Näkökulma

Saalis on tapettu eläin

30.03.2016 Aura Koivisto 3 min
Kuva: Risto Sauso
30.03.2016 Aura Koivisto 3 min

Metsästys ei ole ongelmaton harrastus, mistä kertoo tarve peitesanoihin ja selityksiin. Ei ole korrektia puhua luonnonvaraisten eläinten tappamisesta vaan metsästyksestä. Metsästäjä ei tapa vaan saa saalistaa.

Tällaisen sanankäytön voi vielä ymmärtää vanhaksi ja vakiintuneeksi; sen sijaan puhe riistakantojen säätelystä vaikuttaa jo tarkoitukselliselta. Kun tieteellinen pohja puuttuu ja pelkästä hokemasta yritetään tehdä totuutta, tulos ei ole kovin onnistunut. Miksi esimerkiksi uhanalaisten vesilintulajien kantoja pitää ”säädellä” kyseisiä lintuja ampumalla?

Vaikka metsästyksen vakavimmat epäkohdat liittyvät luonnonsuojeluun, myös eläinsuojelullisia murheita riittää. Silloin kun eläimiä tapetaan, eläimet väistämättä kärsivät. Tätä ei haluta nähdä. Eräässä lehtihaastattelussa naismetsästäjä kuvaa harrastustaan ”reiluksi peliksi”, jossa eläimellä on hyvä mahdollisuus selvitä pakoon. ”Minun tapauksessani vähän parempikin mahdollisuus”, hän vitsailee. Tarkoituksena on olla itseironinen, mutta onko huono ampumataito sittenkään hyvä asia, edes eläimen kannalta?

 

Joka vuosi luontoon jää lukematon määrä haavoittuneita eläimiä, joista osa kuolee saamiinsa vammoihin.

Ampuminen ei välttämättä tarkoita joko täysosumaa ja saaliin saamista tai hutia ja eläimen pelastumista, vaan joka vuosi luontoon jää lukematon määrä haavoittuneita eläimiä, joista osa kuolee saamiinsa vammoihin. Nämä kärsimysnäytelmät tapahtuvat piilossa ihmisten katseilta, ja siksi ne on helppo unohtaa.

Metsästyksen salliminen eläinten lisääntymisaikana on käsittämätöntä. Kyyhkyjä aletaan ammuskella kesken niiden pesinnän, ja pienpetoja, myös uhanalaista hilleriä, saa metsästää ympärivuotisesti. Lain mukaan pienpetojen emo, jolla on pennut, on tosin rauhoitettu, mutta emon tunnistaminen on käytännössä mahdotonta. Tämä merkitsee orvoiksi jäävien poikasten nälkäkuolemaa.

Koiratappelut on lailla kielletty, mutta kun koiraa vastassa on luonnon eläin, julmuus sallitaan. Luolametsästyksessä eläimet pannaan vastatusten, eikä tilanne ole lainkaan ihmisen hallinnassa. Jos toinen osapuoli on avuton kuten supikoira, koira puree ja raatelee sen hengiltä. Jos se pystyy puolustautumaan kuten mäyrä, saattaa myös koira vahingoittua. Koira voi juuttua ahtaaseen luolaan tunneiksi, jopa päiviksi, niin että sen pelastaminen edellyttää työlästä operaatiota.

Luolakoiran taipumuskokeissa käytetään tekoluolastoja, jolloin rähinä pystytään keskeyttämään, mutta ainakin kokeissa käytetyn tarhaketun kannalta tilanne on stressaava joka vaiheessa. Eikö tässä aiheuteta eläinsuojelulaissa kiellettyä tarpeetonta kärsimystä? Mäyräkoiraliiton kotisivujen mukaan kokeissa käytettävistä tarhaketuista pidetään ”vähintään yhtä hyvää huolta” kuin koirista, sillä ketut rokotetaan ja ruokitaan hyvin. Aivan kuin rokotus ja ruokinta olisivat asian ydin.

 

Koiran kanssa metsästys on merkillisen vapaata.

Koiran kanssa metsästys on merkillisen vapaata. Ajokoiran sitkeä haukku, jota jatkuu aamuhämärästä iltahämärään, kaikuu yleisesti Suomen maaseudulla. Jahtiviettinsä viemä koira juoksee saaliin perässä eikä ole omistajansa kontrollissa. Se menee missä mielii, niin kauan kuin jaksaa.

Nääntynyt koira pääsee lopulta lämpimään ja ruokakupin äärelle, mutta ajon kohteet ovat heikommassa asemassa. Tuntikausia kestävä pakojuoksu talvella, kun energiaa ei ole tärvättäväksi, on varmasti monelle luonnon eläimelle liikaa.

Toisaalta koiria ei käytetä aina silloin kun siihen olisi syytä. Vesilintujen metsästyksessä noutavien koirien käyttö ei ole pakollista, ja niinpä sekä kuolleita että haavoittuneita lintuja jää löytymättä ties kuinka paljon. Turhia kuolemia, turhaa kärsimystä.

i

Aura Koivisto on kirjailija, joka kirjoituksissaan pohtii muiden lajien elämää ja toivoo, että maailmaa parannettaessa otettaisiin huomioon muutkin eläimet kuin me ihmiset.

Skip to content