa: jos ei viranomaisilla, niin sentään tavallisilla kansalaisilla on vielä maalaisjärkeä. Pitääkö erikseen varoitella ukkosista tai helteistä, kun jokainen taatusti ymmärtää, mitä kyseiset säätilat saattavat aiheuttaa? Ja onko koko Suomen välttämätöntä tietää, jos jossakin päin maatamme on nähty karhu?
Koska Ilomantsissa nähtiin jotakin ihmistä huolestuttanut karhu samana päivänä kuin Joutsassa, toimittajat katsoivat tarpeelliseksi, että asiaa puitiin vielä erikseen Ylen radiouutisissa. Karhukauhistelujen jälkeen seurasikin välittömästi toitotusta siitä, kuinka punkit ja hyttyset ”levittävät vaarallisia tauteja”. Nämä siis olivat uutisia! En kyllä tunne yhtään aikuisikäistä suomalaista, jolle karhuhavainto Ilomantsissa tai punkin yhteys borrelioosiin olisi jonkin sortin uutinen.
Ehkä toimittajat ovat niin luonnosta vieraantuneita, että pelottavuusaspekti on heille läheinen? Tai sitten kyse on vain helposti tehtävistä jutuista. Joka tapauksessa jotakin surkuhupaisaa on siinä tarmossa, jolla Suomessa setvitään kyiden, ampiaisten, punkkien, myyräkuumeen ja ekinokokin, jopa varisten ja lokkien aiheuttamia vaaroja. Mahtaisivat intialaiset tai afrikkalaiset olla huvittuneita!
Eläimet ovat tietysti myös hyviä maalitauluja, joihin voi vapaasti purkaa kiukkua ja ahdistusta. Eläimet kun eivät pysty puolustautumaan ja vastaamaan vääriin syytöksiin, selittämään aikeitaan ja tekosiaan. Karhu ja susi ovat takuuvarmoja aiheita, kun pitää tehdä pölkkykirjainotsikoita, ja läheltä piti -uutisia saadaan melkein mistä vain ja koska vain, sillä läheltä piti -tilanteeksi riittää eläimen näkeminen.
Viimeisin uutistarjoilu tuli juuri tätä pakinaa kirjoittaessani. Aiheena oli tällä kertaa herhiläinen – tai ”jättiampiainen”, kuten raflaavasti otsikoitiin. Vaikka tutkija selvästikin yritti rauhoitella toimittajaa, uutisessa korostettiin, kuinka hurjana herhiläinen puolustaa pesäänsä ja että sen myrkky on kymmenen kertaa vahvempaa kuin muilla ampiaisilla.
En ole nähnyt herhiläistä Suomessa koskaan; se on meillä varsin harvinainen, joten en pitäisi sitä mainittavana uhkana. Virossa herhiläinen on paljon yleisempi, ja siellä asuessani tulin lajin kanssa tutuksi. Eräänä kesänä herhiläisillä oli pesä linnunpöntössä pyykkinarun vieressä, eivätkä otukset hermostuneet pyykkieni ripusteluista lainkaan. Ne pesivät myös talomme vintillä, liikkuivat arvokkaasti ja rauhallisesti kuistillamme ja puutarhassamme eivätkä pistäneet meitä tai koiriamme koskaan. Toki herhiläinen pistää, jos sen pesää ronkitaan, ja näin kävi parille naapurillemme – mutta pisto ei ollut juuri pahempi kuin tavallisen ampiaisen.
Oma lukunsa ovat ”vieraslajit”, joista kirjoitetaan sotilaallisin termein ja joiden hävittäminen on jokaisen valistuneen kansalaisen kunnia-asia. Se, millä innolla näiden eläinten ja kasvien kimppuun käydään, ei mielestäni kerro niinkään kyseisten lajien aiheuttamista todellisista uhista kuin siitä vapautuneesta riemusta, joka valtaa jotkut ihmiset, kun he saavat oikein luvan kanssa tappaa ja hävittää.
On harmillista, jos uutistoimittajat kosiskelevat tietämättömimpiä ja vain lisäävät heidän luonnosta vieraantumistaan. Toisaalla ovat söpöstelyuutiset, joissa esitetään kuvakavalkadeja lemmikeistä tai eläintarhojen (turvallisesti häkissä pysyvistä) eläimistä (mieluiten poikasista) – toisaalla ovat vaarauutiset, joissa tarjotaan pelkoa ja kauhunväristyksiä. Asiallinen tieto eläimistä ja niiden elämästä olisi oikeasti paljon mielenkiintoisempaa ja myös kaikille osapuolille hyödyllisempää!
Aura Koivisto on kirjailija, joka kirjoituksissaan pohtii muiden lajien elämää ja toivoo, että maailmaa parannettaessa otettaisiin huomioon muutkin eläimet kuin me ihmiset.
