Näkökulma

Musti

30.03.2016 Aura Koivisto 3 min
Kuva: Risto Sauso
30.03.2016 Aura Koivisto 3 min

Jo useiden vuosien ajan perheemme on kutistunut. Suunta on selvä ja ilmiö luonnollinen, jos kaikilla on jo ikää. Viime ajat laumaan on meidän itsemme eli ihmispariskunnan lisäksi kuulunut enää kaksi koiraa. Kun syöpään sairastunut Kalle jouduttiin syksyllä lopettamaan, oli jäljellä vain Nappi. 17-vuotiaaksi ehtinyt mummokoira on ollut ihmeen sitkeä, mutta nuoruuden vauhti on tietysti jo mennyttä.

Juicen laulun sanat – ”elämä on kuolemista” – alkoivat siis liipata liian läheltä, joten oli pakko ryhtyä toimiin! Jouluna sävel muuttui. Perheemme sai uuden jäsenen, ja sen myötä aimo annoksen nuoruuden intoa ja energiaa. Taloon tuli neljävuotias Musti, 50-prosenttinen bordercollie ja 50-prosenttinen sekarotuinen – sataprosenttinen koira!

Mustin tarina ei ole sataprosenttisen riemukas. Ensimmäinen elinvuosi meni kodissa, jossa koiraa kohdeltiin huonosti. Onneksi se pääsi uuden emännän hoiviin ja sai viettää kolme mukavaa vuotta maatilalla koirakaverin kanssa. Hauskuus loppui emännän avioeron myötä. Eteen tuli muutto kirkonkylän rivitaloon, missä yksinhuoltajalla ei ymmärrettävästi riittänyt aikaa eikä voimia kahden pienen lapsen ja kahden koiranuorukaisen hoitamiseen. Koska koirakaveri sairasti epilepsiaa, se sai jäädä, ja Mustin oli jälleen vaihdettava kotia.

 

Mustin tarina ei ole sataprosenttisen riemukas.

Alussa Musti selvästi kaipasi perhettään. Niinpä lenkkeilin ja puuhailin sen kanssa paljon, emmekä jättäneet sitä yksin. Sopeutumisessa auttoi varmasti nuorukaisen reipas mieli sekä luottavainen elämänasenne.

Liekö kurja lapsuus kuitenkin syynä siihen, ettei Musti ole järin leikkisä. Sen olemuksessa on jotakin hieman totista ja anteeksipyytelevää. Kaikista koiristamme se on myös ylivoimaisesti hellyydenkipein: se ei näytä saavan rapsutuksista ja läheisyydestä kyllikseen. Se kömpii nojatuoliin isännän syliin, ja aamuisin se tunkee sänkyyn viereeni ja painautuu aivan liki.

Päädyimme aikuiseen koiraan, koska pentu olisi voinut olla Nappi-vanhukselle rasittavan riehakas. Ikäeroa on silti paljon. Musti suhtautuu Nappiin korrektisti, mutta toisinaan sen naama on sen näköinen, että sille voisi kirjoittaa puhekuplan: Yök, mummo! Napilla on elämässään aina ollut koirakaveri, ja viikot Kallen kuoleman jälkeen se olikin selvästi levoton. Mustin myötä etsiskelyt loppuivat, vaikkei Nappi enää Kallen veroista kaveria saanutkaan.

Kylässämme on runsaasti koiria, toisin kuin Mustin aiemmassa asuinpaikassa syrjäisellä maatilalla. Niinpä jonkin ajan kuluttua nuorukainen koki sukupuolisen herätyksen, suoranaisen myllerryksen. Kävelyretkillä olisi pitänyt kiitää tuhatta ja sataa pissalaikulta toiselle. Kotona Musti hösläsi kiihtymyksen vallassa, yritti astua milloin mitäkin – tai istui ikkunan ääressä ulos tuijottaen, haukkuen ja ulvoen. Ulvontakonsertit olivat huikeita ja päättyivät persoonalliseen VEU-VEU-VEU-vonkaisuun. Kun rakkauden epätoivo vei ruokahalutkin, soitin eläinlääkärille ja tilasin ajan kastraatioon.

Operaatio ja toipuminen sujuivat hienosti. VEU-VEU-VEU:ta emme ole enää kuulleet. Mustin elämän mahtuu jo muutakin kuin tytöt, ja jatkuvan kierroksilla käymisen sijaan se on tasapainoinen, mutta silti vauhdikas nuori mies.

 

Myös aikuisen koiran kanssa on aloitettava alusta.

Aiemmin koirat ovat tulleet meille pentuina tai korkeintaan puolivuotiaina. Ne asettuivat saman tien eivätkä koti-ikävää poteneet. Pentukoiraan suhde kehittyykin helposti ja luontevasti, ja monet opit omaksutaan lähes huomaamatta.

Myös aikuisen koiran kanssa on aloitettava alusta, mutta tällöin sekä koiralla että omistajalla on jo omia, ehkä piintyneitäkin tapoja ja toiveita, jotka on tiedostettava. Uudessa kodissa koira ei myöskään aina osaa sitä mitä se osasi edellisen omistajansa luona. Ensin on rakennettava luottamus – eikä vain se, vaan myös kiintymys. Niinpä esimerkiksi hihnakävelyä ja luokse tuloa on Mustin kanssa opeteltu uudestaan.

Kiintymys on tunne, jonka saavuttamiseksi tarvitaan tekoja, mutta oman kertoimensa siihen antaa yhdessä eletty aika. Tuntuukin yllättävältä, että Mustin kanssa takana on vasta muutamia kuukausia – siinä ajassa on tapahtunut paljon!

Yksi myös SEYn ajamista lakiuudistuksista koskee eläimen itseisarvon käsitettä. Nykyisen lain mukaan ihmisen hoidossa oleva eläin, oli se sitten nauta, sika tai koira, katsotaan ihmisen omaisuudeksi, jolla on pelkkä tavaran status. Jonkinlainen uusi määritelmä olisi paikallaan, sillä osaltaan sekin vaikuttaisi asenteisiin ja siten eläinten kohteluun. Eläimet toden totta ovat eläviä ja tuntevia olentoja, eivät leluja, koneita tai lihapakkauksia.

i

Aura Koivisto on kirjailija, joka kirjoituksissaan pohtii muiden lajien elämää ja toivoo, että maailmaa parannettaessa otettaisiin huomioon muutkin eläimet kuin me ihmiset.

Skip to content